milloin ammattiapua ?

milloin ammattiapua ?

Käyttäjä sivustakatsoja aloittanut aikaan 13.12.2010 klo 17:44 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 13.12.2010 klo 17:44

Olen pitk√§n aikaa pohtinut, tulisiko minun hakea ammattiapua ūüėź
En osaa määritellä, että olenko todella sen avun tarpeessa vai ovatko ongelmani ns. liian pieniä. Kynnys avun hakemiseen on suht suuri, sillä olen niitä ihmisiä jotka tyynesti toteavat, että on sitä ennenkin pärjätty.

Vanhempien avioero, se ett√§ en hyv√§ksy itse√§ni ja ajoittaiset ns. masennus kaudet ovat suurin syy avunhakemiseen. My√∂s sy√∂misen kanssa on joskus ollut ongelmia, enk√§ tunnu sopivan omaan kehooni. ūü§Ē
Pari vuotta sitten minulle todettii liev√§ masennus. K√§vin puhumassa asioista kuraattorin kanssa ( parin kk ajan) ja osalta se auttoikin, mutta loppu vaiheessa aloin kyll√§sty√§ sen uteluihin: aloin valehtelemaan ett√§ kaikki hyvin. Hetken se auttoi, mutta nyt on taas vaikeaa. ‚ėĻÔłŹ
Itse olen eritt√§in huolehtivainen ja kuuntelen mielell√§ni muidenki huolia ūüôā, toisinaan liikaakin. Olen my√∂s tukihenkil√∂n√§ er√§√§lle anorektikolle ja se ottaa joskus koville, en kuitenkaa voi luopua siit√§, sill√§ tied√§n milt√§ tuntuu j√§√§d√§ yksin ongelmien kanssa.
En my√∂sk√§√§n osaa ns. kaataa ongelmiani toisten niskaan, sill√§ tied√§n ett√§ yst√§vill√§ni on muutenki huolia. Toisinaan heid√§n kanssaan kyll√§ juttelen ja se auttaa. √Ąitiin ja is√§√§n ei ole niin l√§heisi√§ v√§lej√§, ett√§ heille voisin jutella. ūüėě

Mietinkin, ett√§ kuinka ns. vakavia ongelmia pit√§√§ olla jotta tulisi hakea apua ? ūüėź
Periaatteessa pärjään näinkin, mutta joskus edes ajatus siitä että joudun aamulla heräämään ja nousemaan ylös ihmisten ilmoille tuntuu hyvin raskaalta.
En ole itselleni ns. vaaraksi vaikka olenkin _joskus_ viiltelyn kaltaisesti ( en ter√§esineill√§, vaan kynsill√§) ’rankaissut itse√§ni’. ūü§Ē
Pahempaan ei ole pelkoa, sillä pelkään kuollakseni veitsiä ja kaikkea muuta terävää joka voi vahingoittaa ihoa, ristiriitaista..tiedän.

Missä vaiheessa itse olette hakenee apua ?

Monesti harkinnut psykalle menoa, mutta jäänyt ajatuksen tasolle.
Tarvitsisin oikeaa välittämistä ja huolenpitoa, sitä tunnetta että jotakuta oikeasti kiinnostaa miten mulla menee ja miltä musta tuntuu.
Olen vasta 17 vuotias, joten en tiedä voinko saada apua ilman että vanhempani saisivat tietää ? Se ei ole ongelma, mutta mielelläni en omasta huonosta tilanteestani heille kertoisi, kun on heillä tuo avioerokin vireillä ja muuta hankaluuksia.
Kuinkahan paljon esim. psykalla k√§ynti tulisi maksamaan ?? ūüėģ

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 13.12.2010 klo 18:11

Hei!

