Aattelinpa nyt kirjottaa tänne jos saisin jotain tukeakin.
Elämä alko menemään alamäkee kun isä teki itsemurhan,masennuin kovasti ihan niinku äitikin.No äiti voi nyt ihan hyvin mutta mulla se ei nyt niin kultasesti…
Alko viiltely ja rupes ahistamaan kovasti,koulu meni mehtään niinku aika lailla kaikki muuki.Psykologeista ei ollu mitään apua vaikka siellä koko ajan juostiinkin (epäilivät viiltelyä mutta en koskaan tunnustanut,sanoin että kissa ne naarmut käsissä teki,olihan se navetta kissan ja villi kissan jälkeläinen)
Ahdistuksesta ne ei sanonu mitään…
Ainut joka ymmärti oli kissa,se jakso aina tulla syliin kehräämään ku oli paha olla,ja tuleehan se vielläi!
Sitte tuli öitä jolloi ei saanu nukuttua yhtään;ahisti niin kovasti….
mutta sitä vaan tässä mietin että miten kertoa tästä kaikesta?
ja kommentoikaa joilla on samoja juttuja…
No mun äiti teki itsarin lähes kymmenen vuotta sitten, isäni oli jo kuollut aikaisemmin.
Elämäni meni sekaisin n kuudeksi vuodeksi, yritin itsaria pari kertaam olin sairaalassa jne.
Nyt pari vuotta olenkin ollut aika hyvässä kunnossa ja pidän elämisestä lähes aina.
Koeta löytää joku jolle voit puhua kaikista tunteista. Mulle sellainen ihminen oli tämän foorumin tukihenkilö ja oma terppa.
Tsemppiä.
oon tuossa jo yhelle kaverille viiltelystä kertonukki ja se tajus 🙂 sano että voin kertoo sille mitä vaan,ei kuulemma järkyty.pitkään aikaan en oo viiltänykkää mutta eilen tuli semmonen olo...kuitenki selvisin ilman haavaa!