nanaax kirjoitti 25.6.2016 23:30

Eli siis halusin kysellä teiltä muilta mitä mieltä ootte tästä mitä nyt kerron:
Mä oon ajatellut kuolemaa tosi paljon, tietty varmaan nää perus itsemurha ajatukset, mut tää ei oo enää samanlaista, mä oon hyväksynyt oman kuolemani ja suorastaan odotan noutajaa. Tää ajatus ei enää pelota mua. Haluun vaan lentää pois, tuntuu että elämällä ei oo mulle mitään annettavaa eikä mulla elämälle. Tuntuu, että nyt on mun aika lähtee, että ennen kesän loppua se tapahtuu. En tiä tajuutteko, mut en osaa oikeen selittää tätä. Onks teil samanlaisii ajatuksii/fiiliksii koskaan? Mitä tää teiän mielestä tarkottaa? Miten niist tunteist pääsee eroon vai onks juttu nyt niin et on mun aika kuolla, vihdoinkin. Tuntuu vaa nii tyhjältä koko ajan. Tai sillee

Hei!

Tunnen aivan samoin kuin sinä ja tavallaan Kai ajatuksenikin ovat samanlaisia. Ajattele läheisiäsi, vaikka se on vaikeaa. Voit hyväksyä oman kuolemasi, mutta kukaan muu ei voi. Sä pääset niistäajatuksista eroon kunhan uskot jänteet jotain sen eteen. Puhu. Usko. Taistele. Olet vahva ja voit voittaa taistelun. Elämäsi on tärkeää eikä kuolema ole vielä ajankohtainen. Selviät!
Tiedän selittäväni hyvin tsemppaavasti enkä vertaistuellisesti, mutta se johtuu siitä että tunnen liiankin samalla tavalla kuin sinä ja haluan keskittyä sinuun enkä minuun. Saatan jo valmiiksi apua?

unilintu kirjoitti 26.6.2016 22:26

Hei!

Tunnen aivan samoin kuin sinä ja tavallaan Kai ajatuksenikin ovat samanlaisia. Ajattele läheisiäsi, vaikka se on vaikeaa. Voit hyväksyä oman kuolemasi, mutta kukaan muu ei voi. Sä pääset niistäajatuksista eroon kunhan uskot jänteet jotain sen eteen. Puhu. Usko. Taistele. Olet vahva ja voit voittaa taistelun. Elämäsi on tärkeää eikä kuolema ole vielä ajankohtainen. Selviät!
Tiedän selittäväni hyvin tsemppaavasti enkä vertaistuellisesti, mutta se johtuu siitä että tunnen liiankin samalla tavalla kuin sinä ja haluan keskittyä sinuun enkä minuun. Saatan jo valmiiksi apua?

Moi! Kiitti vastauksesta. Kylhän tuo tsemppaa, mut miten sä pääset niist ajatuksist, käytäks sä noit sanoja et sä selviit? Kun riittääks se et ajattelee läheisiään. Kun koko ajan on tyhjä olo ja on vaa sellanen tunne et nyt mä hyvästelen nää, en aio elää ens vuoteen. Tai niinku et tuntuu siltä et nyt se on ohi joka tapauksessa, et mikään ei voi pelastaa mua. Että mä en ite pysty siihen. Tai sillee. Kun on jo taistellut niin joskus se taistelukin loppuu...
Kävin kevään aikana koulussa puhuun sossulle mut en tiä oliks siit apuu, maailma, tää paikka ei tunnu omalta. Sossu kannusti mua oleen avoin oma itseni, ja opettelin ns "ajatteleen omilla aivoillani". Alkoi tuntuu vaa et omat ystävät ei ookkaan niitä joita tarvitsen ja pikku hiljaa oon alkanut päästää irti. Enkä tiä kelle puhuisin enää. Mut nii miten sä sit pärjäät niitten ajatusten kans? Miten jatkat eteenpäin? Ja haetko jostain apuu?

nanaax kirjoitti 27.6.2016 12:52

unilintu kirjoitti 26.6.2016 22:26

Hei!

Tunnen aivan samoin kuin sinä ja tavallaan Kai ajatuksenikin ovat samanlaisia. Ajattele läheisiäsi, vaikka se on vaikeaa. Voit hyväksyä oman kuolemasi, mutta kukaan muu ei voi. Sä pääset niistäajatuksista eroon kunhan uskot jänteet jotain sen eteen. Puhu. Usko. Taistele. Olet vahva ja voit voittaa taistelun. Elämäsi on tärkeää eikä kuolema ole vielä ajankohtainen. Selviät!
Tiedän selittäväni hyvin tsemppaavasti enkä vertaistuellisesti, mutta se johtuu siitä että tunnen liiankin samalla tavalla kuin sinä ja haluan keskittyä sinuun enkä minuun. Saatan jo valmiiksi apua?

Moi! Kiitti vastauksesta. Kylhän tuo tsemppaa, mut miten sä pääset niist ajatuksist, käytäks sä noit sanoja et sä selviit? Kun riittääks se et ajattelee läheisiään. Kun koko ajan on tyhjä olo ja on vaa sellanen tunne et nyt mä hyvästelen nää, en aio elää ens vuoteen. Tai niinku et tuntuu siltä et nyt se on ohi joka tapauksessa, et mikään ei voi pelastaa mua. Että mä en ite pysty siihen. Tai sillee. Kun on jo taistellut niin joskus se taistelukin loppuu...
Kävin kevään aikana koulussa puhuun sossulle mut en tiä oliks siit apuu, maailma, tää paikka ei tunnu omalta. Sossu kannusti mua oleen avoin oma itseni, ja opettelin ns "ajatteleen omilla aivoillani". Alkoi tuntuu vaa et omat ystävät ei ookkaan niitä joita tarvitsen ja pikku hiljaa oon alkanut päästää irti. Enkä tiä kelle puhuisin enää. Mut nii miten sä sit pärjäät niitten ajatusten kans? Miten jatkat eteenpäin? Ja haetko jostain apuu?

Hei!
En tiedä miten selviän. Selviäminen tuntuu mahdottomalta. Mutta vaikka juuri tulevaisuuden(lähitulevaisuuden) suunnittelu auttaa. Tai sitten se alkaa ahdistamaan. Jokotai.
Itse saan puhua ajatuksistani, joten se jokseenkin auttaa, mutta ei se vie niitä kokonaan pois.
Mustakin tuntuu, että tää taistelu loppuu joskus. Eihän sitä voi ikuisesti jaksaa, mutta silloin pitäisi yrittää ajatella miten oma kuolema vaikuttaisi muihin. Tosin se tuntuu turhalta. Kun oma olo on niin huono, ei vain voi ajatella muita. Aina voi yrittää, mutta ajatteleminen ei aina onnistu.
Jatkan eteenpäin pakkopullalla. On pakko. Etsi syy, miksi on pakko. Se voi olla läheinen, lemmikki tai tulevaisuuden suunnitelma.