Hei kaikille!
Olen hieman päälle parikymppinen mies, jolla on mennyt asiat hiukan mönkään, ja tämän johdosta minulle on nyt alettu miettiä mm. masennuslääkitystä. Ajattelinkin nyt tiedustella, millaisia kokemuksia teillä on ylipäänsä masennuslääkkeiden käytöstä?🙄
Oma suhtautumiseni on hiukan epävarma. En oikein hirveästi tiedä mitä lääkkeitä minulle oltaisiin määräämässä, jos sellaisia päättäisin ottaa. Toisaalta minulle on sanottu, etteivät masennuslääkkeet aiheuta riippuvuutta ja että ne voisivat olla hyväksi, itsestäkin tuntuu siltä että voisin ehkä aloittaa niiden käytön. Toisaalta taas eräs ystäväni sanoi, että minun olisi syytä suhtautua asiaan varauksella, sillä hänellä on ollut aika monta tuttua, jotka ovat vain sotkeneet asioitaan lisää aloitettuaan lääkityksen, sanoi että jäivät jotenkin koukkuun, tuli väärää lääkitystä jne. Vaikka niistä ei fysiologista riippuvuutta tulisikaan, pelkään myös psyykkistä ”koukkuun jäämistä”. En kylläkään tiedä varmaksi, millaisia lääkkeitä ystäväni tutuille oli määrätty, mutta hän ainakin puhui nimenomaan masennukseen liittyvistä oireista. Ja toisaalta olotilanikin ovat olleet aika heitteleviä: välillä on ihan hyvä fiilis, välillä taas ahdistaa aivan mielettömästi. Minulle on joskus aiemminkin ehdotettu lääkitystä, mutta kieltäydyin siitä. Sen jälkeen olikin n. vuoden pituinen jakso, jolloin kaikki tuntui menevän ihan mielettömän hienosti, mutta sen jälkeen toinen samanpituinen jakso, jonka aikana tuntui, ettei vain jaksa enää. Nyt fiilikset ollu vähän sitä sun tätä…
Että millaisia kokemuksia muilla on: miten masennuslääkkeet ovat vaikuttaneet, onko niistä apua? (Ja puhun nimenomaan masennuslääkkeistä, en rauhoittavista tai unilääkkeistä.)😑❓
Nyt lääkitys on itselläni ollut noin viikon ajan, annosta pitäisi nostaa huomenna. Vointi on tähän mennessä ollut aika samanlainen kuin aiemminkin. Vaikka olotilani ei ole oikeastaan kohonnut, se ei ole mennyt pahemmaksikaan, ja sivuvaikutukset tuntuvat (ainakin vielä) olevan paljon pienemmät kuin oletin. Ainoa asia, joka todennäköisesti johtuu lääkkeestä, on pieni vaihtelu ruumiinlämpötilassa. Toinen lääkitysviikko alkaa pian, annos kasvaa, vaikutuksia odotellaan...
Miten muilla menee lääkityksen kanssa?
Mua on alkanut aivan sairaasti väsyttämään, kohta on kyllä aika diabeteshoitajalle voi juttua jostain muusta kuin lääkkeestä. Mutta viikonlopun nukuin taas päiväunia ja yölläkin 10 tuntia, silti väsyttää. tän aamun olin netissä opiskelemassa ja koko ajan olin nukahtamassa. En pidä kahvista mutta sitä keitin pannulllisen ja sitten jaksoin olla. Koko viime viikko meni kyllä hyvin ja kävin koulussakin eikä se hälinä niin hirveästi ahistanut mutta ahisti kuitenkin. Mutta en huutanut että pankaa turpanne kiinni, ennen olisin huutanut.
Minullakin on kyllä ollut ehkä hieman enemmän väsymystä kuin aiemmin, joskaan se ei välttämättä johdu lääkkeestä vaan siitä, että olen joinakin iltoina valvonut aika myöhään...
Tilanteeni on tällä hetkellä oikeastaan aika samankaltainen kuin aiemmin: Välillä ihan hyvä fiilis, välillä taas tosi apaattinen ja paha olo. Edelleen olen lähinnä neljän seinän sisällä, tietokoneen ääressä. Minulle on varmaan kehittymässä jonkinlainen riippuvuus... Tiedän, että ulkona olisi hieno keli, ja että maailma on täynnä kaikkea muuta, mutta en yleensä vain jaksa innostua...☹️
Kavereidenkin kanssa pyöriminen on aika kaksipiippuista: välillä heidän kanssaan on tosi hauskaa tehdä kaikkea, joskus taas vain tulee kaikki aiempi p*ska vain mieleen, kun he tahtomattaan onnistuvat jotenkin muistuttamaan vastoinkäymisistä...
