Masentunut bulimikko???
En jaksanut lukea kaikkia läpi että löytyykö tämä jo mutta haluaisin ongelmiini muiden mielipitäitä ja ehkä kuulla jopa muiden tarinaa jos jollakin vastaavia ongelmia. eli asiaan…
Olen kärsinnyt jonkin asteen syömishäiriöstä jo 2vuotta. En osaa oikeen luokitella sitä anoreksiaksi tai bulimiaksi nimittäin se ei ole jatkuvaa vaan kausiluontoista. Välillä jos syön jotain tulee pakon omainen tarve päästä oksentamaan. siinä vaiheessa en tiedosta siinä mitään ongelmaa vaan ainut mikä pyörii päässä on oksentaminen. En koe itseäni lihavaksi enkä koe minkään laista syyllisyyttä syömisestä. Tulee vaan tunne että nyt on pakko oksentaa.
Kaikki alko pari vuotta sitten kun stressaannuin pahasti joka muuttui masennukseksi. Etäännyin kaikista ystävistäni koska tunsin että olin ulkopuolinen, sain kuulla mieheni ystävältä että minua ei kaivata ja että hän tekee kaikkensa että katoaisin mieheni elämästä ja siitä alkoi masennuskierre. Välillä olin niin pohjalla että saatoin ruveta itkemään vaikka linjaautossa, nukkuminen oli mahdotonta ja kaikki tuntu vaan kaatuvan ja välillä taas kaikki oli paremmin kuin hyvin. Tätä on jatkunut nytten kaksi vuotta ja jos jollakin on ollut samankaltaisia ongelmia niin kuulisin mielelläni kokemuksia ja että miten on onnistunut tämän kierteen katkaisemaan.
Pahoittelen kirjotusvirheitä.😯🗯️
Moro,
mulla alkoi tää rumba just tollasella, oksensin, vaikka ei ollu mitään syytä tai tarvetta. En tuntenu itteäni lihavaksi tms, oksensin ja nukuin hädin tuskin silmällistäkään, painajaisia jatkuvalla syötöllä.
Masennus on kai se viralline diagnoosi. Välillä vain tuntuu etten vieläkään myönnä, että mua oikeasti mikään vaivais. Johtuu kai siitä, et kukaan ei ota tosissaan, kun muuten osaan olla aina iloinen ja vauhissa (en halua olla muille taakkana). Terapian vaikutus nykyään vähäistä, sama meno jatkunu kolmatta vuotta, en pääse eteenpäin. Tämmöstä sekoilua ja toiveita kuolemisesta.
En saa nukuttua, kaikki vain tuntuu kaatuvan totaalisesti päälle ja itken millon ja missä sattuu.
Sulla on jotain minkä takia jaksat. En tiiä vielä minkä takia ite täällä oon sinnitellyt, mut haluan tietää, kai se joskus mulle selkiytyy. Toivottavasti, ettei jatka turhaan. Sä tiiät et sul hätä, tarviit apua, sul mahiksia vielä vaikka mihin. Sillon vielä tosi hyvin ku tiedostaa asioitaan.
Kaikkea hyvää sulle ja toivon, et sulla järjestyy asiat parhain päin. Muista ettet oo yksin, aina on joku joka jaksaa kuunnella.
Minullakin samoi oireita, joskus tarkoituksena on laihduttaminen, sillen tiedostamatta.
Mutta kaikki alkoi koulukiusauksen ja hvyäksikytön jälkeen ja tiiän varsin hyvin.
Kamalaa, kun tietää, että on sairas
mutta ei oikeasti halua parantua.
Myönnän kyllä, ettei se ikinä olisikaan mahdollista.