Mitä voin tehdä enää ? Kukaan ei osaa/halua auttaa minua.
näytän ihmisille että olen kunnossa. hymyilen vain. vaikka oikeasti olen ihan rikki. itsemurha pyörii mielessä turhan usein.
minulla on todettu masennus joskus. jolloin tämä ei ollut edes näin paha. kukaan ei tiedä mitä tunnen. kukaan ei koskaan kysy. tai jos kysyy.. vastaan iloisesti pienellä valkoisella valheella ja hymyilen.
olen huono kirjoittamaan. en puhu juuri koskaan mitään en kenellekkään.. en edes ’perheelleni’. kavereita ei juurikaan ole. istun päivät koneella tekemättä mitään.
perheeni on uusio perhe, samankaton alla asuu äitini ja isäpuoli ja heidän lapsensa, minun puolipikkuveli. Muita sisaruksia on muutama. (4) siskoni ja veljeni tyttö ystävä tietävät jonkun verran tilanteesta, eikä pidä vanhempieni suhtautumisesta. Kun talo huonossa kunnossa, varaa ei ole mihinkään, toinen lapsista on ylipainoinen ja toinen vakavasti masentunut..
He huutavat minulle, valehtelevat sossuille ja minulle. Piilovittuilevat, lainaa rahaa palauttamatta. Eivät juuri huomioi minua, olen kuin orja kotona. En muista milloin olisin saanut uusia tavaroita tai vaatteita. 3-5 vuotta sitten.
Olen kohta 16-vuotias tyttö keskeltä metsää. Pääsen onneksi syskyllä pois täältä, osittain.
Toivottavasti tästä ei unohdu mitään tärkeää. Kirjoitan puhelimellani tätä.
Olisi kiva jos olisi joku jonka kanssa puhua. Olen käynyt puhumassa koulupsykologilla, nuorisopolilla, terkkarilla, sosiaalityöntekijöillä ja monilla lääkäreillä, tukihenkilöni on vaihtunut täällä yli viisi kertaa.
Olen satuttamis – lakossa. Piilotin veitset itseltäni. Olen ollut hakea ne mutta selvinnyt ilman jo 10 päivää.
Voi jaksamisia sinnepäin!🌻🙂🌻 Itse en ymmärrä tuonlaista käytöstä että miksi ihmisten pitää käyttäytyä noin ihminenhän sinäkin olet! Samallalailla tunnet niin kuin hekin. Argh.. pistää vihaksi tuommoinen käytös! Itse saan olla tyytyväinen että mun läheiset ei käyttäydy noin.
Tavallaan ymmärrän miltä sinusta tuntuu jos tukihenkilösi on vaihtunut niin monesti, itselläni kävi niin että terapeuttini lähti muualle töihin ja nytten puhun psykiatrisen osaston hoitajalle( sille ei uskalla sanoo mitään, pistäis miltein heti osastolle)
Mutta hienostihan jos olet jo 10 päivää ollut satuttamatta itseäsi! Itse en pystyis siihen!
Mutta, yritä jaksaa kyllä sä selviät!
kiitos. päivät kuluvat vain sängyllä maaten ja miettien miten kuolla nopeasti.. en saa kroppaani ylös sängyltä.. huutoa tulee vanhemilta usein. Voimia sinullekkin
Moi!
Vaikka itse olen nyt rämpimässä pohjamudissa, on pakko kirjoittaa sinulle!
Olet nuori ja sinulla todellakin on vielä elämä edessäsi, elämä jossa kaikki on mahdollista. Toivon, että hädän hetkellä pystyt muistamaan, ettei tuo tila, tuo koti ja tuo elämä ole pysyvää, vaan sinulla on mahdollisuus tehdä muutos! Vaikka se kropan nostaminen sieltä sängystä on tuskaa (käyn sitä samaa läpi tällä hetkellä itsekin) on joka aamu ja päivä uusi mahdollisuus. Hengitä syvään sisään ja pää pystyyn.
Minä uskon sinuun🙂
kiitos vastauksestasi. toivottavasti et vajoa kauemmas vaan pääset eteenpäin. tiedän että olen nuori. jaksamattomuus. yksinäisyys. tietämättömyys.. ja vielä kaiken lisäksi synttärini ovat lauantaina.. en halua olla päivän prinsessa.. en yksin. en saa erääseen ystävääni mitään yhteyttä, vaikka hän on ainoa vieraani. en haluaisi enää itkeä itseäni uneen. tai itkeä kaikesta joka saa minut ajattelemaan.