Kuitenkin sivuvaikutukset ovat olleet huomattavasti vähäisemmät kuin oletin aiemmin. Kunpa lääke vain alkaisi piristää... Kunpa aika kuluisi nopeammin... Kunpa raha-asiat saisi kuntoon... Kunpa vain kärsivällisyys riittäisi...😟
En nyt tiedä jotkuuko lääkkeestä vai siitä että ulkona on ollut kaksi päivää aivan karsea ilma eikä ulos ole päässyt juuri yhtään. Mutta tavallaan luulisi, että silloin kun on poikkeustila, niin lääke ikään kuin tulisi paremmin esille. Vai onko mun olo ennen johtunutkin vain hienoista hiithtoilmoista eikä lääkkeestä. Koska tänään tuntuu, että koko maailma ahdistaa ja tekisi mieli taas vaihteeksi itseni tappaa. En nyt ole kuitenkaan tappamassa mutta ihmettelen miksi sitä mietin vaikka on lääkitys.
Oikeastaan olen tosi pettynyt tästä olostani , toivottavasti ei kestä kauan tai jos kestää lopetan lääkkeen ja alan hiihtää vaikka kuinka myrskyäisi.
maanvaiva kirjoitti 04.04.2007 klo 13:49:
En nyt tiedä jotkuuko lääkkeestä vai siitä että ulkona on ollut kaksi päivää aivan karsea ilma eikä ulos ole päässyt juuri yhtään. Mutta tavallaan luulisi, että silloin kun on poikkeustila, niin lääke ikään kuin tulisi paremmin esille. Vai onko mun olo ennen johtunutkin vain hienoista hiithtoilmoista eikä lääkkeestä. Koska tänään tuntuu, että koko maailma ahdistaa ja tekisi mieli taas vaihteeksi itseni tappaa. En nyt ole kuitenkaan tappamassa mutta ihmettelen miksi sitä mietin vaikka on lääkitys.
Tuo on pelottavan tutun kuuloinen tunne. Nyt pari päivää ollut itse ihan jumissa kotona, ei ole hirveästi innostanut mennä minnekään, istunut vain tietokoneen ääressä melkein 24/7. Tunteiden heittelykin hämmentää: välillä huomaan olevani lähes maanisen hyväntuulinen, välillä taas tosi ankea ja ahdistunut.
Oikeastaan olen tosi pettynyt tästä olostani , toivottavasti ei kestä kauan tai jos kestää lopetan lääkkeen ja alan hiihtää vaikka kuinka myrskyäisi.
Kauanko olet käyttänyt tätä nykyistä lääkettä? Minulle ainakin sanottiin, että pari ensimmäistä viikkoa ovat vaikeimmat. Itse käyttänyt n. puolitoista viikkoa, aika vaihtelevin fiiliksin.
Olen myös lukenut psykologilta saamastani vihkosesta, että pelkkiin lääkkeisiin luottamalla tulokset eivät ole optimaalisia. Yleensä yhdistelmähoito (terapia ja lääkitys) tuo parhaat toipumistulokset. Ja vihkossa todettiin myös, että liikuntakin voi auttaa piristymisessä. Joten ehkäpä voisit laittaa ne sukset jalkaan (siis jos sää sallii, kannattanee ehkä kehitellä jotain sisäliikuntalajiakin varasuunnitelmaksi, jos mahdollista) Olenkin ajatellut, että hankkisin rullaluistimet tai kunnostaisin polkupyörän, voi kun saisi vielä rahaa...😟 Saisinpa vain sen työpaikan, jossa olin tänään työhaastattelussa...
Olenko minä nyt kolme viikkoa syönyt tätä, en kyllä enää muista , kun on jo kahta lääkettä tänä vuonna kokeiltu. eikä mulla ole lääkkeet itsellä vaan käyn ne aina syömässä naapurissa vanhempien luona. Koska mulla on tapana silloin tällöin syödä kaikki pillerit mitä vaan löydän tai oli, nyt kai olen jo hieman viisastunut mutta en silti halua mökkiini paljon lääkkeitä. Ja terapiaa mulla on kaksi kertaa viikko. nyt taas tännään on hieno ilma eikä mulle oikein muua tehoa kuin ulkoliikunta.
