Ajattelin kirjoittaa omat ”ongelmani” tänne, jos vaikka löytys joitakin joilla olis samoja asioita kuin itselläni tai kenellä näihin olisi hyviä neuvoja.

Elikkä olen 19 vuotias tyttö. Muutama vuosi sitten asiat oli toisin, nyt on ongelmia kertynyt ihan mukavasti.. 🤔

Nimittäin pari vuotta sitten minulla todettiin paniikkihäiriö. Oireilee vatsan kautta (ihan sama mihin menee, on maha sekaisin ja vessan oltava lähellä), eli mielestäni tosi nolo juttu.. Tällä hetkellä en voi käydä missään jne. on mennyt niin pahaksi taas. Lääkkeetkin mulla on ollu jo 1,5 vuotta, mutta niistäkään ei juuri ole apua ollut. Nyt olen pari kertaa käynyt depressiohoitajan kanssa juttelemassa. Onko kellään muulla tämän tapaista?

Noh.. paniikkihäiriön takia menetin tavallaan ystäväni. Sairauden alkaessa en kehdannut ystäville asiasta sanoa ja silloin keksin tekosyitä miksen heidän kanssaan voi esim. lähteä mihinkään. Niin he kai ajatteli että en halua olla niiden kanssa? Elikkä oon ollut tosi yksinäinen (ilman ystäviä) pitkän aikaa. Oon kumminkin tavallaan onnellinen, että pari vuotta sitten rohkenin tutustua nykyiseen poikakaveriini, joka on ”ainakin alussa” helpottanut oloani ja auttanut jaksamaan tämän asian kanssa.

Mutta viime keväänä poikakaverini petti minua, annoin anteeksi. Mutta se on edelleen mielessäni. En voi enään luottaa häneen ja olen todella mustasukkainen. Pelkään että niin käy toistekkin. Siitä lähtien olen myös ollut masentunut.. Haluan silti yrittää, mutta jälleen kerran niinkuin nytkin tässä kirjoittaessa minusta tuntuu, että teenkö oikeen jatkaakseni hänen kans. On aikoja jolloin hän on tosi ihana, kultainen jne. ja saa mut maailman onnellisemmaksi. Mutta on taas sitten niitä aikoja jolloin hän ei huomaakkaan minua tai valehtelee tai hänellä ei oo aikaa mulle tai vaan ärsyttääkseen minua lähtee kavereidensa kanssa juomaan, silloin olen niin masentunut että haluan pois.. ☹️

Joten oon miettiny, olisiko parempi ihan yksin? Pelottaa, sillä olisin silloin ilman sitä ainoaakin josta välitän. Vai olisiko parempi jatkaa ja nauttia niistä ajoista jolloin kaikki on hyvin poikaystäväni kanssa?

Poikaystäväni ei ymmärrä vieläkään paniikkihäiriötäni, vaikka olen yrittänyt selittää. Niin kuin hän aina unohtaisi että se on minulla. Hän ei myöskään ymmärrä että kuinka masentunut olen. Minusta tuntuu ettei hän enään nykyään halua/jaksa olla tukenani. 😞

Olen huono kirjoittamaan ja oli ihme että kirjoitin ylipäätäsäkään tänne. Mutta ei tässä vielä kaikki siis, jatkan kun on hieman virtaa enemmän.. Muita huolia mm. vanhempien juominen huolettaa, haluaisin muuttaa pois kotoa mutta en uskalla/pysty, miten saan opiskeltua loppuun.. 😑❓

Mikä näihin kaikkiin avuksi?

Olisi kiva jos vaistailisitte! 🙂