Mielest√§ni kirjoittamassasi on jo tarpeeksi syyt√§ menn√§ psykologille. Kunnallisessa terveyskeskuksessa se ei maksa alle 18-vuotiailta mit√§√§n, joten rohkeasti vain ottamaan yhteytt√§ūüôā

Minullakin alkoi niin, että peruskoulun viimeisenä vuonna uskaltauduin kuraattorille ja kävin kevään juttelemassa siellä. Menin lukioon ja seurasi noin puolen vuoden jakso, etten käynyt kenenkään luona juttelemassa. Sitten alkoi kuitenkin tuntua, että pakko saada keskustella jonkun kanssa ja varasin ajan nuorisopsykologille. Minulla todettiin lievä/keskivaikea masennus ja sain unettomuuteen lievän masennuslääkkeen, jota syön vieläkin.
Ensimmäisen psykologin kanssa en tullut toimeen ja huomattuaan sen hän sanoi ettei osaa minua auttaa. Kului muutama kuukausi ilman hoitosuhdetta, kunnes varasin ajan toiselle psykologille ja sen luona kävin juttelemassa kolme vuotta. Viime syksynä hän siirsi minut psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle, joka puolestaan ohjasi minut psykoterapiaan. Tällä hetkellä siis käyn psykoterapiassa juttelemassa kaksi kertaa viikossa psykologille ja välillä aina psykiatrille.
Tällä haluan sinulle sanoa, ettei tarvitse olla suurta syytä hakea apua. Kun pääsin hoidon piiriin, minulla on todettu muitakin oireita mistä en itse ole ollut tietoinen, esimerkiksi ahdistushäiriö. Sinullakin voi tietämättäsi olla muitakin oireita, joita et vain huomaa.

Varaa ihmeess√§ aika psykologille. Jos et tule h√§nen kanssaan hyvin toimeen, kerro se h√§nelle ja pyyd√§ voisitko k√§yd√§ jonkun muun luona. Psykologi kyll√§ yleens√§ tiet√§√§ miten voi auttaa. V√§lill√§ voi olla vaikea k√§yd√§ puhumassa mutta yleens√§ se helpottaa. ja aina voi lopettaa hoitosuhteen jos tuntuu ettei siit√§ ole itselle apua. Voimia pimeneviin iltoihinūüĆĽūüôāūüĆĽ

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 14.12.2010 klo 13:15

Sitten taas tulee päiviä, että kaikki onkin oikeastaan ihan ok eikä enää huvita ajatus sen avunhakemisesta. Tai tuntuu että teinpäs ison numeron taas kaikesta, vaikka tiedän että ne on vaa niitä hyviä päiviä, että huonoja tulee vielä.

Pelkään myös, että mulla todetaan todella olevan jokin ns. sairaus.
Kyllä mä tiedän, ettei kaikki mitä pääni sisällä käsittelen, ole ihan normaalia ja että on piirteitä masennukseen ym. mutta en siltikään halua että kukaan leimaa mua sairaaks. koska en mä ole ja silti tavallaan olen, ehkä en vain halua myöntää sitä. Enkä halua missään nimessä alkaa syömään mitään lääkkeitä. Tuntuu että sinne mennään vaa hakemaan nappulaa naamaan ku oikeasti tarvis juttelu apua..

Ja osaisinko puhua siellä ? Jotenki tuntuu, että häpeilen omia ajatuksia ja tunteita, enkä osaisi niistä kertoa. Tavallaan itsekkin tiedän mistä osa tuntemuksistani tulee, mikä sen aiheuttaa ja mitä asian parantamiseks vois tehdä, mutta en tee silti mitään. Tarvitsenko vain jonkun ulkopuolisen sanomaan että se johtuu siitä tai tästä, ja että sulla sellasia ja tälläisia oireita, kun tiedän ne oikeastaan itsekkin ? vaikeaa, mutta sinänsä houkutus kokeilla on suuri..

Käyttäjä toivonpilkahdus kirjoittanut 15.12.2010 klo 19:29

Jos et halua avautua heti niin voit avautua kaverillesi pikku hiljaa kertomalla lis√§√§. Jos se alkaa k√§yd√§ yst√§v√§si mielest√§ tyls√§ksi tai √§rsytt√§v√§ksi niin sitten kannattaa alkaa hakea ammattiapua(Min√§ olen t√§t√§ mielt√§.)ūüôāūüĎć

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 16.12.2010 klo 13:24

no olen mä kavereille jotain jo kertonukki, mut en mä vois niitä ns. pahimpia asioita niille kertoo. et ehkä se nyt ois rohkaistuttava ja haettava jotaki kautta sitä ammattiapua.

