Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin olen nyt taas ajautunut useiden eri tekijöiden johdosta kriisiin – kriisiin, josta on niin vaikea nähdä ulospääsyä. Ensimmäisen masennusdiagnoosini sain 16-vuotiaana. Nyt olen 21 eikä masennus ole vieläkään hellittänyt. Välillä on ollut hyviä kausia, jolloin masennus on tuntunut kaukaiselta, mutta yksikin epäonnistuminen on aina laukaissut hirvittävän olon siitä, ettei elämä ole elämisen arvoista eikä ole mitään järkeä edes yrittää. Niin kuin niin monen muunkin masentuneen ihmisen kohdalla myös minä halusin ennen kaikkea olla rakastettu, jolloin voisin tuntea itseni arvokkaaksi. En tunne olevani rakastettu, enkä tunne itseäni arvokkaaksi. Tunnen itseni surkeaksi ihmisraunioksi, joka yrittää epätoivoisesti saada jonkun rakastamaan itseään. Kaikki alkoi kai siitä, kun siskoni syntyi ja sairaana (mahdollisesti narsistinen persoonallisuushäiriö) ihmisenä vaati kaiken vanhempieni huomion tähän päivään saakka. Siskoni on nykyään huostaanotettu ja perheemme pääpuheenaihe. En voi sietää siskoani, enkä antaa hänelle tai vanhemmilleni anteeksi minuun kohdistunutta emotionaalista laiminlyöntiä. Ehdottomuus onkin yksi suurimpia vikojani. Perheongelmieni lisäksi jokainen ihmissuhteeni on ollut monimutkainen ja päättynyt omaan emotionaaliseen laiminlyöntiini. Heijastan vihaa ja välinpitämättömyyttä ympärilleni, vaikka oikeasti koen välittäväni suuresti läheisistäni. En vain osaa antaa kenenkään välittää itsestäni.
Minulla on ollut parhaita ystäviä ja muutama lyhyt seurustelusuhde, mutta kaikki nämä ihmiset ovat kadonneet elämästäni ja jättäneet minut täysin rikkinäiseksi ihmiseksi. Heille taas on syntynyt kuva itsekeskeisestä ja epäempaattisesta ihmisestä, joka nauttii muiden satuttamisesta. En halua elää, jos en kykene rakastamaan, koska elämä ilman rakkautta ei ole elämisen arvoista, mutta rakkaus muuttuu aina lopulta vihaksi. Paitsi nyt löysin vihdoinkin ihmisen, jota rakastan. Hän ei minua halunnut. Kaksi aikaisempaa seurustelusuhdetta oli minulle helvetti. Toinen narkomaanin kanssa ja toinen narsistin, joka uhkaili satuttaa minua fyysisesti. Tajusin kummassakin tapauksessa jättää suhteen taakseni, mutta en päässyt yli ajatuksesta, että vika on minussa. Pelkään, että minulla on persoonallisuushäiriö (epävakaa), enkä kykene tarkastelemaan toimintaani objektiivisesti, jolloin vain jatkan läheisteni satuttamista, koska pelkään itse tulevani satutetuksi. En halua satuttaa enää ketään. Vaan auttaa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että kärsin omasta persoonallisuudestani, enkä halua olla tällainen ihminen kuin olen. Elän jonkinlaisessa emotionaalisessa tyhjyydessä jatkuvasti.
En tiedä, onko tässä viestissäni varsinaisesti mitään intentiota, mutta ainakin sain purettua ajatuksia.
Rakastaa, olla rakastettu. Rakkaus.
Mitä ajattelet siitä? "Elämä ei ole elämisen arvoista ilman rakkautta". Mitä sanalla itseasiassa tarkoitetaan mielestäsi, sinun elämässä? Mitä on rakkaus?
Ehkä meillä kaikilla on ainakin mielessä jonkinmallinen käsitys asiasta, mutta silloin tällöin kun ihmisiä kuuntelee, silmiinpistävä havainto on ollut se, miten monenlaisia ajatuksia aihe näyttää pitävän sisällään ihmisestä riippuen. Esimerkkinä tulee mieleen sanat välittäminen, sitoutuminen ja läheisyys. Pointti on kuitenkin siinä, että koska ihmisillä saattaa keskenään olla niin poikkeavat käsitykset sanasta 'rakkaus', voi sanan käyttö kaikenlaisessa vuorovaikutuksessa (kuten parisuhde) olla hyvinkin harhaanjohtavaa.
Pahan olon selvittämisen kannalta saattaisi olla keskeistä se, että ymmärrät mitä oikeastaan tarvitset, kun sanot haluavasi rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Huomaan sinussa paljon samanlaisuutta kuin itsessänikin. Se että haluat olla rakastettu on normaalia mutta jos siitä tulee liian pakkomielteistä niin luulen että olet itserakas/narsisti. Ainakin itse haluasin olla paljon rakastettu ja nautin keskipisteenä olemisesta/huomiosta. Jos minua ei huomioida tai en saa puheenvuoroa niin oloni tuntuu heti paljon epämukavammalta. En olisi niin varma personallisuus häiriöstä (tosin en ole lääkäri).
Olet kuitenkin ollut jo suhteissa ja rakastunut. Se luo toivoa että joku vielä rakastuu sinuun ja sinä myös häneen. Itserakas ihminen on kuitenkin poistyöntävä vaikka välittäisikin oikeasti toisesta (tullut huomattua). Tälläinen ihminen tarvitsee kumppanikseen ihmisen joka kestää ailahduksia ja antaa myös tukea/kehua. Koen että toinen itserakas ihminen pystyy kestämään toisen itserakkaan sillä he kummatkin tarvitsevat rakkautta ja tajuavat että heidän pitää myös antaa sitä että saavat.