Viime yön olinkin kyllä nuorten osaston ensiavussa nukkumassa, kun illalla sitten alkoi olla olo ettei oikein saattanut mitenkään olla, oli tosi paska olo. Menin kotiin vanhempien luo ja sitten lähettiin osastolla käymään ja puhuin psykiatrin kaa ja se antoi jonkun lääkkeen ja nukuin yön ihan hyvin ja aamulla menin näyttökokeeseen ja olen nyt suorittanut eräopastutkinnosta kaikki näyttökokeet. Mutta jatkan kuitenkin koulunkäyntiä vaikka olen haaveillut että lähtisin jo työelämään mutta en lähe.Ai niin tuo psykiatri sanoi ettei muuta lääkitystä vaan tuo kohtaus oli vain tullakseen eikä niitä voi kokonaan lääkityksellä poistaa.
Toivottavasti sulla tärppää työn saanti.
Hyvää Pääsiäistä kaikille.
maanvaiva kirjoitti 05.04.2007 klo 14:15:
Olenko minä nyt kolme viikkoa syönyt tätä, en kyllä enää muista , kun on jo kahta lääkettä tänä vuonna kokeiltu. eikä mulla ole lääkkeet itsellä vaan käyn ne aina syömässä naapurissa vanhempien luona. Koska mulla on tapana silloin tällöin syödä kaikki pillerit mitä vaan löydän tai oli, nyt kai olen jo hieman viisastunut mutta en silti halua mökkiini paljon lääkkeitä. Ja terapiaa mulla on kaksi kertaa viikko. nyt taas tännään on hieno ilma eikä mulle oikein muua tehoa kuin ulkoliikunta.
Muistaakseni oma lääkärini arvioi, että mielialaa kohentava vaikutus ilmenee nopeimmillaan noin 3-4 viikon kuluttua aloittamisesta, joka tapauksessa viimeistään parin kuukauden sisään. Ja toi on varmaan ihan hieno juttu, että asumisolosuhteesi ovat tuollaiset: saat toisaalta omaa rauhaa, mutta apukin on lähellä omassa naapurissa.
Viime yön olinkin kyllä nuorten osaston ensiavussa nukkumassa, kun illalla sitten alkoi olla olo ettei oikein saattanut mitenkään olla, oli tosi paska olo. Menin kotiin vanhempien luo ja sitten lähettiin osastolla käymään ja puhuin psykiatrin kaa ja se antoi jonkun lääkkeen ja nukuin yön ihan hyvin ja aamulla menin näyttökokeeseen ja olen nyt suorittanut eräopastutkinnosta kaikki näyttökokeet. Mutta jatkan kuitenkin koulunkäyntiä vaikka olen haaveillut että lähtisin jo työelämään mutta en lähe.Ai niin tuo psykiatri sanoi ettei muuta lääkitystä vaan tuo kohtaus oli vain tullakseen eikä niitä voi kokonaan lääkityksellä poistaa.
Onnittelut näyttökokeiden suorittamisesta 🙂👍
Ikävä kuulla noista kohtauksista... Mutta se ainakin on tosi hienoa, että hait apua silloin, kun oli paha olo, ja hyvä kuulla että myös sait apua. Aivan liian moni yrittää sinnitellä omin voimin ja olla niin vahvaa, niin vahvaa ihmistä. Itsellekin oli alkuun tosi vaikeaa (ajoittain kyllä vieläkin) myöntää, ettei selviä yksin, ja esim. psykologilla käymisen aloittaminen oli aika kova kolaus ylpeydelle, mutta lopulta olen jotenkin ymmärtänyt, että se on omaksi parhaakseni.
Onko sinulla muuten ollut aiemmin tuonlaisia kohtauksia? Vai onko niitä ilmaantunut vasta tuon lääkityksen aloittamisen jälkeen?
No, oli niin tai näin, niin voimia sulle ja hyvää pääsiäistä! 🙂🌻
Kyllä mulla on aikaisemmninkin ollut samanlaisia kohtauksia mutta yleensä ne on päättyneet siihen että olen yrittänyt tappaa itseni. Oikeastaan vasta kun luin sun kirjotuksesi, niin tajusin miten paljon rohkeampi olen nyt. Menen kotiin ja haen apua, en sitä ennen olisi tehnyt. Koska rohkeutta se vaatii palata kotiinsa ja sanoa ettei oikein yksin pärjää.
