Moi Pikatsu,

Ensinnäkin, sä et ole mitätön, turha, pilalla tai huono. Et ollenkaan. Olet ainutlaatuinen ihminen, joka joutui satutetuksi. Jos tuo tyyppi ei huolinut sinua seurustelukumppaniksi, se ei tietenkään tarkoita sitä, ettetkö voisi vielä löytää ihanaa ihmistä vierellesi. Se voi tuntua mahdottomalta ja typerältä ajatukselta, mutta se on aivan mahdollista.

Onko sinulla keinoja käsitellä tuota kipua? Se tuntuu varmasti kamalalta, kuten sanoit. Voisitko puhua siitä terveydenhoitajan tai vastaavan ammattilaisen kanssa? Sinussa ei oikeasti ole mitään vikaa, vaikka toinen sinua satuttikin. Kuulostaa hienolta, että sanoit jatkaneesi elämääsi. Mukavien asioiden harrastaminen on yksi keino hallita elämäänsä ja piristää mieltään. Sisimmässä olevia arpiakin voi vähitellen parannella ja niiden kanssa voi oppia elämään. Sureminen voi viedä aikaa, mutta on sen arvoista ja helpottaa ajan myötä. Ethän satuta itseäsi tai tee itsellesi mitään pahaa. Oot kaunis ja arvokas ihminen ja ansaitset parempaa. 🙂

Tsemppiä ja halaus sulle! 🙂🌻

Moi Pikatsu!
Mä en pysty kertoo sulle et kaikki muuttuu parempaan ja löydät vielä paremman miehen ja tsemppiä plah plah, koska tollasta ei voi luvata. Eikä se yleensä ees paranna masentuneen mieltä vaan muo se ainakin vaan ärsyttää.
Mutta halusin vastata sun viestiin, koska se muistutti mun omaa säälittävää "rakkaustarinaa" jossa rakkaus hyvin vähän oli läsnä.
Sun kirjoituksesta ei käy ilmi mitä oikeestaan tapahtui, mutta sanoit ettette koskaan olleet yhdessä. Mutta jotain juttua teillä siis oli? Ja ettet kelvannut hänelle edes hetkeksi. Etkä pysty olemaan tunteeton hänelle. Noi kaikki kuulostaa niin tutulta.
Mutta miten jatkaa elämää? Ehkä jos kerron oman tarinani ja mitä se sai minut ymmärtämään, se voisi ehkä auttaa sinuakin kehittämään näkökulmaa?
Mä oon ollu kanssa viim. 3vuotta sokeesti ja järjettömästi rakastunu yhteen jätkään jolle mä oon ollu vaa muutaman kerran huvi. Mekään ei olla koskaan oltu yhdessä, koska asutaan eri maissa vaan mä oon vaan käyny aina lomilla siellä. En pelkästään hänen takia vaan sukulaisia näkemässä, mutta pakko myöntää hän oli suuri syy käydä niin usein siellä.
Ensimmäisestä kerrasta lähtien aina kun olin käymässä, kuvittelin kaiken olevan täydellistä ja hän sanoi rakastavansa minua jne. mutta lopulta hän teki aina jotain ja särki mun sydämen, mutta jollain ihmeen konstilla kumminkin sai mut tuntemaan että se olin mä joka tein jotain väärin, vaikka en koskaan tehnyt mitään väärää. Ja koska syytin itseäni, hän sai minut aina takaisin vain sanomalla muutaman sanan. Hänellä oli monia tyttöystäviä välissä "koska asumme eri maissa, emme voi olla yhdessä" mutta minä en pystynyt luomaan yhtään kestävää parisuhdetta koska olin niin rakastunut häneen.
Pahin kerta oli kun tulin hänen luokseen umpirakastuneena, ja menetin neitsyyteni hänelle ja olin onnellinen kunnes myöhemmin sain tietää että hän oli alkanut seurustelemaan juuri samoina päivinä vakituisesti. Olin nöyryytetty ja tunsin olevani myös täysin arvoton ja ajattelin etten enää ikinä lankea häneen. Mutta tässä sitä ollaan. Miten hävettääkin myöntää, mutta muutin hänen kaupunkiinsa. Listaillen muitakin syitä, mutta oikeastaan siksi että vihdoin saisimme mahdollisuuden. 😀
Olin ehkä viikon onnellinen. Sitten näin häntä ehkä silloin tällöin pienen hetken, tai päiviä emme edes tavanneet. koska "hänen täytyi opiskella eikä minulle ollut aikaa", kyllä hän vakuutti haluavansa olla kanssani mutta ei "ehtinyt". Itkin joka päivä hänen takiaan ja satutin jopa itseäni fyysisesti, ettei henkinen kipu olisi niin pahaa. Silloin muut ihmiset alkoivat selittämään minulle ettei Hän välitä. Että hänestä on kyllä kivaa aina kun tulen tänne jne. mutta ei hän välitä Minusta oikeasti. Ja kyllähän minä tiesin sen. Ja jätin hänet.
Mietin asiaa pitkään, ja ymmärsin yhden tärkeän asian joka saattaa päteä sinuunkin. En koskaan tuntenut häntä. Emme koskaan olleet olleet yhdessä tarpeeksi kauan että olisimme kunnolla tutustuneet. Jolloin olin vaan rakastunut ajatukseen hänestä, en häneen. Ja ymmärsin että henkilöä jota olin rakastanut 3 vuotta ei edes ole olemassa. Ensin se sattui, ja hävetti. Mutta nyt koen mahdolliseksi päästä yli hänestä, koska tiedän ettei hän sittenkään ole se mitä elämältä haluan. ☹️ enkä enää voivottele miksi en kelvannut hänelle.
Ja mitä tulee muihin ihmisiin ja siihen kuinka joku aina satuttaa tahallaan tai vahingossa, minua on auttanut se ajattelutapa että: "Kun ei odota muilta mitään, ei voi pettyä"