Jos kahtelis viel ens vuoden puolelle, et jos edelleen jatkuu tällasena niin sitte alan tekee asian eteen jotain. Eiköhä loma mee iha hyvi ku saa vähä rentoutua ym.

kiitti vastauksista

ja lis√§√§ saa toki laittaa ūüôā

Käyttäjä takapajula kirjoittanut 18.12.2010 klo 21:23

Hyv√§ kun kirjoitit asiasta! Painin itsekin samanlaisten tuntemusten kanssa. Itsell√§ni tosin "hyvi√§ p√§ivi√§" on noin 90 % ajasta, mutta nuo loput ovatkin sitten t√§ytt√§ helvetti√§... Minua hyv√§ksik√§ytettiin muuuutamia vuosia sitten ty√∂nanatajan toimesta. Muistot ja paha olo alkaa yleens√§ jostakin minimaalisesta asiasta, kuten hajusta tai tv:ss√§ sanotusta asiasta. Viimeksi kun minulla oli ns kriisivaihe, poikayst√§v√§ni patisti minua hakemaan keskustelu apua. Lopulta sain aikaiseksi sovittua paikallisen papin kanssa keskustelu tuokiosta, mutta sairastuin edellisen√§ iltana ja peruin aamulla tapaamisen. Kun sairaus oli vihdoin nujerrettu, oli kriisivaihe ohi ja maailma hymyili. Nyt en ole vain saanut aikaiseksi sovittua uutta tapaamista, sill√§ "eih√§n minulla mit√§√§n ongelmia ole" ūüėč Eih√§n...? ūüėź

Olen myös niitä ihmisiä, jotka mielummin kantavat toisten murheita kuin avautuvat itse. Kuten sanoit, jos tähänkin asti on itse kaiken hoitanut, mihin sitä apua nyt tarvitsisi..? Ja kun se ensimmäisen sanan sanominen on se hankalin. Mistä aloittaisi? Kiinnostaako ketään oikeasti? Jos nyt on hyvä olla, minkä takia mennä varta vasten repimään sisusta vereslihalle? Mitä jos keskustelun jälkeen alkaa uusi kriisi nimenomaan keskustelun takia? Onko se kipu todella sen arvoista? Mennyttä en saa pyyhittyä, mutta auttaako se tulevaa? Tällaisia asioita pohdin pienessä päässäni...

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 21.12.2010 klo 12:08

Juuri samallalailla !
Heti kun tulee vähänkin parempi päivä, tulee ajatus : ''ei minulla ole tarvetta jutella enää, turhaa olisin mitn apua hakenut'' kunnes taas iskee paska päivä ja ajatus: ''olisi pitänyt uskaltaa''.
JA mielummi toisten, kuin omat ongelmat. Ehk√§ jotenkin sill√§ yritt√§√§ sivuuttaa niit√§ omia fiiliksi√§ ? ūüėź
Ja itsekkin miettinyt, kuten sanoit ''mit√§ jos keskustelun j√§lkeen alkaa uusi kriisi nimenomaan keskustelun takia?'' Niin pelk√§√§nkin millasia fiiliksi√§ se keskustelu her√§tt√§is, sill√§ m√§ painotan aika paljon siihe ekaan tapaamiseen. K√§vin tn√§ syksyn√§ kerran koulun kuraattorille jutteleen, mutta sit√§ ei jotenki oikeasti tuntunut kiinnostavan. Kyselih√§n se ja otsa oli kurtussa parisen minuuttia, mutta ei siit√§ apua ollut. n√§inp√§ se kynnys menn√§ hakemaan apua on noussut. Avaisinko j√§lleen kipe√§t asiani jollekkin, josta ei edes ole apua ? ūüėĎ‚Ěď

Ja paljolti myös miettinyt, että mennyttä ei saa takaisin. Silti olisi jotenki purettava sen menneisyyden aiheuttamat jäljet.
Minulla painaa t√§n√§ p√§iv√§n√§kin eri asiat kun tuo vanhempien ero: se ei etene, vaan asuvat viel√§kin saman katon alla ja se on yht√§ riitely√§, huutamista ja haukkumista.ūüė† Yrit√§ siin√§ sitten sovitelle edes jotenkin, vaikkei se edes ole minun teht√§v√§ni. Kumpikaan ei kerro menoistaa tai tekemisist√§√§ ja olo on ku tietotoimistolla, jonka tulisi s√§ilytt√§√§ salaisuudet ja silti kertoa tarpeellinen. Mit√§ saa kertoa ja mit√§ ei ? Etenk√§√§ ku √§iti ei halua tehd√§ tili√§ tekemisist√§√§n is√§lle mill√§√§n tavalla. Vaikeuttaa el√§mist√§, kun yritet√§√§n sopia kuka hakee, mist√§ ja milloin jos menn√§√§n kyl√§√§n, kun ei saa toisen asioista kertoa miss√§ menee ja mink√§ takia ei saa kyyti√§ sit√§ kautta.ūüė†