Ja siitäkin olen onnellinen, että mulla vielä on tunteita jäljellä, että toistenkin voi tulla asia mikä ahdistaa vaikka on lääkitys. Koska en missään nimessä halua olla ihminen joka ei ahdistuisi mistään maailman menosta. että voi olla oikea tunteva ihminen vaikka syö mielialalääkettä.
Nyt odotan tässä pääsiäismessun alkua ja syömisiä kun paasto loppuu ja pääsiäisen jälkeen aion mennä kouluun ihan normaalina ihmisenä.
maanvaiva kirjoitti 07.04.2007 klo 21:11:
Kyllä mulla on aikaisemmninkin ollut samanlaisia kohtauksia mutta yleensä ne on päättyneet siihen että olen yrittänyt tappaa itseni. Oikeastaan vasta kun luin sun kirjotuksesi, niin tajusin miten paljon rohkeampi olen nyt. Menen kotiin ja haen apua, en sitä ennen olisi tehnyt. Koska rohkeutta se vaatii palata kotiinsa ja sanoa ettei oikein yksin pärjää.
Todellakin: Välillä tuntee olonsa tosi heikoksi, kun joutuu myöntämään, että aina ei selviä yksin. Minunkin on ollut välillä tosi vaikeaa pyytää vanhemmilta apua, eritoten muutaman viimeaikaisen seikan vuoksi. Kuitenkin loppujen lopuksi tietää, että vanhemmat tarkoittavat vain omaa parasta ja ovat valmiita auttamaan. Välillä on oltava rohkea ja tehtävä asioita, joita ei tavanomaisesti tekisi; kuitenkin, silloin, kun ne uskaltaa tehdä, ne kannattavat.
Ja siitäkin olen onnellinen, että mulla vielä on tunteita jäljellä, että toistenkin voi tulla asia mikä ahdistaa vaikka on lääkitys. Koska en missään nimessä halua olla ihminen joka ei ahdistuisi mistään maailman menosta. että voi olla oikea tunteva ihminen vaikka syö mielialalääkettä.
Nyt odotan tässä pääsiäismessun alkua ja syömisiä kun paasto loppuu ja pääsiäisen jälkeen aion mennä kouluun ihan normaalina ihmisenä.
Itsekin olen sikäli yllättynyt, että itsekään (en ainakaan vielä) ole havainnut mitään erityisen radikaalia muutosta tunnetiloissani sinällään. En nyt kylläkään esimerkiksi itkeskele enää, toisin kuin jonkin aikaa ennen lääkitystä, mutta kyllä minullakin on välillä huonoja päiviä, ja myös kykyä tuoda sitä esille. Positiivisissakin tunteissa en ole huomannut erityisiä muutoksia, ainakaan minua haittaavia: nautin edelleen tyttöystäväni seurasta erittäin paljon, ja voi olla, että olen alkanut viihtyä jopa paremmin ystävieni seurassa kuin aiemmin.
Sen verran olen kylläkin huolissani, että olen alkanut epäillä, että tällä on ollut vaikutusta joihinkin seksuaalisiin reaktioihini. Olen ensinnäkin huomannut, että fyysiset reaktioni tyttöystäväni läsnäollessa eivät ole ehkä aivan niin vahvat kuin ennen lääkityksen aloittamista (voi tosin johtua masennuksesta...? Kuka tietää.) Ja toiseksi, itsetyydytyksen yhteydessä olen huomannut mahdollisia muutoksia mm. kiihottumisessa, erektiossa ja laukeamisessa (kestää pidempään, voi olla sekä hyvä että huono juttu.) Orgasmin suhteen en juurikaan ole huomannut eroa. Mietin vain, että jos tyttöystäväni haluaisi rakastella kanssani, ja itsekin haluaisin ainakin psyykkisellä tasolla, niin onko se käytännössä mahdollista? (Joskin olen huomannut, että kiihotun huomattavasti helpommin esim. nähdessäni hänet alasti kuin esim. kuvittelemalla itseäni kiihottavia asioita). Jos jollakulla on aiheesta kokemusta, niin miten voin varmistaa, että seksielämäni ei häiriydy, vaikka pitäisin nykyisen lääkityksen? Vai onko lääkitystä tässä tilanteessa pakko vaihtaa? Voiko Citalopramin aikana tarpeen vaatiessa käyttää esim. Viagraa?
