Mitäs Jos.. Ei vaan enää jaksa, mitään.
Mitä jos käykin niin, että ku yrittää, ja yrittää tosi kovasti, saada olonsa, ja muiden paranemaan,
ni mikään ei vaan auta, ja ei, se vaan pahenee..
Sitten alkaa kaikki tuntuu kauheelta, ja alkaa se pienikin elämänhalu lipua tiehensä..
pitäskö sitä vaan kestää, ja oottaa, etttä joku pelastas?
yrittää ite uudestaan? toisaalta taas kuitenkin tulla pettyneeksi, ja vaipua jälleen epätoivoon?
tehdä se helpon keino lopettaa kaikki?
Ite oon 16 v, tyttö, muutin isän luo hesaan noin 1½ vuotta sitten, ku en ”kestäny” olla äidin luona enään, kun se tuntu painostavan mua tosi paljon koulussa, ja isäpuolikin ”autto” tosi paljon..
eli siis ”pakenin” faijalle, mutt olin mä sitä halunnu jo aika kauan, en vaan ”voinu” jättää aitii, ku velikin jo asuu isällä.
Menin sitten lukioon tuossa kesän jälkeen, ja olin siellä sellaset 3 viikkoo..
en kestäny sitä ollenkaan.. Kun satun olemaan niin kaveri riippuvainen ni alku oli tosi hankalaa..
no, sitten alko vaan jotenki ahistaa kauheesti koko ajan (onhan mulla ennenki ollu sellasta että on paha mieli ja masentaa, mutta oon aina vaan aatellu että oon vahva, en saa aiheuttaa vaivaa muille, ne saattas väheksyy mua sen jälkeen jos sais tietää tai jotain..), ja ei hymyilytä.. mutta koska oon tehny itelleni sellasen positiivisen ulospäinsuuntautuvan kuvan, on mun pakko hymyillä aivan, koko, ajan, muuten, joku saattaa huomata, että mulla on paha olo ja tulla kyseleen.. se rupeis ahistaa..
no.. jätin sitten sen kesken, ja lopetin sitä ennekin 10-vuotta kestäneen musiikin harrastukseni.. sen lukion vuoksi, jotta saisin oikein kunnolla aikaa, paneutua siihen..
ja nykyään.. nyt viimeaikoina.. ei mua hymylytä.. ja sen feikkaaminenki on jo tosi vaikeeta.. nauraa vaikkei naurata… en jaksa tehä enää mitään.. (käyn kyllä jakamassa ja lajittelemssa lehtiä, että kyllä minulla on tekemistä, ettei siitä johtuisi eettä ei ole päivittäistä tekemistä, se laiskuus siis)
vaikka haluisin, niin, en vaan jaksa..
sukulainenkin kuoli tuossa noin viikko sitten.. käytiin kattomassa sitä ruumista sairaalassa..
kaikki muut itki… paitsi mä.. mull aoli vaan semmonen.. tyhjä olo… että ”no, se kuoli..” se oli mulle kyllä todella rakas. ja mun olis siinä tilanteessa pitäny itkee, koska kun aiksemmin yksi sukulainen kuoli, joka ei edes olu minulle kokonaan sukua, niin itkin, todella, paljon.. oli tosi paha olo..
mut nyt.. ei mitään..
haluisin olla se positiivinen minä, joka peitteli kaiken (tottakai ilman sitä pahaa oloo, jos vaan vois), ja hymyili koko ajan 😀
mut ei se enää auta.. ku kaikki jo tietää.. mun ”ongelmista” lol joita en ees itekkään tajuu..
vihaan vaan itteeni(kaikilta osin), ja on alemmuus kompleksi ja masennus (serkku sano).
eikä se auta, että vaan puhun jollekkin ja ne sanoo jotain… tai kieltää mitä sanon.. ei se auta.. : )
nykyään.. tekee vaan mieli kuolla.. enm ä osaa sitä muuten oikeen kuvailla..
kaikki missä oon ees joskus ollu hyvä, tuntuu nyt että oon aivan surkee..
ja sen sellasta…
mutta niin~ onko sielunystäviä~? (=elisamaapoetteko?)😑❓
Kirjoitin en jaksa enää otsikon alle sinulle.