Onneksi veli alkoi juuri seurustelemaan ja se pirist√§√§ edes v√§h√§n. My√∂s kaverit, joita t√§m√§n syksyn ja viime kes√§n aikana kertynyt pist√§√§ miettim√§√§n ett√§ onneksi on oikeita ihmisi√§ jotka v√§litt√§v√§t. ūüôā
Ja onhan niitä hyviä päiviä. Kaikki on hyvin ku on talon ulkopuolella touhuamassa mutta kun astuu takaisin tänne kriisipesään niin ei ihme jos alkaa ahdistaa.

Sulle sanon että hae ihmeessä apua, sillä tiedämme kummatkin, että ns. ongelma/ pahat päivät ei poistu jos menneitä ei selvitä. JA uskon että se on sen arvoista. Ei sun ole järkeä kantaa sitä pahaa oloa mukanas, kun voit sen vaikkapa ammattiauttajan tai sen papin kanssa jakaa ja purkaa.
Niskasta kiinni ja uusi aika kehiin! Sit√§ tekee vaa itelleen hallaa jos ei hae sit√§ apua. On vain uskallettava. ūüôāūüĆĽ
Oon hyvin pahoillani siit√§ mit√§ sulle on tapahtunut, ihan hirve√§√§ tuollainen ! ūüėě
Olet kuitenkin suht hyvin asian kanssa pärjännyt, mutta on niin iso juttu että olisi ehkä kuitenki syytä puhua siitä jollekkin. Sitä ei omassa päässä välttämättä osaa katsoa kuin yhdeltä kantilta.. Ja muutenkin asiasta puhuminen yleensä auttaa.
Hirve√§sti voimia ja jaksamista ison asian kanssa. Rohkaisen sua hakemaan sit√§ juttelu seuraa, olet sen arvoinen ūüôāūüĎć

Käyttäjä homelo kirjoittanut 22.12.2010 klo 21:59

Mulla on kans sama juttu. Olen miettinyt milloin hakeutua hoitoon. Mulla on kans kynnys avun hakemiseen aika iso, koska mäkin ajattelen "et on sitä pärjätty aikaisemminkin".

Paha olo sitten yltyi vaan ja kävin noin 3kk sitten päivystyksessä rajun ahdistuksen ja pahan olon takia. Siitä ei ollut mitään apua, sillä mut heitettiin päivystyksestä ulos sanoen etten ole tarpeeks kiireellinen tapaus. Sitten tuli itsetuhoiset ajatukset mukaan kuvioon ja hakeuduin terveyskeskuslääkärille, joka teki mjusta lähetteen psykiatrian takia. Jälleen kuitenkin tapahtui sama juttu: mua ei otettu hoitoon. Lähete tuli takaisin terveyskeskukseen.

Nyt tilanne on se, ett√§ suunnittelen itsemurhaa ja apua en uskalla en√§√§ hakea milt√§√§n taholta, kun aina mut hyl√§t√§√§n. T√§ss√§ yhteiskunnassa on pahasti joku v√§√§rin. Toisia vied√§√§n pakolla pakkohoitoon ja jotkut eiv√§t saa apua vaikka kuinka haluaisivat. ūüėě ūüė≠

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 25.12.2010 klo 00:53

voi sinua homelo ‚ėĻÔłŹ

todella typerää yhteiskunnalta !
Sun kannattas kuitenki vielä yrittää. tiedän että on hirveetä tulla hylätyks, mutta varmasti sullekkin löytyy joku joka kuuntelis. Mäne vaikka sanomaa että painut samantien narunpäähä jos eivät sulle apua löydä. en nyt kuitenkaa kehota mitää itsetuhoista tekemään, vaan yrittämään rohkeasti uudestaan, niin että varmasti tajuavat sun haluavan apua. Sulla on _oikeus_ saada apua. Luuletko että auttaisi täällä juttelu ? Tuolta nettituen kauttahan sulle vastattais ja saisit tukea edes täältä netin kautta. Muista myös että kriisipuhelimet on keksitty sitä varten, että niihin iha oikeasti voi soittaa jos tuntuu pahalta.

mua raivostuttaa just tuo ettei ole tarpeeksi kiireellinen tapaus. Pitääkö tilanteen aina antaa luisua niin huonoon jamaan että on kiireellinen ? ennaltaehkäsevä työ se on tärkeää. hohhoijaa suomen terveyspalvelut.

