Tuntuu, kun mun elämällä ei olisi mitään merkitystä. Samat kuviot toistuu ja kukaan ei pahemmin välitä. Ulkonäkö on huono ja syömisestäkin on tullut ongelma. En uskalla luottaa kenenkään, kun on niin monesti joutunut pettymään. Vähän aikaa sitten olin kolmiodraaman uhri ja jätkä valitsi toisen. Pointsit masennukselle kasvoi ja syöminen lisääntyi. Kaikki kaatui siihen. Yritin pelastaa itseäni yhä uudelleen kaamotukselta, mutta turhaan.
Kotona haukutaan lähes joka päivä. ”Olet laiska” ” Et viitsi tehdä mitään” ”Tekisit vatsalihaksia, ettei olisi noin iso maha”
-Vaikka nämä on totta ja uskon niihin, mutta silti niiden samojen lauseiden kuunteleminen on rankkaa.
Uskon siihen, että kukaan ei koskaan voi rakastaa minunlaista ihmistä.
Olen kertonut masennuksesta vanhemmilleni, mutta he torjuvat sen. Sanovat, että : ” Ne asiat kuuluu nuoruuteen ” Mutta olen toista mieltä.
Mistä ja miten hankkisin apua?
Olisi kiva, jos kysyisitte enemmän tai kommentoisitte. 🙂
Kuka sulle kotona huomauttelee mahastasi ja laiskuudesta? Jos vanhempasi, niin kyllä on aika touhua. Vanhempasi pitäisi ohjata avun piiriin. Mutta, jos esim nuoremmat sisarukset huomauttelevat, niin niistä nyt ei kannata välittää.
Ei nuoruuteen kuulu masennus. Omaan itseensä ja omaan ulkonäköönsä harva nuori on tyytyväinen, se kyllä kuuluu nuoruuteen. Mutta se on lähinnä sellaista ällötystä itseään kohtaan, eikä masennusta.
En nyt osaa enempää kysellä, kerro itse lisää. Täällä on tuollainen palveluhaku tuossa vasemmalla. Katso siitä nuorten kohdalta onko paikkakunnallasi joku nuorisoasema minne voisit vaikka soittaa. Jos, et löydä kirjoita net-tukeen ja pyydä häntä auttamaan.
Yleensä äitini valittaa minulle mahastani. Pienenpiä sisaruksia ei ole. Olen nyt tehnyt vähän enemmän kotitöitä ilman pyytämättä ja äitini ei ole valittanut mitään. Isäni kehui minua, kun siivosin.
Koulukaan ei kiinnosta erityisemmin, lukioon menin, koska en saanut mennä minnekkään muualle.
Yleensä olen kaikki päivät tietokoneella, syön tai katson telkkaria. Mulla ei oo minkäänlaisia harrastuksia. Haluaisin jotakin itsepuolustusta harrastaa, mutta asun niin pienellä paikkakunnalla, ettei täällä ole semmoisiin mahdollisuuksia. Täällä aerobicceihin sun muihin en uskalla mennä, kun kaikki ovat tuttuja ja kuitenkin katsovat mua oudosti. Pelkään sitä, koska olen vähän pyöreähkö.🤔😯🗯️
Toi on hirveet ku kotona haukutaan.. Tai siis vanhempien hyväksyntä on aika tärkee juttu itsetunnolle ja sit jos kuulee niilt ja esim sisaruksilt usein negatiivisii juttui ni.. Ainaki mua on loukannu hirveesti vähättely (esim koulun suhteen ku mun mutsi käy iltakoulus 2krt viikos ni sen mielest mun 36h viikos lukioo ei oo mitää..) ja tietenki myös haukkuminen, munki tapaukses just painosta, käytöksest jne.. Ja sit jos himan ulkopuolelkaan ei saa kauheemmin tukee ni soppa o valmis.. Mul menee nyt ees vähän paremmin ku mul on muutamii kavereit koulus mut sillon ku ei ollu.. Mä olin kans sil linjal aiemmin et söin suruun ja masennukseen mut tajusin sit et ei se mitään auta.. huonontaa vaan oloo ja itsetuntoo.. Se auttaa ku löytää jotain muuta tilalle mul ainaki esim lukeminen, musa ja piirtäminen sillei et keskittyy vaan siihen..
Tiedän, että äiti on oikeassa suhteeni, eikä halua minusta kovin ylipainoista ja huono-vointista. Mutta silti haukkuminen tuntuu aina pahalta. Kerroin eilen äidille, ettei tunnu kivalta, kun haukutaan laiskaksi jne. ja hän vain sanoi: "Oonko minä muka nuin sanonu?" Sanoin, oot, mutta keskustelu loppui siihen. Olen myös huomannut, ettei äidillä ja minulla ole aikaa jutella tärkeistä asioista. Aamuisin äitini on töissä, kun lähden kouluun. Silloin hän on vapaalla, kun olen koulussa, ja lähtee töihin, kun tulen koulusta. Iltaisin, kun yritän puhua, hän sanoo ettei jaksaisi nyt kinastella. On ollu rankka päivä jne. Joten aikaa ei oikein jää milloinkaan. Ajattelimpa vain sanoa.. jos jollakin on kommentoitavaa asiaan.
kuten sanotaan: on sääli, ettei vanhempiaan voi valita. tuntuu kauhealta kun vanhemmat haukkuvat lapsiaan. varsinkin nuoria lapsia. vanhemmiten huomaa äidin ja isän olevan vain ihmisiä, ja siten erehtyväisiä, mutta nuoremmalle haukku tekee pysyvän haavan. jos ei ole tarpeeksi hyvä omille vanhemmilleen niin kenelle sitten??eikö vanhemman rakkaus ole ehdotonta?? varmasti kaikki(yleistäen) kelpaavat vanhemmilleen ja vanhemmat rakastavat lapsiaan, mutta kuten sanottu hekin epäonnistuvat. olen huomannut oman äitini sorsivan huomaamattaan siskoani, sillä hän on oppinut sen omalta äidiltään. vanhemmat siirtävät tutkitusti omia lapsuudenajan ongelmiaan lapsiinsa huomaamattaan. äitini ei varmasti tee sitä tahallaan, mutta se ei tee siitä helpompaa siskolleni. muistakaa se kun vanhemmat käyttäytyvät noin. asia kannattaa ottaa vakavasti puheeksi vanhemman/vanhempien kanssa ja vaikka istuttaa alas ja sanoa: tiedätkö yhtään miten pahalta tuntuu kun..... jos tämä ei tehoa voit vain miettiä hiljaa mielessäsi olevasi tässä heitä fiksumpi ja parempi. siitä tuli ainakin minulle hyvä mieli! nää on nyt tällasia mutu-juttuja eikä mitää absoluuttisia totuuksia. ne on vaan huomioita mun omasta elämästä ja lähipiiristä.