Muistihäiriöt, uniongelmat, masennus & yksinäisyys.
oon pitempään jo aatellu kirjotella tänne. En ole vaa sitä saanut mitenkään aikaseks. En tiiä mistä alottasin. Oon 17 vuotias tyttö, jolla on elämä ihan sekaisin. Mua on koulukiusattu päiväkodista asti ihan yläasteelle asti. Mulla ei ole itseluottamusta ollenkaan, eikä koskaan ollutkaan. ☹️
Meidän perheessä on nyt aina ollu jtn ongelmia… :/ Äiti hakkas mua ala-asteikäsenä monia kertoja viikossa. Isoveljee se ei hakannu tyylii yhtää. Isä yritti tulla aina riidan väliin, mutta äitihän siitä raivostu vielä enemmän. Sen takii mä olen kai tälläne isäntyttö. 🙂 kun olin yläasteen loppupuolella, mun porukat alko riiteleen yhä enemmän kaikesta ja synty paljon mykkäkouluja ja minä jouduin niiden keskelle yleensä kun yritin lopettaa riidan viisaana lapsena. Menetin yöuneni asioiden miettimiseen ja pelkoon, että tulisi ero. :'( yhdessä välissä vanhemmat kävi pubissa juomassa ja tulivat yöllä vihaisena kotiin. Äiti oli vihainen minulle koska oli kuullut minun mielipiteitäni äidistä. Äiti uhkasi heittää minut pihalle ja sanoi että olisiko parempi jos vanhemmat eroaisivat. Se yö päätyi taas kerran kyyneliin ja huutoihin. ☹️ mutta eroa ei tullut.
Lähdin opiskelemaan 80km päähän kotoa melkein yksin. Jouduin asumaan opiskelupaikkakunnassani ja kävin aina viikonloppuisin kotona. Kaikki kaverini jäivät taakse ja erkaannuin heistä nopeaa. Kulaan ei enää pitänyt minkäänlaista yhteyttä. Tunsin olevani maailman yksinäisin ihminen. ☹️ huolestuin eräästä kaveristani tosi paljon joka oli vakavassa masennuksessa.
Kotona sitten alkoi menemään yhä huonommin ja ahdistuin helposti ja koulu ei enää kiinnostanut mua. Pitkän reitin jälkeen päädyin kuraattorille. Ja pian sen jälkeen lisää tuskaa kaatui niskaani ja rupesin viiltelemään. Kuukausien jälkeen vanhemmat saivat vahingossa tietää tilanteestani ja he olivat seota. Lopulta sain ajan mielenterveyspuolelle ja kävin siellä vain pari kertaa kunnes halusin hoitajavaihdon. Meinasin saada masennuslääkkeet mut päädyttiin lääkärin kanssa että katsotaan kesän jälkeen.
Kesäloma on mennyt tosi huonosti, kun on edelleen univaikeuksia enkä saa nukuttua yöllä vaan nukun päivällä. Ahdistus helposti edelleen ihmisjoukoissa ja vaivaantuneissa tilanteissa. Joskus olen seonnut täysin että kädet tärisee ja en pysy paikoillani ja sisäinen äni huutaa keittiönveittä ja rannettani! 😐
seuraavaa hoitaja-aikaa järjestetään minulle para aikaa ja sekin menee luultavasti syksylle. Täällä nämä mielenterveyshoito systeemit ovat niin peestä. 😠
en tiiä mikä on mulle enää parasta. Uus koulu pitäis löytää ja jotain tekemistä lomalle. Ulkona en viihdy kauaa kun on pahat allegiat. Ystäviä ei ole kuin pari enää. ☹️ inhottaa tää elämä!
Moi
Monenlaista ongelmaa ja harmia sinulla onkin.
Kannattaa yrittää saada kuitenkin se unirytmi kohdalleen. Laita kello soimaan aamulla vaikka kahdeksalta tai yhdeksältä ja nouse ylös. Älä nuku päivällä vaikka kuinka väsyttäisi. mene vaikka lenkille. Illalla menet sitten oikeaan aikaan nukkumaan ja aamulla taas ylös oikeaan aikaan, vaikka et olisi saanut nukuttua. Rytmi menee niin helposti sekaisin ja sitten muukin elämä.
Viiltelyä kannattaa myös viimeiseen asti välttää, koska siihen jää koukkuun kuten huumeisiin. Yritä keksiä joku rakentavampi tapa purkaa ahdistusta.
Olisi hyvä, jos löytäisit jonkun porukan, johon liittyä.
Millaisista asioista pidät? Tee asioita jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Jos tilanne menee vaikeammaksi, ennenkuin saat ajan hoitajalle, niin sitten vaan tervislääkärille.
Tsemppiä ja voimia sinulle
Kiitti Erika paljon viestistäs!
Viime aikoina on menny ihan ok:sti. Oon tämän viikon aikana yrittäny muuttaa unirytmii, eli menny 22-23 aikoihi nukkumaan ja herännyt seittemältä, kun mulla alkaa kesätyöt tässä kohta. Ahdistusta/masentuneisuutta ei ole ollut paljon ollenkaan, paitsi tänään. Ja se johtui pienestä väittelystä vanhempien kanssa, kun he eivät käsittäneet yhtä asiaa oikein. :/
Unirytmi on vielä hakusessa, kun en vain illalla nukahda kun menen nukkumaan. Tai illalla ei väsytä vaikka olisin touhunnut koko päivän jotakin raskasta. Esim ollut ulkona, käynyt kaupungilla jne.
En oo ollu mitenkää kiinnostunu omasta tulevaisuudesta mitenkää ja antanut periksi asioille. Oon ennen ollu tosi paljon kiiinnostunu rahasta ja sen säästämisestä/tuhlaamisesta riippuen kuinka paljon sitä on. Ja liikunta on kiinnostanu paljon, joka on nykyää jäänyt tosi vähälle. siis toooosi vähälle. Joskus en käy ulkona edes kolmeen päivään, kunnes joku pakottaa minut vaikka hakemaan postin. ☹️ Valokuvaus on nykyään lähellä sydäntäni, mutta voimat vaan ei riitä sen toteuttamiseen. Kaikki voimat menevät aamuiseen nousemiseen ja aamurutiineihin ja loppupäivä ei jaksa tehdä mitään tai itku tulee. 😑❓ ja se on outoa...
Minun on löydettävä kans joku jolle jutella tämän seuraavan kuukauden, koska en saanut hoitajalta/psykologilta aikaa ja seuraava on vasta syksyllä.