Mulla on niin huono olla...
Kauhea ahdistus, mietin taas itsemurhaa… Tein tänne tunnuksen jos asioista kirjoittaminen auttaisi, tiedä sitten…
Musta tuntuu kuin mun sisällä olisi iso möykky. En osaa kuvailla paremminkaan. Se iso möykky vie voimat ja iloisuuden. Sen vuoksi en päivisin tee muuta kuin makaan turtana ja selaan internettiä. Kai se möykky on masennusta kun mulla on sellainen diagnosoitu. Toivoisin että joku tulis mun luo ja ihan tosissaan sanois että kaikki järjestyy ja vaikka halaisi.
Äitini oli sellainen, mutta menetin hänet syövän vuoksi muutama vuosi sitten. Möykky sisälläni koostuu suureksi osaksi äidin menetyksestä. Ja koulukiusaamisesta.
Mä en edes osaa sanoa mikä mua vaivaa. En pysty sanomaan jotain tiettyä syytä sille. Tahtoisin vaan olla normaali.
Ja voisko joku kertoa mulle minkäikäisille tää nuorten palsta ja minkä ikäisille se aikuisten? Koen olevani nuori vaikka oon jo täysi ikäinen. Tuntuu että pitäs kirjottaa aikuiste osioon (kirjotin jo) mut sit tuli mieleen että onko siellä joitain ”oikeasti aikuisia”, siis 30-50-vuotiaita? Mulla tulee huono omatunto ja huono olo jos kirjoitan väärälle alueelle… Ajattelen et saan siitäkin jonkun leiman otsaan ja kaikki muistaa et kirjotin väärälle alueelle ja miettii et hyi toi luulee olevansa nuori/aikuinen….
😯🗯️
Oon ihan sekaisin…….
Moi Nopeahuoli,
Ethän vahingoita itseäsi. Sulla on nyt vaikeaa, mutta asiat voivat todellakin järjestyä ja sä voit saada elämäsi jaloilleen. Otan osaa äitisi vuoksi, se on varmasti ollut tosi kova pala ja olet ollut mielettömän rohkea ja vahva kun oot selvinnyt tänne asti.
Haluaisitko kertoa lisää tuosta möykystä, entä tuosta koulukiusaamisesta? Kiusaaminen voi jättää syvät arvet, ja itsekin kannan sellaisia. Täällä Tukinetissä voit puhua myös päivystäjälle. Yksin ei kannata ikinä jäädä vaikeiden tunteiden kanssa. Henkinen paha olo voi ollakin juuri sitä, että ei osaa yhtään sanoa, mistä se johtuu tai mitä se on. Se on kuitenkin mahdollista tiedostaa ja nujertaa pala kerrallaan. 🙂
Täällä nuorten puolella kirjoittelee ihmisiä täysi-ikäisyyden molemmin puolin, joten tarkkaa rajaa sille ei taida olla. Kirjoita ihmeessä, jos siltä tuntuu, ei sua sen vuoksi leimata! Tsemppiä ja halauksia ☺️❤️
Voi, en ajatellut että joku vastaisi.. Tai ainakaan näin pian... Että joku käyttäisi aikaansa mun viestin lukemiseen saatikka siihen vastaamiseen... Kiitos.
Oon niin sekaisin ja yksin. Huono omatunto vaivaa oikeastaan ihan joka asiasta. Koen että koulukiusaaminen oli minun syytäni. Ehkä se oli kun olin sen verran erilainen. Näin opettajatkin sanoi että se on minun syytäni ja olen tehnyt jotain väärin. Mä en tiedä mikä mussa on vikana mutta jokin on.