Jaksamista sulle ja koita muistaa että elämä on elämise arvosta vaikkei välillä siltä tuntus. Aina on joku joka välittää. eikä voi koskaan tietää kuinka ihanaa elämä voi olla vaik pari vuode päääst, jos nyt luovuttaa. uskon että taistelu on sen arvoista. itse en ainakaa ole katunut, etten silloin joskus päättänyt elämääni. meille kun ei ole annettu kuin yks mahdollisuus ja se ois käytettävä harkiten.

Käyttäjä koruton kirjoittanut 25.12.2010 klo 14:40

Itse hain ammattiapua liian myöhään. Mutta hainpahan lopulta kumminkin.

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 26.12.2010 klo 23:12

koruton kirjoitti 25.12.2010 14:40

Itse hain ammattiapua liian myöhään. Mutta hainpahan lopulta kumminkin.

no sehän siinä onkin, että milloin on liian myöhäistä. voiko apua hakea ns. liian aikaisin ?
mistä tietää onko tarvetta ammattiapuun ? hmmmh :/

Käyttäjä alexian90 kirjoittanut 29.12.2010 klo 03:56

kirjoituksesi on kuin omista sormistani. Tuntuu että omat ongelmat on liian pieniä että hakisi apua. Viiltely on tuttua aikaisemmin, ei enää nykyisin. Tilanne lähtenyt 3 luokan koulukiusaamisesta vanhempien eroon ja ongelmalliseen isäsuhteeseen. Muiden ongelmia kuunnellaan mutta omista ei uskalla kertoa. Täälläkin minua on ohjeistettu hakemaan apua. En ole tätä tukinettiä pidemmällä. Jollain tavalla haluaisi että joku muu tekisi sen aloitteen, ohjaisi oikeasti sinne johonkin josta lähteä liikkeelle. Mutta miten kukaan voi jos ei tiedä niitä syvimpiä ajatuksia? Jaksamisia. Toivon että löydät apua ja itsellesi sisäisen rauhan.

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 01.01.2011 klo 10:06

alexian90 kirjoitti 29.12.2010 3:56

kirjoituksesi on kuin omista sormistani. Tuntuu että omat ongelmat on liian pieniä että hakisi apua. Viiltely on tuttua aikaisemmin, ei enää nykyisin. Tilanne lähtenyt 3 luokan koulukiusaamisesta vanhempien eroon ja ongelmalliseen isäsuhteeseen. Muiden ongelmia kuunnellaan mutta omista ei uskalla kertoa. Täälläkin minua on ohjeistettu hakemaan apua. En ole tätä tukinettiä pidemmällä. Jollain tavalla haluaisi että joku muu tekisi sen aloitteen, ohjaisi oikeasti sinne johonkin josta lähteä liikkeelle. Mutta miten kukaan voi jos ei tiedä niitä syvimpiä ajatuksia? Jaksamisia. Toivon että löydät apua ja itsellesi sisäisen rauhan.

Aivan näin ! Jotenki se on vaa liia iso kynnys hakea apua ku tuntuu ettei ne omat ongelmat 'riitä'. Enkä minäkää tämän pitemmälle ole päässyt ja tuskin tulen pääsemäänkään. Jotenki ei vaa koe tarvetta auttaa itseään, mut toisia sitäki enemmä.

Itselläki huonot välit isään ja vaikka niitä tässä selvitelty ja asioista puhuttu niin joskus tuntuu etten edes jaksaisi enää yrittää. Tuntuu ku mulla ei olis ollu isää enää 5 vuoteen, miksi tarvisin häntä nyt ja silti tahtoisin takas siihe aikaa ku meillä oli viel yhteisiä juttuja.
Vanhempien erokin on erittäin rasittava kun äiti tanssii onnesta ja iskä haukkuu rytmissä. Saman katon alla ovat vieläkin ja iha perkeleestä koko touhu, vaan minkäs teet. Vielä pahimpaan aikaa joudun asumaan kotona työssäoppimisen takia..Josko tämä tästä hoen taas itselleni tietäen sen olevan turhaa..

