Mitä tehdä kun ei tunne enää itseään?
Mitä pitäisi tehdä kun ei enää tiedä kuka on? Kun pelkää, että asiat mitä tekee onkin teeskentelyä tai jotain. Kun ei enää pysty luottamaan siihen että on mitä luulee olevansa. Kun alkaa pelottamaan että onkin jotain muuta jotain paljon muuta pahempaa ja erilaista. Mitä tehdä kun tuntee että pettää kaikki muut kun antaa itsestään jonkin kuvan ja ei itsekkään tiedä onko sellainen ihminen kun luulee? Itkin ystävälleni että tiedän että en ole hyvä olen paha ja en kelpaa hän sanoi takaisin että ilman sinua minä en olisi elossa. Ajattelin vain että mitä hyvää minä muka olen tehnyt ja miksi sen vähänkin tein teinko sen todella hänen takiaan vai itseni. Kuinka joku voi tuntea minut kun en itsekkään tiedä mikä olen? Voiko olla niin että ihmiset lähelläni tietää millainen minä olen mutta en vain itse enää tiedä?
Kaiken mahdollisen onnen perusta on mielestäni terve itsetunto ja se että luottaa itseensä. Mulla ei ole pienintäkään murusta kummastakaan asiasta.
Hei!
Minulla hieman samankaltainen tilanne. Viime kevät oli elämässäni helvetin rankka ja jatkuu yhä edelleen. Sitä ennen tapahtuneet tapahtumat lisättynä kaikkeen on ajanut minut samaan pisteeseen. Minäkään en tiedä kuka olen? Mitä teen täällä? Mikä on elämäni tarkoitus? On suunnattoman paha olo kun ei ole itsetuntoa lainkaan. Olen kanssasi samaa mieltä, että onnen perustana täytyy tuntea itsensä ja arvostaa itseään. Mutta eikö olekin hankala arvostaa itseään kun peiliin katsoessa ei tunnista omia kasvojaan? Mietin myös että näkevätköhän lähimmäiset oikean minäni. Vai esitänkö todellaki kaikille. Pelottaa että joku päivä en enää oikeasti tiedä mihin olen menossa. Tuntuu kuin olisi ihan hukassa.
Onko sinulla olo yhtään helpottunut? Oletko saanut puhuttua kenellekään pahasta olostasi? Puhuminen auttaa.
Kylläpä kuulostaa tutulle... eikä edes ole varma miksi, minne tai milloin on itsensä hukannut. Ainoastaan yksi asia on varmaa, en ole enää se joka olin ennen, se joka oli onnellinen sellaisena kun oli, se joka ainakin luulin olevan minä...
Moi taas. Mun oloni on helpottanut ihan hvvin. Uskon että itsetunto-ongelmaan on aina jokin muu syy kun se oire elikkä huono itsetunto. Siitä pitää ensin päästä eroon. Mulla se ongelma oli ero tyttöystävästä ja kun nyt noin puolen vuoden jälkeen voin sanoa että olen suurinpiirtein päässyt yli niin voin kertoa muutamia keinoja millä omaa itsetuntoani olen lisännyt.
Olen tarkaillut itseäni, olen laittanut merkille mitä teen missäkin tilanteessa ja miten käyttäydyn sitten olen miettinyt että miksi.
Olen listannut itsestäni asioita. Hyviä, huonoja ja sekalaisia puolia. Mistä pidän mistä en mitä haluan mitä en halua. Ja yrittänyt liittää niitä luonteenpiirteisiini. Tämä auttoi todella paljon kun realistisesti tunnusti itselleen nämä eritoten huonot asiat itsessä sitten ne hyvätkin ja sitten piti tunnustaa että tuollainen minä olen tuollaisia asioita musta saa. Niiden asioiden tietäminen kyllä oli kovan ajattelun takana.
moikka
toi on kyl aika jännä tunne toi itsensä kadottaminen..mä olin koko kesän (3kk) sairaalassa psykiatrisella avo-osastolla ja pääsin sieltä muutama viikko sitten kotiin, oli ihan tulla takas, ku oon kumminki asunu 3vuotta yksin, niin koti on aina koti..oli kuitenkin todella tyhjä olo, tuntui ku ei enää tuntis itseään, on kadottanut, unohtanut itsensä, asiat mitkä oli itelle joskus tärkeitä niin niitä ei enää ollutkaan. mä oon muutenkin elänyt koko elämäni tavallaan muiden takia, muiden mielipiteet mun tekemsisistä ja asioista on painanu aina liian paljon ja tästä on tullut sellainen kamala riittämättömyyyden tunne, ettei koskaan riitä kenellekään ja psykologikin sanoi mulle et sillä tavalla on hirveän rankkaa elää..et ei niinku elä omaa elämääänsä ollenka, ei ole sellaisia omia juttuja ja mielipiteitä ollenkaan, mull on vielä itsetuntokin nollassa ku tuntuu et oon epäonnistunu kaikessa, siihen on alkanu vaan itsekin uskoa kun sitä on saanu kuulla koko elämänsä
😟
Mulla on vähä sama homma. Ei oo oikeen mitään mielipiteitä. Mää aina vaan pelleilin ylä-asteen aikoina. ja ku joku yritti puhua ^vakavampia' niin löin kaiken aina leikiksi.. Sit huomasin että kavereita ärsytti se, niin aloin kuunteleen kaikkia.. ja ei ollu mitään omia mielipiteitä.. eikä oo oikeen vieläkään.. sit mun on kauheen vaikee olla nykysin kenen tahansa seurassa, ko tuntuu etten jaksas kuunnella muita.. ja sillai.. rinnasta ahistaa.. mut ei osaa kertoo omia juttujaan..ko ei oo ikinä kertonu.. Mullekki on psykologi sanonu, että on raskasta elää täl taval.
Miten oppii rakastamaan itteään? kaikki sanoo että mielekkään tekemisen kautta. mut tuntuu et mulla ei oo lahjoja mihinkään.
en osaa muutako mallin perusteella tehä jotain.. esim. kortteja ym.. .
Sit ei jaksais kuunnella kaikkia, ko ne sepittää kaikkia.. ja siinä pitäs sitte kuunnella..
😟
ei muka ole lahjoja missään? kaikilla on lajoja jossain osa-alueella ihan takuulla, sä et ehkä oo niitä vielä huomannu tai et nyt masentuneena niitä havaitse tai jaksa ajatella, mut siellä ne on..On tärkeää tehdä asioita joista tykkää ja jotka tuottaa hyvää oloa ja kokeilla eri juttuja..mäkin alotin ystävän kanssa joogaamisen ja aion mennä sellaiseen sosiaalipsykiatrisen säätiön klubitoimintaa, missä on päivisin ryhmiä ja vertaistukea, ku en ole nyt koulussa enkä töissävieläkin on kamalan tyhjä olo, enkä tiedä koska se päivä tulee et huomaan arvostavani itseäni ja rakastavani itseäni, jotta voisin rakastaa toista ihmistäkin, mutta tiedän et se päivä tulee ennemmin tai myöhemmin 😋