Minun on kyllä myönnettävä, että on ollut hienoa että saan jakaa kokemuksiani jonkun toisen kanssa, joka painii tämän saman kysymyksen äärellä. Vaikka toisaalta haluaa eristäytyä muista ja olla mainostamatta omaa elämäntilannetta tässä suhteessa, niin joskus tuon ahdistuksen viitan kantaminen muiden tietämättä on välillä tosi raskasta. Toivottavasti tilanne alkaa parantua sinullakin, Maanvaiva, ja kiitos tuestasi! 🙂🌻
Nyt on kulunut noin kuukausi lääkityksen aloittamisesta. Paha olo on edelleen, mutta sen on jotenkin epämääräisempi. En edelleenkään muutamaa harvaa asiaa lukuunottamatta jaksa innostua oikein mistään (tänään on kyllä poikkeus, näen taas tyttöystävääni 😀 ). Aiemmin minulle sanottiin, että tänä aikana pitäisi alkaa jo tuntua lääkkeen vaikutus, mutta ei tämä siltä tunnu mitä odotin. Ja nyt lääkäri sanoi, että (taas) vasta kuukauden päästä saadaan tuloksia. Miksei se heti sanonut että vasta pidemmän ajan päästä? Odotinko sitten vain liikaa vai olenko vain taas liian kärsimätön.. 🙄
Tunteiden heittely jatkuu jonkin verran edelleen. Se kylläkin yllätti että pystyn edelleen itkemään. Luulin että lääkityksen vaikutukset välittäjäaineisiin jotenkin estäisivät sen... No, en tiedä....
Millaisia kokemuksia muilla? Koska alkoivat lääkkeen positiiviset vaikutukset näkyä?
Mulla ei ole tunteiden heittelyä, paitsi jos otan vähänkin viinaa, niin alan itkeen. Siis tosi vähän otan, vähän kossua laitan ikään kuin kermaksi kahviin kun olen metsällä. (Tuo muuten vanha lappalainen tapa, enkä siitä halua luopua, koska minähän tulen olemaan aina metsässä opsikelujen jälkeen. ja maito happanee repussa, kossu ei) sitten siinä kun nuotistelen, niin alkaa kyyneleet valuun vaikka periaatteessa olen onnellinen. Mun nyt tuntusi olevan ettei yhtään viinaa voi käyttää tämän lääkkeen kanssa tai sitten olen jo juoppo joka herkistelee viinaryypyn saatuaan.
Tämän viikon olen onnistunut olemaan yliopiston luennoilla enkä juurikaan hermostunut, mua ei ahdista ihmispaljous eikä se ettei kaikki toimi just aikataulun mukaan. Olen kyllä hirveän väsynyt ja kaikki vapaa-ajat olen nukkunut tällä viikolla, että voimille mulla ottaa sosiaaliset tilantee. nyt on neljä vapaata ja lähden vaeltaan ja katsoon joko poroilleni on syntynyt vasoja. Ja taas haluttaisi kaikki lääkkeet jättää kotia ja olla vain oma itsensä, katsoa mitä olisin. Mutta yritän nyt elää niin, että on pakko reppuun pakata insuulinia ja ahdistukseen lääke vaikka kuinka hölmöltä tuntuu syödä sitä tunturissa missä ei periaatteessa ole mitään ahdistavaa.
Sun kysymykseen vastaan, että ei mulla kyllä ikinä ole kuukautta mennyt kun lääke alkaa vaikuttaan. Mie olen kai niin paljon halunnut pahasta losta pois, että vaikutus on alkanut heti kun olen uuden lääkkeen saanut, lumetta siis. Tai oikeastaan huomaakin vasta kun tänne kirjottaa miten on mennyt, että lääke vaikuttaa kun voi hyviä asioita kertoa. Jotenkin kun elää vain, niin ei aina huomaa itsessä mitään edistystä, vaan pitää pysähtyä ja miettiä asiaa ja sitten huomaa että onkin asiat paremmin.
Mun oloni on ollut parina viime päivänä tosi heittelevä. Ensin oli pari tosi ahdistavaa päivää (tappelin porukoiden kanssa, menetin ajokorttini hölmöillessäni melkoisen tunnekuohun vallassa, erimielisyyteni isäni kanssa jatkuivat), sitten oli paljon paremmin sujunut päivä, ja nyt ei taas tunnu oikein miltään. Mietin sitäkin, onko näistä lääkkeistä oikeasti mitään hyötyä. Toisaalta äitini on väittänyt, että olen nyt paljon seurallisempi ja puhun enemmän, toisaalta pikkuveljeni mielestä ainoa ero minussa on ollut se, että olen stressannut lääkkeistä ennennäkemättömällä tavalla. Kunpa vain tietäisin, olisiko parempi heittää lääkkeet ikkunasta pihalle, pyytää lääkityksen vaihtamista, vai vain yrittää kituuttaa tällä kuurilla...
