Tiedän, että asiani ovat suurinpiirtein kaikki hyvin; on muutama hyvä ystävä, muutama kaveri, perheessä kaikki asiat kunnossa, -aina olleetkin, poikaystävä ja koulussa menee hyvin.
Suurimman osan vapaa-ajastani oon vaan himassa, en kaverieni kanssa, sillä heillä on paljon harrastuksia ja loput asuvat sen verran kaukana, että näemme harvoin. Katon myös telkkarii, käyn pelaamassa sählyy, kerran viikos menen yhden kaverini kaa monen tunnin lenkille ja muut päivät oon poikaystäväni kanssa.
Silti melko usein kaikki pienetkin asiat surettavat. Saatan ruveta ajattelemaan kaikkea surulista, itkemään, jne. Joskus ajattelen jopa itsemurhaa, mutta en viiltelemistä, kun taas toisinaan kaikki on hyvin. Parhaat ystäväni muuttavat yläasteen loputtua eri paikkakunnille, loput kaverit sitten menevät myös eri kouluihin. Kaverini ovat olleet ala-asteelta asti mukana kuvioissa ja nyt sitten mietityttää miten helposti saan uusia ja ylipäätään saanko yhtään hyvää ystävää. Poikaystäväni kanssa aika vähenee, sillä hän menee eri kaupunkiin lukioon.
Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä mutta en osaa ajatella harrastavani mitään. Vihaan lukemista ja askartelua, musiikin kuuntelu on taas pakollista. Melko usein ahdistaa edes ajatella tulevaisuutta; onko kavereita ? mitä teen työkseni ? pärjäänkö lukiossa ? ja muutenkin elämä tuntuu niin älyttömän tylsältä ja joka päivä samanlaiselta ja ainut asia, millä mä jaksan eteen päi on poikaystäväni. Itsetuntoni on melko hyvä; tiedän itsestäni hyviä- sekä huonoja puolia ja hyväksyn ne, en pidä itseäni rumana jna oon muutenkin sujut itseni kanssa. Kuitenkin jotain vaan tuntuu puuttuvan. En halua puhua ongelmistani vanhemmilleni, kouluterkkarille, en poikakaverilleni.
Minusta tämä elämä onkin lähes aina sitä samaa ja vieläpä kaikille ihmisille.
Jos sinua itkettää usein pienet asiat, etkö voisi ajatella, että voisit iloita jostain pienestä asiasta myös? Hankala mun on sanoa mitä ne asiat olisivat. Itse niitä pitää keksiä ja alussa ihan keksimällä keksiä.
Etkö voisi niiden ystävien kanssa ainakin netin avulla olla yhteyksissä?
Ja sen poikakaverin kaa myös?
Joku harrastus tietenkin auttaisi asiaa. Voisit sellaisen jonkun homman keksiä joka tavallaan ei olisikaan harrastus, jos sellainen ei sulle sovi. Sitä ei voi kyllä toinen toiselle keksiä.
Pidä vaikka nettipäiväkirjaa, kuten minäkin täällä teen. Yllättävän paljon se tuo iloa elämään.
Moi sirkku.w! 🙂
Viestisi kuulosti tutulta: päällisinpuolin kaikki on (tai sen pitäisi olla) kunnossa, mutta itsellä on tunne, että jotain puuttuu. Minulla on ollut tämä tunne oikeastaan koko elämäni. Olen tehnyt kaikki asiat oikein ja vielä vähän paremmin. Monet kadehtivat elämääni tietämättä, etten itse ole onnellinen. Olen aina tuntenut, että jokin asia puuttuu.
Luulen, että suurin syy tähän tunteseen on media, ja erityisesti televisio. Näemme jatkuvasti sarjojen onnellisia ihmisiä, jotka hokevat olevansa niin onnellisia, että melkein pakahtuvat. Uskonkin, että sellainen jatkuva onnen tunne on kuitenkin valitettavasti mahdollista vain TV:ssä 😀
Päätin viime talvena lähteä ulkomaille. Olen jo vuosien ajan aina suunnitellut kavereideni kanssa ties mitä matkoja yms. ties minne, mutta koskaan niitä ei ole saatu toteutettua. Nyt päätin, etten odota turhia lupauksia, vaan lähden yksin töihin jonnekin ulkomaille. Ja niin pääsinkin töihin ja lähdin - tuntematta ketään. Sain paljon uusia kavereita ja muutaman ystävänkin. Ennen kaikkea opin paljon itsestäni ja elämästä yleensä. Opin myös, mistä onnellisuus koostuu ja mikä tekee minut onnelliseksi.
Neuvoni onkin, että tuossa tilanteessa kannattaa avoimin silmin etsiä uusia kokemuksia. Kuulostaa siltä, että olet kyllästynyt elämääsi sellaisena kuin se nyt on. Voi olla, että olen aivan väärässä 😀
Jaksamista! 🙂🌻