Miten voi hyväksikäytöstä, hyvittää itselleen kun on ollut hyväksikäyttäjä
Tämä aihe pyörii mielessäni, tein siitä laulun ja lauloin sen terapeutilleni. Me käsitellään nyt juuri sitä. Miten voi olla niin kauhea, ihminen, jos tekee tuollaista. No sen ymmärrän etten ollut silloin sinut itseni kanssa, kaikenlaista tapahtui asuntolassa oli riitaa kahden kaverin kanssa, oma elämä ei ollut kunnossa, asuntola ohjaajat sanoivat etten syönyt, en nukkunut, hylkäsin silloin parhaan ystävän, jonka kanssa nyt on asiat selvitetty, ei ollut omaa aikaa, suljin kaiken muun ympäristöstäni, sille yhdelle ihmiselle, kai se oli sitä että yritin näyttää sille että oon tosissani sen kanssa, en kuitenkaan ollut. Sanoin asian kuitenkin hänelle, se ei välittänyt kai sillä oli liikaa, tunteita, aitoja, tein biisinkn siitä väärät tunteet. Ja laulu rakkaudelle, nyt sävellän tätä biisiä terapeutin kanssa. Yhteensä kaksi biisiä tein tästä aiheesta, koska se on minulle niin henkilökohtainen, laulu rakkaudelle tämä biisi on nyt menossa, sävellyksessä terapeutin kanssa. Minä tärisin kun tulin terapiaan, koska päätin sen jo illalla että nyt laulan tämän biisin, yritin kirjoittaa terapeutilleni Whatsapp viestiä, ei siitä tullut oikein mitään. Lopulta sain kirjoitettua vaikka sormet tärisivät. Siitä on suunnilleen nyt viikko kun sain laulettua, sen laulun terapeutilleni. En muista oikein siitä mitään, tilanteesta kun olin niin shokissa. Tänään sitten vähän oli vaikeuksia säveltää sitä kappaletta, laulettiin sitten vähän muuta ja lauloin mikkiin, ja soitin rumpuja.. pakko vähän tännekin kirjoittaa mun tuntemuksia, kun tuntuu syyliseltä kun tein viattomalle ihmiselle niin rumasti. En ymmärrä itseäni kuinka hirveä ihminen olin. Minä syytän itseäni tapahtumasta, vaikka se on mennyttä aikaa. Muistin sitten mun enon ohjeet, vaikka se on jo kuollut, niin se ohjaa minua unessa, vaikeista asioista, ole rehellinen, itselle voit olla sitten rehellinen terapeutilleni. Se on minun asia jota oon sanonut etten oo parisuhde ihminen kun noin tapahtuu.. tiedostan kyllä nyt etten tehnyt oikein, mutta kai jos ihmisellä on vaikeaa, ja se ei hoksaa ottaa terapiaa vastaan, kukaan ei minulle puhunut siitä. Niin näin saattaa käydä. Nyt käsittelen vaikeaa asiaa…