Vuosi sitten kaikki oli tosi hyvin; oli kavereita, hyvä ystävä, poikaystävä, perheessä asiat hyvin, sujut itsensä kanssa ja koulukin hyvin.
Nykyään taas kaverit ovat vähentyneet paljon ja kesällä kaikki ne muutamatkin muuttavat kauas pois, hyvän ystävän kanssa erkaannuttu kokonaan ja ns. kasvettu erilleen, sama poikaystävä on pysynyt mutta tämäkin menee toiseen kaupunkiin jatko-opintoihin, perheessä asiat vieläkin hyvin, sujut itseni kans vieläki ja koulussa keskiarvo lähemmäs ysiä.

Ongelmat taas ovat nämä: käyn 9. luokkaa ja ensikuussa painaa yhteishaku päälle, pääsisin lukioon mutten usko, että jaksan käydä sen tai pärjään sielä, amiksesta en keksi mitään sopivaa ammattia ja kummassakaan ei ole yhtään kavaria, enkä usko että saan uusia. Tuntuu niin hankalalta löytää saman ajattelutavanomaavia, mukavia tyyppejä, enkä oikeen osaa lähestyäkkään tuntemattomia. En harrasta mitään ja viihdyn paljon himas, joten en löydä sellaisistakaan kavereita.

Lisäksi koko elämä ahdistaa, enkä usko, että jaksan mennä sen loppuun. Tuntuu muutenkin yli raskaalta kaikki opiskelu, sun’muut asiat, ilman yhtään ystävää. Tulevaisuus lähinnä pelottaa ja jos elämä on töitä, perheen perustamista ja kuolema, niin tylsä elämä tiedossa. Voi siihen arjen ohelle lisätä ystävät ja harrastukset mutta tosin näitä kun ei ole, niin ihan sama jäisinkö auton alle heti vai paskan elämän jälkeen.

Voi olla, että suurentelin asioita mutta nyt ne tuntuvat ylitsepääsemättömän hankalilta ja on tosi paha olla ja esittää joka päivä iloista ja että kaikki on hyvin.