Voimia ja halaus! <3
Täällä on yks sielunystävä siulle.
Tahtoisin tosi kovasti sanoo kaikkee mut en tiiä mitä sanoisin..😑❓
Oon just samanlainen. Pakko olla iloinen, ettei kukaan alkais kyselee et "onks sulla ongelmia vai?" Sellanen ahdistais! On ihan hirveetä, jos vaikka äiti tulee ja kysyy et onks kaikki hyvin.. Huih. Me ei muutenkaan olla missää läheisissä väleissä vanhempien kanssa.
En miekään ees jaksais enää hymyillä. Oon hymyilly koko elämäni vaikka en ois usein pystynytkään. Nyt vaan tuntuu, että oon ihan loppu. Tekis mieli vaan nousta ylös tästä tietokoneen äärestä, juosta jonnekiin metsään, kiljuu ja huutaa kaikki loputkin voimat pois ja jäädä jonnekiin sinne makaamaan loppuelämäksi.
Miustakii tuntuu, että kaikki mitä ennen oon osannu ja oon ollu hyvä, ni oon nykyään tosi huono sellasis jutuis. Ennen koulu oli miulle jotain sellasta, että panostin siihen, kun pakko oli jotain tehdä. Nyt kun tää masennus on vuoden sisällä vaan pahentunut niin se näkyy arvosanoissa. Huono juttu, kun ensi vuonna lukioon koitan pyrkiä.
No mie nyt vaan itsestäni taas puhuin.. Anteeksi.. En vaan oikeen tiiä mitä muutakaan sanoisin.😞
Niin no yhden jutun voin viel sanoo siulle, että voimia ja jaksamista. Muista, että oot tärkeä ihminen! Halaus. 🙂
sin-sa kirjoitti 7.1.2009 17:23
Kirjoitin en jaksa enää otsikon alle sinulle.
Voimia ja halaus! <3
hei vaan sin-sa ja kiitos vastauksesta 😀D
kävimpä sinne takasin laittelemassa viestiä.
ja kiitos kun luit minunkin viestini. *hug*
Musta susi kirjoitti 7.1.2009 19:46
Täällä on yks sielunystävä siulle.
Tahtoisin tosi kovasti sanoo kaikkee mut en tiiä mitä sanoisin..😑❓Oon just samanlainen. Pakko olla iloinen, ettei kukaan alkais kyselee et "onks sulla ongelmia vai?" Sellanen ahdistais! On ihan hirveetä, jos vaikka äiti tulee ja kysyy et onks kaikki hyvin.. Huih. Me ei muutenkaan olla missää läheisissä väleissä vanhempien kanssa.
En miekään ees jaksais enää hymyillä. Oon hymyilly koko elämäni vaikka en ois usein pystynytkään. Nyt vaan tuntuu, että oon ihan loppu. Tekis mieli vaan nousta ylös tästä tietokoneen äärestä, juosta jonnekiin metsään, kiljuu ja huutaa kaikki loputkin voimat pois ja jäädä jonnekiin sinne makaamaan loppuelämäksi.Miustakii tuntuu, että kaikki mitä ennen oon osannu ja oon ollu hyvä, ni oon nykyään tosi huono sellasis jutuis. Ennen koulu oli miulle jotain sellasta, että panostin siihen, kun pakko oli jotain tehdä. Nyt kun tää masennus on vuoden sisällä vaan pahentunut niin se näkyy arvosanoissa. Huono juttu, kun ensi vuonna lukioon koitan pyrkiä.
No mie nyt vaan itsestäni taas puhuin.. Anteeksi.. En vaan oikeen tiiä mitä muutakaan sanoisin.😞
Niin no yhden jutun voin viel sanoo siulle, että voimia ja jaksamista. Muista, että oot tärkeä ihminen! Halaus. 🙂
kiitos kun luit ja vastasit *hali*
se on tosi hyvä kuulla, että on muitakin, ettei oo yksin. eihän se kivaa oo että tietää että on muitakin ketkä tuntee näit kauheita tuntemuksii, mut kyllä se helpottaa, tietyllä tavalla tietää ettei oo yksin, että on siellä sellasiikin, jotka tajuu mua, aivan varmasti.