M√§ toivosin kans et joku muu tekis sen alotteen. En halua itse olla se joka sinne soittais ja kysyis aikaa tai jotn. Sit√§ paitsi mihin sit√§ oikeen soittaisi ja millaista apua saisi vai saisiko ollenkaa, onko tarpeeksi 'kiireellinen tapaus'. Toisaalta ei niin v√§li√§ kuka sen tekis, kuha tekis ja sais vaa sen avun jotenki. Mut kuten sanoit nii mist√§ sit√§ kukaan tiet√§√§ tehd√§ jos ei siit√§ pahasta olostaan kerro. √Ąsh niin kovin monimutkasta.
Josko sitä vaa uskaltautuis jollekki sen verta kertoon, että se tajuis sitä apua ruveta hankkimaan kun ei itsestä siihen ole.. VAikka äiti onkin monesti todennut että sairashan minä oon ja hoitoon pitäs laittaaa, jollekki ammattilaiselle puhumaa. Se vaan lähinnä loukkaa vaikka totta onkin.

Sulle kans jaksamista ja toivon myös suuresti et säki saat apua, koska voisin sanoa tietäväni miltä susta tuntuu. Onneks on ees tää tukinet..

K√§ytt√§j√§ BL√ÖB√ĄR kirjoittanut 06.01.2011 klo 22:13

Siin√§ vaiheessa kun alat itse ajatella ett√§ tarvitsetko ammattiapua, luultavasti sit√§ tarvitset. Itse sain sit√§ liian my√∂h√§√§n ja asiat olivat jo riist√§ytyneet k√§sist√§. Viel√§kin ker√§ilen hitaasti omia palasiani itsest√§ni. Tunnistan my√∂s samanlaisia tunteita tekstist√§si mit√§ itse koin l√§pi ja ns. 'hyv√§t- ja huonot p√§iv√§t' kyll√§ on tuttuja. Huonoina p√§ivin√§ kun mist√§√§n ei tule mit√§√§n ja hyvin√§ on sit√§ mielt√§ ett√§ en m√§ mit√§√§n juttuseuraa tarvitse, kaikki on ihan hyvin. Ja vaikket sit√§ voisi peitt√§√§ ett√§ k√§yt psykalla niin eih√§n sinun tarvitse kertoa mit√§ varten k√§yt. Eik√§ siit√§ avun hakemisesta ikin√§ helppoa tule, ei vaikka kuinka odotat. Kun taas odottaminen pahentaa oloasi. Yrit√§ ker√§t√§ rohkeutta hakea sit√§ apua ennenku on sitten jo liian my√∂h√§st√§, tsemppi√§ siihen ja muutenkin jaksamista sulle ūüôā

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 07.01.2011 klo 22:56

Khyl mä nyt sit taidan rohkaistua ja johki soittaa. Ku tuskin se odottaminen mitää auttaa ja kun niitä huonoja päiviä on. En usko et ku viikon päästä muutetaan äidin ja siskon kanssa pois isän luota, että auttaako, koska välit iskään on kuitenki lähes tulkoot kokonaan poikki.
Nyt ku vaa tietäs mihi soittais ja millasta juttu seuraa kysyis. Ja khyl mä tavallaan tajuan että sitä tarviin, mutta en vaa osaa myöntää sitä ääneen. Ja jälkiä ei ole vielä käsiin ilmestynyt, joten on iha hyvä aika hakea,ennenku niitä alkaa tulemaan.

Mitenhä sitä sais ittesä oikeasti liikkeelle ja asian hoitoon..

kiitos kaikille vastanneille, hyvä tietää ettei oo yksin.

Käyttäjä sivustakatsoja kirjoittanut 12.01.2011 klo 19:52

äässsh en mä saa aikaseks hakea apua. ei vaan tule mitää ku taas pari päivää ihan ok. perhana kai se on vaa luovutettava ja yritettävä jaksaa näin eteenpäin.

Työssäoppiminen perhepäivähoidossaki alko ja arki tuli vastaan karusti ja heräilen aamulla enne kuutta, joten väsymystä piisaa.

Asia jääköön nyt sitte kesken ku ei siitä vaan tule mitään. Eiköhä sitä jotenki pärjää..