on aina ihana löytää ihmisiä jotka ovat samaa mieltä 🙂🌻 🙂🌻 🙂🌻 🙂🌻 🌻🙂🌻 🌻🙂🌻 🌻🙂🌻

Olet melkein samanlainen kuin minä.. 😀 Paitsi sulla on enemmän sosiaalista elämää kuin mulla. Mulla on uks hyvä ystävä ja sekin opiskelee kaukana. Parhaiten niitä ystäviä saa kun lähtee kiertelemään asuinaluetta yksin tai ystävän kanssa 🙂 Itseltäni se ei onnistu.. Mutta usein se on niin että sun pitää itse tehdä aloite ja mennä jonkun luo ja sanoo "Moi, mä oon _____. Kukas sä oot?" Ja sillanen kiva hymy perään 🙂

Toi asuntolaan muuttaminen ei oo paras ratkasu, koska mä oon nähny millasta se elämä asuntolas on. Sä et voi tietää millasii ihmisii sun kanssa tulis sit asumaan. Sekin asia voi mennä niin että tulee joitain kamalia tyyppejä, juo ja polttaa ja huutaa :/ Joten kannattaa vain vaikka kaverin kanssa mennä ihmisiin tutustumaan vaikkapa kaupungille keskustaan! 🙂

Toivottavast autto.. 😭

Terve!

Lueskelin tuota kertomustasi ja on pakko sanoa, että näin enemmän tai vähemmän erään ystäväni kirjoituksessasi! Kerron nyt tietysti omasta näkökulmastani, enkä tiedä millaisilla fiiliksillä tämä ystäväni on mennyt!

Tämä henkilö on ystäväni ylä-asteelta. Käytännössä kolme vuotta jotka olimme samassa koulussa meni niin, että hän vietti kaikki viikonloput meillä ja olimme melkeinpä paita ja peppu. Ylä-asteen jälkeen kuitenkin minä menin Lukioon ja hän ammattikouluun. Lukiossa tuli uudet ystävät ja aikaa oli muutenkin vähemmän kuin ylä-asteella. Yhteydenpito väheni, mutta kuitenkin aina välille tuli tehtyä jotain yhdessä yms.

Viimeisenä vuonna ystäväni kuitenkin lähti koulusta. Kuulemma ei soveltunut hänelle. Vähän ehkä paheksuin (Oikeastaan tuntui mielipuoliselta jättää viimeisenä vuonna koulu kesken 🙄) tätä päätöstä mutta minkäs teet. Hän totesi, että pian pääsisi armeijaan eli kaikki olisi hyvin. Hän siis oli aina armeijaan halunnut ja muistaakseni oli jokin puolisen vuotta kutsuntoihin tässä vaiheessa.

Kuitenkin hänelle todettiin masennus juuri ennen kutsuntoja, joka tietenkin tarkoitti sitä, ettei hän päässyt armeijaan vaan sai lykkäännystä. En tiedä pahensiko tämä masennusta vai ei, mutta kuitenkaan ei varmasti auttanut asiaan! Itse ymmärsin, että asiat olisivat menossa huonompaan suuntaan kunnes hän päätti itse hakea uudestaan ammattikouluun!

Nykyään ystäväni on opiskelemassa uutta alaa ja ymmärtääkseni on luokkansa priimus! Hän löysi uusia ystäviä koulustaan ja jopa aloitti uuden harrastuksen, jota yksi hänen luokkalaisensensa harrasti. Hänkin käy joka viikko eräänlaisessa kerhotapahtumassa ja omasta mielestäni voi paljon paremmin! 😀

Eli tarinan pointti olisi varmaankin se, että kannattaa ehkä tehdä sellainen "Leap of faith" ja yrittää! Voi olla varmasti pelottavaa ja vaikeaa aluksi asua jossain muualla täysin vieraiden ihmisten kanssa, mutta toisaalta asiaa kannattaa myös ajatella siltä kannalta, että se voi myös muuttaa elämäsi täysin! 😎

Onnea päätöksentekoon ja toivotavasti kaikki menee hyvin sulla!

Minä itsekkin olen aika yksinäinen, se mielestäni johtuu, että olen niin paljon erilaisempi kuin minunikäiset. En välitä päihteistä ja sylkyringeistä, se tekee sosiaalistumisen vaikeaksi. Minusta kotona oleminen ei ole niin paha, jos siitä itse tykkään, on kuitenkin hetkiä jolloin tulee todella yksinäinen olo.

Minä esitin yläasteella "kovaa" jätkää ja olin pääsin porukoihin. Nykyään kaikki sellainen ällöttää, enkä halua olla heidän kanssaan.

Tiedän, että paikkakunnalla voi olla todella ahdistava tunnella ja ihmiset voivat olla sulkeutuneita eivätki välitä toisista, joten voi olla, että et löydä kavereita edes paikkakunnaltasi. Seurakunnassa saattaisi olla sellaisia mukavia henkilöitä jotka ovat kaikkien kavereita, seuraavan kerran kun käyt siellä niin yritä kysellä nuorisotoiminnasta.

Minä itse olen löytäny pari ystävää netissä pelattavien pelien kautta ja erilaisilta foorumeilta. Etsi aihe joka kiinnostaa sinua ja ala kirjoittelemaan foorumeille. Saat varmaan parikin kaveria.

Ja sinulla on tulossa yhteishaku. Uusi paikkakunta on uusi alku. Koita olla rehti ja sosiaalinen heti alusta, vaikka se saattaakin olla vaikeaa.