Otan osaa suruusi. Kun olet noin alussa, niin itkemällä sitä kai helpoiten selviää hautajaisiin asti. ehkä voisit siten surra ettet ollenkaan aattelisi miten hän kuoli, aattelisit vaan on kuollut. Ehkä auttaisi, jos kirjottasit paljon, vaikka vaan lyhyitä pätkiä, sanoja mitä tulee mieleen.

Kun äiti teki itsarin, niin mie alotin kirjottaan tukihenkilölle tänne. Niissä ollut oikein mitään järkeä. saatoin sata kertaa kirjottaa "vituttaa" ja vielä sen lähetin ja se vastasi. Sitten alko tulla kunnon tunteitakin.
Siitä on jo vuosia ehkä jo kuusi tai viisi, jotain siltä väliltä. Vieläkin usein mietin miksi se itsensä tappoi. Yleensä syytän itseäni, sanon sen ääneenkin aika usein ja joku vastaa ettei se ollut sun syy. Oli se ja haluaisin jonkun sanovan totuuden.

Toivottavasti sinä et itseäsi syytä.

heippa pikkutikru🙂🌻🙂🌻

Ei kukan pysty selvittämään miksi kyseinen henkilö teki itsemurhan.

Sitä ei voi muuta kun hyväksyä ja kunnioittaa kyseisen henkilön valinta ja teko.
Hän koki ainoaksi ulospääsy omasta ahdingosta eikä näin olleen nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itsemurha ja pysähdyttää omansa elämä siihen pisteseen mikä oli.

Sinä ja muut hänen läheiset joudutte työstämään sanan ymp. MIKSI , mutta ei se tuo häntä takaisin. Elämä jatkuu niin jatkuu sinullakin , jokainen hetki mikä menee eteenpäin niin sitä kauemmaksi kyseinen henkilö jää taakse,ihan niinkuin hän halusi sen tekevän.

Meillä elossaolevia henkilöitä jotka elää päivästä toiseen, meilläkään ei ole helppo koska jokainen päivä tuo uusia tapahtumia ja eilinen päivä jää mennessään taakse. Jokainen päivä on valintojen suma ja iltaisin nukkumaan meno kertaamme mielessä mitä tämä päivä toi tulleessa ja vei mennessä ja mikä oli lopputulos.

Olet nuori ja elinvoimainen yksilö, nauti päivästä ja menee nukkumaan rauhallisesti päivän päätteeksi niin että huominen tuo elämän viisauttaa itsellesi.

Paljon voimia sinulle🙂🌻🙂🌻

läheisen itsemurhasta on aina vaikea päästä yli tai selvitä, mutta aikaa myöten kai siitäkin pääsee.. kokemuksesta osaan sanoa ettei siitä kannata vaieta kokonaan, vaikka siitä olisikin tuskallista puhua. itse olen ollut samassa tilanteessa, mutta kohdallani tein sen virheen että vaikenin asioista ja suljin kaiken sisään... mikä myöhemmin johti omaan yritykseen.

jos sinulla on joku, jolle puhua asiasta, jolle pystyt. koeta puhua hänen kanssaan, tai kuten neuvottiin jo, kirjoita. itselleni auttoi paljon niinsanotun viimeisen kirjeen kirjoittaminen. kirjoitin sinä viikolla kuolleille jokaiselle kirjeen, jossa sain sanottua kaiken mitä en heille kerinnyt heidän elämänsä aikana sanoa. ja niiden kirjeiden kanssa menin kirkkoon.. vaikka en ole mitenkään suuresti uskovainen.. se ainakin hieman auttoi minua.. en tiedä olisiko sillä sama vaikutus sinulle, mutta osin suosittelisin.. ainakin kirjoittamaan kirjeet. vaikka se tuntuu alussa todella pahalle. se auttaa...

paljon voimia sinulle..

Kiitos vastanneille!

En minä mietikään hänen tekotapaansa vaan suren sitä, etä hän on poissa. En ole vieläkään pahemmin pystynyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa. Melkein koko ajan paha olla. Erityisesti illat ja yöt ovat vaikeita, en tiedä miksi. Kaipaan häntä niin kovasti!

Hoitokontaktit ovat vasta tammikuun alkupuolella. Miten selviän sinne asti? Miten te muut selviätte surun ja pahan olon kanssa?

vastaus tulee hieman myöhään, pahoittelut.

itselleni helpotti kynttilän vieminen haudalle, ja kynttilöiden polttaminen ensialkuun. sen jälkeenmyönnän itkeneeni monen monituista kertaa kissa sylissä, kertoen sille miltä tuntuu ja kuinka paha on olla. pöljältä se ehkä kuullostaa, mutta kissalle puhuminen sai osan padosta murtumaan, että asiasta pystyi alkaa puhumaan muille, ja hiljalleen saada apua suruun.
suklaa on toinen mihin tuli turvauduttua. ikävä heistä jää, mutta sen ikävän voi ajan kanssa koettaa muuttaa pois satuttavasta, kullata kuolleen/kuolleiden muistot sydämeen.

kyllä siitä ajan myötä selviää. Hiton vaikeata se on aluksi. Ei kannata padota siitä aiheutuvia tunteita, vaan koittaa löytää itselle sopiva keino käsitellä asia, kirjoittamista ja kissaa tuossa oli jo ehdotettukin. Jos omaa eläimiä, niin niillä on kumma kyky vaistota asioita.

Ajan kanssa vaan purkamaan asioita, joku päivä sitä voi ajatella, että kyseinen ihminen kärsi niin paljon, että nyt hänellä on asiat vihdoin hyvin.

Voimia

t.N