En ole aivan varma mikä ihme minua vaivaa. Olen 17- vuotias tyttö, joka sairastaa jonkin sortin masennusta.
Viime aikoina on ollut taas apaattinen ja väsynyt olo, kun on pitänyt käydä töissä jotta saan rahaaa elämiseen(asun kyllä kotona) ja koulussa, sekä vielä pitäisi jaksaa hoitaa kotonakin jotain.
Nuo oireet ovat kumminkin jo melko tuttuja, joten niiden kanssa pärjään. Mutta taas kerran, syömisen kanssa on ongelmia. Tuntuu että alitajuntaisesti unohdan syödä, enkä oikeastaan tunne nälkää ellen ala järkeilemään, että normaalilla ihmisellä on nälkä nyt.
Sitten kun syön, tulee helposti huono olo tai alan ahmimaan. 90% tapauksissa en vain pysty kontrolloimaan sitä määrää mitä syön, ellei ole todella onnekas ja hyvä päivä, jolloin oikeasti laitan lautaselle vain sen verran mitä pitäisi syödä.
Ahmimista tapahtuu monta kertaa viikossa, häpeän suunnattomasti, varsinkin kun muuten yritän pitää asiat hyvin kontrollissa. En oksenna, mutta saatan olla pitkiä aikoja syömättä, enkä oikeastaan edes tietoisesti.
Tuntuu vain että perkele, milloin se raja tulee vastaan kaikessa ja romahdan. Jostain syystä lopetin itkemisen kuukausi sitten, enkä ole antanut itseni itkeä. Vaikka haluaisin, mutta aina kun kyyneleet alkavat kihota, alan häpeämään ja kokemaan erittäin suurta ahdistusta. Ja sitten olenkin jo niellyt kyyneleeni.
En myöskään pysty enää luottamaan kunnolla. Olen elänyt alkoholisti perheessä, ja isälläni on ehkä skitsofrenia. Hän on loukannut minua useasti sanoillaan, pettänyt luottamukseni ja kehdannut väittää etten tee tarpeeksi. Nykyään kyllä asun äitini luona, mutta täälläkin on melko ahdistavaa…Äiti on yrittänyt olla mahdollisimman paljon tukenani, mutta alkoholia hänelläkin menee välillä hieman liikaa. Ja luottamus rikottu hänenkin tapauksessa liian monta kertaa.
Psykologini ei tiedä enää miten auttaa minua, mutta yrittää kyllä kovasti keksiä lisää keinoja. Lääkkeitä hän ei suosittele enää, muutaman yrityksen jälkeen, mutta toisaalta, en ole uskaltanut avautua syömisongelmistani… Vähättelen vähän väliä tilannetta, enkä usko asian olevan niin vakava. Mutta nyt, selkeänä hetkenä tuntuu, että ei minun ruokarytmini tai mielentilani ole normaali lainkaan..
Onko ihmisillä samankaltaisia kokemuksia? Mitä olette itse tehneet tälläisissa tilanteissa?
Mulla on vähän samankaltaisia ongelmia tuon syömisen kanssa.
En huomaa välillä ollenkaan, että on tullu nälkä. En vain huomaa sitä, että 'oho nyt on nälkä'. Vasta vähintään kuuden tunnin jälkeen viime ruokailusta alan miettimään, että nyt varmaan pitäisi olla nälkä ja menen syömään.
Yleensä syön ihan normaali annoksen ruokaa, mutta pari kuukautta sitten elin aika niukalla ravinnolla, kun ensin sairastuin vatsatautiin ja oksentelin ja menetin siinä hiukan painoa sitten pari viikkoa myöhemmin tuli viikko, jolloin en pystynyt ollenkaan syömään mitään. Kaikki ruoka vain etoi, mutta sitten pakottauduin syömään normaalisti. Siinäkin meni pari kiloa pois... Nyt olen laihtunut merkittävään alipainoon ja olen yrittänyt saada kilojani takaisin, mutta ne eivät vain millään ole tullakseen...
Aina välillä ruoan haju alkaa etoa ja tulee huono-olo ja oksettaa (viimeksi tänään ja yleensä en kyllä suostu oksentamaan vaikka oksettaisikin, koska jäi traumat tuosta laihtumisesta...). Sitten syön myöhemmin. Ja normaalisti.
Anorektisia oireita? Ehkäpä. Mutta ei ole anoreksiaa, koska en halua laihtua, päin vastoin, yritän lihoa, mutta se on mulle kamalan vaikeaa. (olen 161,5cm ja painan nyt suunilleen 43kg, ennen painoin 47kg...) Kaikki tämä ahdistaa minua muiden asioiden lisäksi. En ole hakenut apua ammattilaiselta, koska en halua huolestuttaa vanhempiani. On vähän samanlaista kuin sinullakin, joten ehkä psykologi ei osaisi auttaa minuakaan. ☹️
Koita jaksaa, kyllä se parempi aamu sieltä nousee. 🙂