Täytyy tosin sanoa, että sivuvaikutuksia en juurikaan ole huomannut, ainoa mitä on ollut, ovat olleet jotkin seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat. Uskon sen mitä todennäköisimmin johtuvan nimenomaan lääkkeistä, mitään ongelmia minulla ei ole ollut sen suhteen aiemmin, vaikka olen masentunut ollutkin. Näinollen epäilen vahvasti, että ongelmani eivät johdu masennuksestani.
🙂🌻🙂🌻 Joka tapauksessa, hyvää äitienpäivää kaikille!🙂🌻 🙂🌻
Moikka!
Mulle ollaan kanssa ehdotettu masennuslääkitystä. Itse kanssa mietin että mikä voisi minulle sopia ja ei olisi kovasti sivuvaikutuksia. Sori jos tää menee aiheen vierestä, mutta en lukenut ihan koko ketjua. Mä en itse missään nimessä halua lihoa. Lapselliselta kuulostaa, mut ainakin tässä vaiheessa en sitten ehkä ymmärrä sen hyötyä. Mä olen kuullut että jotkut lääkkeet on tehnyt tunteettomaksi. Että suru ei enää tunnu eikä ilo. Ja toinen sanoi että se muutti persoonallisuutta hänen kokemana. Tosin hän oli silloin teini-iässä ja silloin muutenkin persoonallisuus vielä hahmottuu.
Mä varmaan hakeudun lääkärille heti huomenna. Koska en jaksa enää. Menen nyt sitten keskusteleen et mikä lääke olis hyvä. Aijon kokeilla, koska tätä paskaa alakuloa/masennusta on jatkunut jo vuosia. Ja sulle ap mulla on kans sellaista, että välillä menee kivasti. Mut sitten taas tulee se paha olo, on tosi paha olla. Mä en edes tiedä mistä tää kaikki johtuu. Siis on mulla aika kova lapsuus, mut en osaa yhdistää mikä tätä mun paskaa oloa aiheuttaa. Tietyt asiat elämässä saa hetkellisesti pirteäksi jopa viikoiksi/kuukausiksi mutta sitten se kumpuaa sisältä esiin taas siis paha olo. Mä voin ilmotella tänne mitä kokemuksia mulle lääke tuo ja mitä lääkäri sanoo.
Kyllä ehkä kannattaa sunkin kokeilla, koska sullakin tota oloa on jatkunut ja jatkunut. Tsemppiä 🙂
Itse aloitin masennuslääkityksen siltä seisomalta kun lääkärissä ekaa kertaan kävin. En jaksanut edes miettiä sen enempää, halusin vain että edes jokin asia helpottaa oloa.
Pahimmat sivuvaikutukset olivat heti siinä aloituksessa, pääasiassa pahaa oloa ja huimausta. Siitä sitten lievenivät nopeasti. Lääkettä vaihdettiin jonkin ajan päästä kun aloin tuntea itseni jatkuvasti panikoivaksi. Sitten helpotti. Annostusta on nyt tasaisesti nostettu ja tällä hetkellä jo huomaa miten lääkkeet "kantavat".
Masennuslääkkeet (pitkäkestoiset) eivät aiheuta riippuvuutta eikä niistä tule sellaista pilvessä leijuvaa oloa. Vaikutusta ei välttämättä huomaa ollenkaan kuin vasta sitten kun huomaa voivansa hitusen paremmin. Nopeavaikutteiset ahdistuslääkkeet puolestaan voivat aiheuttaa riippuvuutta ja "humalaa" mutta oikeinkäytettynä ovat uskomattoman hyvä apu vaikeina hetkinä.
Masennuspotilaan lihomiseen voi olla muitakin syitä kuin pelkkä lääkitys. Yleensä ruokailutavat ja -tottumukset voivat muuttua (ei jaksa huolehtia ruoan terveellisyydestä, määristä ...). Liikunnan määrä yleensä jää myös aika vähäiseksi. Kyllä siinä lihoo jo ilman lääkitystäkin.
Mielestäni ei pidä pelätä liikaa sivuvaikutuksia. Onhan tavallisessa särkylääkkeessäkin kilometrin mittainen sivuvaikutuslista. Kaikki oireita ei tule kaikille, joillekin ei tule mitään. Mitkä ovat ne sivuvaikutukset jos lääkitystä ei aloiteta?