Tämä kaikki alkoi peruskoulu aikoina. Silloin oli kaveri porukka, johon en ikinä tuntenut olevani osana. Olin aina justiinsa siitä porukasta ulkopuolella. Tosin, olin hyvin hiljainen, joka saattoi olla mahdollinen syy. Mutta tämä ei ole se pää asia, mistä haluan kertoa, sillä kaikkein pahin asia elämässäni alkoi murrosiän aikana, 13-vuotiaana. Alkoi tulvimaan kiihottavia ajatuksia mieleen enemmän ja enemmän, kunnes se oli liikaa. Eikä siinä kestänyt kauaa, kun aloin aktiivisesti katsomaan p-grafiaa ja masturboimaan sille. Se tuntui hyvältä, liian hyvältä. Se stimuloi minun mieltäni liikaa.

Peruskoulun jälkeen menin amikseen, jonka aikana alkoi tulemaan itsetuhoisia-ajatuksia. Amis-aikana vielä katsoin aktiivisesti p-grafiaa ja yhä sille myöskin masturboin. Sitten, tullan 2019-vuoteen, jossa Amis päättyi ja samalla lähti itsetuhoiset ajatukset. Seuraavaksi oli armeijaan meno. 2019 lokakuussa, päätin lopettaa masturboimisen kokonaan. Pari päivän päästä, niitä kiihottavia haluja tuli mieleeni takaisin, mutta en välittänyt niistä. Pari päivää eteenpäin, ne halut olivat valitettavasti niin suuria, että päätin palata katsomaan p-grafiaa, mutta, en masturboinut sitä katsellessa. Tämä kesti armeija-ajalle, jossa joka kuukausi, katsoin vähemmän ja vähemmän, kunnes Toukokuussa, muutama viikko ennen loppusotaa, lopetin katselemisen.

Tällä hetkellä 21-vuotiaana, on jonkin verran parempi olo. En ole tähän päivään asti masturboinut kertaakaan. Ainoat ongelmat tällä hetkellä, on etupäässä se yksinäisyyden tunne ja erittäin herkän persoonallisuuden luonteenominaisuuksien kanssa eläminen. Kun muistelen omaa teini aikaani, tulee ahdistava olo ja silloin tällöin, rupean ajattelemaan, että kukaan ei halua olla minun kanssa missään tekemisissä, jos he kuulevat tästä, etenkin, jos tämä kyseinen henkilö on tyttö, joka haluaa olla minun kanssani, jos sellaista tuolla jossain edes minunlaiselleni pojalle on. Kun ajattelen liikaa joko omaa tulevaisuuttani, menneisyyttäni tai onko tässä maailmassa edes ketään minunlaiselleni vahingoittuneelle pojalle, alan kyynelehtimään ja joskus nyyhkyttämään.

Mutta, haluan silti pitää kiinni tietynlaisista ajatuksista, että minä en ole yksin, minä pystyn yhä rakastamaan aidosti, olen vahva, olen täydellinen sellaisena ihmisenä, kuka tällä hetkellä olen jne.