vuonna 1983 tähän maailaan syntyi hätäsynnytyksellä tämmönen omaperäinen tytöntyllerö.

isälleni puhkesi paranoidinen skitsofrenia ollessani puolivuotias. muistan vieläkin, kun ollessani tätin luona isä suuttui jostain ihan mitättömästä ja paiskasi mukin seinään. lisäksi pienenä, kun kävin isän luona hän usein huusi mulle ja jopa isommalla iälläkin on haukkunu ja huutanu, ettei haluu enää nähdä minua. Mä oon saanu tarpeeks tommosesta sekoilusta!

isäinpäivänä menin taas isän luo. soitin vielä kaupungilta, että ”voinko tulla” ja isä sano, että tule vaan. menin, vein mukanani kahvipaketin ja maidon ja mua ootti semmonen vastaanotto, että mulle huudettiin, kiroiltiin ja isä makas sohvalla. sen jälkeen en oo nähny isää.

lisäksi isä aina, kun meen kihlattuni kanssa siellä käymään, valittaa, että on ollu huono päivä ja kiroilee kuin viimestä päivää…

Kuitenkin, mennään eteenpäin mun elämässä…

ekaluokalle menin innolla, mutta en ajattele sitä enää innolla. Mua ruvettiin kiusaamaan. menin kolmannella luokalla toiseen kouluun, musiikkiluokalle. siellä kiusaaminen vaan yltyi. lopulta päätin jättää sen koulun ja siirryin lähikouluun. siellä oli jo niin hirvee meininki, että mulla oli niin kovat psykosomaattiset oireet, että pystyin tekeen itte´ni kipeeks seuraavaks päiväks, jos vaan halusin. koulu meni ihan penkin alle…

jäin luokalleni omasta tahdosta kuudennella.

Se ei auttanu, sillä jouduin semmoselle luokalle, jolla oli jo ennestään mun kiusaajia. sama rumba jatku yläasteella.

kasiluokalla mulle puhkes paniikkihäiriö ja ysiluokalla vakava masennus.

Ei ne kiusaajat kyllä yhtään ajattele, mitä ne voi tehdä toisille. ne on tosi lapsellisia. eikä siihen auta se, että muut vaan sanoo, että ”älä välitä”