Mun mutsi on sellanen joka on huomannut ettei olekkaan elämässään saanut mitään aikaseks ja nyt liian myöhäistä ja purkaa sen vihan läheisiinsä.
Suurimman osan ajasta tekemällä kaiken mahdollisimman ärsyttäväksi muille ja välillä yrittää fyysistä väkivaltaa mutta lihaksia sillä ei ole tarpeeksi oikeesti satuttaakseen. Onneksi en ole pieni enään...

Vähän on rauhoittunut nyt kun huomannut miten masentunut olen

Mun äitini on tyhjä kuori, rikki, yksinäinen ja surullinen. Todella kaunis, ystävällinen ja seurallinen kun on mukavia ihmisiä. Kun se näkee pitkästä aikaa sukulaisiaan, sen silmät tuikkii taas kun se tuntee elävänsä, se hymyilee hampaat näkyen ja on oikeasti hetken aikaa onnellinen. Kun tullaan kotiin, silmät sammuu, hymy hyytyy ja harmaus saapuu.

Äitillä on ollut huono tuuri miesten kanssa, molemmat edelliset suhteet (8v, ja 21v.) on olleet huonoja. Molemmat ollu täysiä mulkkuja. Lyöntejä ja sanoja, ei oo äitillä ollu helppoa. Isä kuoli kun oli pieni, eikä suuri ollut kaveripiiri. Ei saa ihmisiä tavata, kun iskä katsoo pahalla. Tuntuu ettei äiti oo enää elossa, ja koko perhe vaan elää pelossa.

Äiti ei ota pahaa itseensä, eikä jaksa välittää iskän jutuista. Äiti on kuin tyhjä kuori, ei tunne mitään, ei välitä mistään. Ei tavoitteita, ei haaveita, vain pelkkää harmaata. Ei se aina jaksa välittää meidän jutuista, eikä aina edes lohduta..

Äiti on heikko, toivoisin et voisin auttaa. Mut ei mun tehtävä lapsena oo, äitiä elämältä pelastaa.. Eikä mulla siihen ees voimia ois.. Äitin ois pitäny ottaa jo vuosia sitten ero ja viedä meidät lapset pois.. Oon katkera et joudun olee täällä, oon katkera et äiti ei tukenu mua sillonku piti. Ei se vaan jaksa, mut lapsista kuuluu huolehtia.. Miksi se ei huolehdi..

Mäkin mietin miksei äiti huolehdi musta vaikka erossa mut halusi? Iskä halusi mut Ruotsiin mut äiti alkoi itkeen ettei hälle jää sitten ketään ja iskällä on uusi vaimo ja plääp.. Iskän kaa sitten sovittiin et jään äitin luo ja meen iskälle aina viikonloppusin. Sit alkoi äiti sanoon etten joka viikonloppu voi sinne mennä ku sillä ei sitten oo ketään. Iskän kaa sovittiin et meen sitten joka toinen viikonloppu, kohta sovittiin et meen kerran kuussa ja sitten sovittiin et iskä tulee tänne. Sitten kai sovittiin et äiti juo koko ajan kun mä oon niin vaikee tapaus.

Äitini on hauska muiden seurassa, meillä kun oli vieraita se nauroi ja lauloi ja joi. Teki hyvää ruokaakin. Ku vieraat lähti se alkoi itkeen miksi iskä sen jätti ja usein käski mun painua helvettiin sen kodista.
Nyt se on jossain hullujen huoneella eikä halua mua sinne ku häpeää siellä oloa. Vaikka mä oon sen nähnyt paljon kauheamassa kunnossa.

Mun äitillä on välit poikki omansa äitinsä kanssa jo vuosia, joka sitten kostautuu mulle. Hän ei tajua, mitä se tekee kun se huutaa päin naamaa kaikkee turhaa.
Sitä hävettää mun sairaus(masennus, ahdistus) eikä kerro sitä kellekkään eikä halua puhua asiasta. Luulee olevansa aina oikeassa eikä uskalla jäädä yksin elämään.

Mun äiti on ihana. Välittää, jaksaa kuunnella, pitää huolta ja on aina elämässäni mukana. En osaa kuvailla sanoin kuinka onnellinen olen että mulla on tällainen äiti. Harmi kun kaikilla ei ole. Mut maailma on täynnä erilaisia äitejä ja suurin osa välittää niistä, onko äiti millainen tahansa ?

Mä en oo äitini kanssa missään tekemisissä ollut sen jälkeen kun uuden miesystävän kanssa meni kihloihin. Aina jos piti valita minusta tai uudesta miesystävästä jäin toiseksi ja loukkaannuin sekä samalla syrjäydyin pahasti. Mutta siis äiti ei ole mistään maailman parhaimmasta päästä ja vanhempien eron jälkeen hän ei ole ollu sama ihminen, en tunne häntä enään

Mun äiti on kakara. Tai niin se käyttäytyy. Kaupassakin aina: "jos ostettais jätskii? Eiks ny voitais??" Mut useimmiten ihan ok. Joskus se kyllä nalkuttaa tai ei kuuntele mitää.