On paha olo siitä etten viettänyt tarpeeksi aikaa äitini kanssa ennen hänen kuolemaa enkä käynyt sairaalassa tarpeeksi usein. Olin kotona äitini kanssa n. 5 kuukautta ns. hoitajana. Se oli rankkaa, mutta en ollut tarpeeksi äitini tukena... Vetäydyin liian paljon omiin oloihini vaikka äitini olisi toivonut että olisin hänen lähellään. En vaan pystynyt katsomaan äidin heikentymistä. Olis pitänyt.
Koulukiusaamisen takia mulla on ainakin jonkin asteen sosiaalisten tilanteiden pelko. Ja saan esim junassa paniikkikohtauksia sen takia. Mä en jaksa enää olla tällainen. Loppuukohan tällainen elämä ikinä. Mua kiusattiin melkein koko peruskoulun ajan ja aloin siinä kuvitella että kaikki ihmiset haluaa mulle pahaa, olen ruma ja iljettävä, eikä kukaan voisi ikinä pitää musta, edes ystävänä. Päiväkodissa ja eka- ja tokaluokalla olin kuitenkin iloinen ja ystävystyin tosi helposti.
Itken melkein päivittäin. Isänikin joutui sairaalaan muutaman kerran n. vuosi sitten. En muista tarkalleen mistä syistä, mutta ei aiinäkään ollut kuolema kovin kaukana. Silloin lopetin syömisen oikeastaan kokonaan, usein söin vaan yhden tai kaksi omenaa tai hapankorppua päivässä ja pyörtyilin. Nykyään taas tuntuu että juttu kääntynyt toisinpäin, ja syön liikaa, lähinnä tylsyyteen ja suruun.
En mä edes tiedä miksi taas kirjoitan. Tuntuu auttavan että saa edes jotain sieltä "möykystä" revittyä ulos ja kirjotettua tähän.
Moi.
Koulukiusaaminen ei ole sun syytäsi. Se on juuri yksi niistä pahimmista haavoista, mitä se aiheuttaa - että kiusattu uskoo itse olevansa jotenkin huonompi tai syyllinen. Kuulostaa hyvin julmalta, että sua on vielä syyllistettykin siitä. Kiusaaminen ei koskaan ole kiusatun syytä.
Onhan hoitaminen varmasti sen verran raskasta, että siinä kaipaa myös omaa aikaa. Silti on ihan luonnollista, että koet huonoa omaatuntoa. On kuitenkin tärkeää, että myös hoitava osapuoli saa lepoa ja ymmärrystä. Se voi usein unohtua, mutta eihän kukaan ihminen jaksa auttaa jos ei koskaan saa levätä ja tehdä muutakin. Tuskasi on varmasti iso enkä halua vähätellä sitä yhtään. Haluaisin vaan halata sua ja sanoa että se hellittää kyllä vielä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja kaikki nuo vaikeat tuntemukset voivat kyllä helpottaa vähitellen. Sä et varmasti ole ruma etkä iljettävä tai mitään sellaista. Olet aivan yhtä rakastettava kuin kaikki muutkin, niin kumppanina kuin ystävänä. Se ei ole aina helppoa uskoa, mutta kyllä sinä olet. Aivan kuin kaikki toisetkin.
Kirjoita vain jos siltä tuntuu, ja etenkin jos siitä on sulle apua. Sitä varten täällä ollaan. Tsemppiä ja halauksia ☺️❤️
Hei. Saathan apua, etenkin kun olet diagnosoitu? Nuo ovat selvästi selvittämistä ja puhumista vaativia asioita, täytyy löytää selviytymiskeinoja, muita tapoja ajatella asioita ja menetystä. Se on yksin vaikeaa, hyvä että olet täällä. Puhutko äitisi menetyksestä isäsi tai muiden hänet tunteneiden kanssa?
Itsekin olen miettinyt tuota ikäasiaa, parikymppinen kun olen. Mutta ehkä sillä iällä ei ole niin väliä, asiat ja kokemukset voivat silti olla samantapaisia ja eri ikäisten kanssa keskustelu voi tuoda erilaisia hyviä näkökulmia.