sitten viestiin enemmän: joo sitä vaan, ku hymyilee ja on semmonen yaay yaay, niin se jää päälle.. mutt sitten, ku se vaan on niin rankkaa ni ei sitä ny iäsyyttä jaksa. mä jaksoin iin kauan enne ku tajusin, ku niin moni ties, ettei sill oo enää merkitystä.
mikei sulla oo hyviä välejä vanhempiisi? onko niin aina ollut?
mä en ees jaksa enää vaivautuu koneelle joskus.. enne olin niin riippuvainen että oli aina pakko päästä.. se vaan.. ei sitä vaan jaksa.. isä valitti että pitäs hommaa joku harrastus, ku kotona vaan pyörin [ku olin lukioss ja se jäi ny vähän kesken tän takii jamuuteski, ei se tuntunu oikeelta], mut se ei tajuu, ett ihan sama, vaikk söisin hyvin, nukkuisin hyvin, liikkuisin hyvin, olis tekemistä koko ajan olisin tosi sosiaalinen, ja kaikkee, ni ei, ei tää vaan lähe silleen *naps* pois... ymmärrät varmaan mitä meinaan.
ei ei, se on just hyvä, ku kertoo omaa näkökantaa ja kokemuksia, niin se toinen sitten tietää kans että millanen anto nyt vastauksen ja tälleen [ihanan selvästi taas seliin xDD]
mutta sulle kunnon haliruts* ja voimia! 😀 iso hymyyyyyyyyyyy! ja oikeesti hymyilen! 😀
lockongirl kirjoitti 15.1.2009 3:24
sitten viestiin enemmän: joo sitä vaan, ku hymyilee ja on semmonen yaay yaay, niin se jää päälle.. mutt sitten, ku se vaan on niin rankkaa ni ei sitä ny iäsyyttä jaksa. mä jaksoin iin kauan enne ku tajusin, ku niin moni ties, ettei sill oo enää merkitystä.
mikei sulla oo hyviä välejä vanhempiisi? onko niin aina ollut?
mä en ees jaksa enää vaivautuu koneelle joskus.. enne olin niin riippuvainen että oli aina pakko päästä.. se vaan.. ei sitä vaan jaksa.. isä valitti että pitäs hommaa joku harrastus, ku kotona vaan pyörin [ku olin lukioss ja se jäi ny vähän kesken tän takii jamuuteski, ei se tuntunu oikeelta], mut se ei tajuu, ett ihan sama, vaikk söisin hyvin, nukkuisin hyvin, liikkuisin hyvin, olis tekemistä koko ajan olisin tosi sosiaalinen, ja kaikkee, ni ei, ei tää vaan lähe silleen *naps* pois... ymmärrät varmaan mitä meinaan.mutta sulle kunnon haliruts* ja voimia! 😀 iso hymyyyyyyyyyyy! ja oikeesti hymyilen! 😀
Moi taas!
Ymmärrän hyvin mitä meinaat. Tää masennus ei lähde millään pois. Sitten kun ei kertakaikkiaan jaksa mitään.
Miulla on mm. sellanen ongelma, että vihaan olla aina yksin enkä kestä sitä. Mutta sitten ei jaksa mitenkään olla kenenkään kanssa. Ja jos on jonkun kanssa, niin tuntuu, että se vie viimesetkin voimat. Tällanen pattitilanne.
No miulla ei oo koskaan ollu erinomaisia välejä vanhempien kanssa. Oon kirjottanu tästä aika moneen paikkaan.
Isän kanssa en ole juuri missään väleissä, vaikka asumme samassa talossa. Se on vaan sellasta "moi isi" päivästä toiseen eikä mitään muuta jutustelua.
Äidin kanssa voimme nauraa ja jutella (emme tosin syvällisesti). Mutta yleensä hänellä ei ole aikaa minulle. Ja vaikka olisi, en tietäisi mitä puhua.
Alotin vähän aikaa sitten joogan, kun sen pitäisi kirkastaa mieltä ja kehoa. Ihan hyvä olo sen jälkeen kyllä on. Ties vaikka voisi auttaa oikeasti? Noh en tiedä, mutta ainahan kannattaa yrittää.
Voimia ja jaksamista siulle...<3
P.s mäkii hymyilen =D