Moi!

Mua harmitti kun huomasin että kukaan ei oo käyny vastaamassa sulle

Mulla on ollut hyvin samalainen olo viimeisen vuoden. Nyt äkkiä apua hakemaan!!! Masennukseen saa kyllä apua mutta sairastuneen kannalta valitettavasti kukaan ei tule sitä ovelle tarjoamaan!!!

Jos olet opiskelija niin ensimmäinen askel avun haussa on vaikkapa koulun terveydenhoitaja tai vastaava! Sieltä sinut ohjataan eteenpäin. Jos mahdollista, niin vältä kunnallisia terveyskeskuksia, jos et halua potilastietoihisi ikuisiksi ajoiksi merkintää "mielinterveysongelmista" (voi vaikuttaa työelämässä).

Aikoinaan minustakin tuntui, että vanhemmille ei voi/uskalla puhua. Nyt kuitenkin ymmärrän, että vanhemmat haluavat lähes poikkeuksetta auttaa ja tukea lapsiaan. Ensimmäinen askel on aina kaikista vaikein.

Jos olet masennuksesta huolimatta niinkin toimintakykyinen, että kirjoitit tänne, niin varmasti sinulla on voimaa myös avun hakemiseen! Tänne kirjoittaminen on merkki siitä, että haluat saada apua! Sinä tarvitset apua ja kenties omista itsesyytöksistäsi huolimatta ansaitset myös saada sitä!!!!! Voimia sulle!!! <3 Meitä on täällä muitakin!
🙂👍

The_nni kirjoitti 16.09.2006 klo 22:09:

Moi!

Mua harmitti kun huomasin että kukaan ei oo käyny vastaamassa sulle

Mulla on ollut hyvin samalainen olo viimeisen vuoden. Nyt äkkiä apua hakemaan!!! Masennukseen saa kyllä apua mutta sairastuneen kannalta valitettavasti kukaan ei tule sitä ovelle tarjoamaan!!!

Jos olet opiskelija niin ensimmäinen askel avun haussa on vaikkapa koulun terveydenhoitaja tai vastaava! Sieltä sinut ohjataan eteenpäin. Jos mahdollista, niin vältä kunnallisia terveyskeskuksia, jos et halua potilastietoihisi ikuisiksi ajoiksi merkintää "mielinterveysongelmista" (voi vaikuttaa työelämässä).

Aikoinaan minustakin tuntui, että vanhemmille ei voi/uskalla puhua. Nyt kuitenkin ymmärrän, että vanhemmat haluavat lähes poikkeuksetta auttaa ja tukea lapsiaan. Ensimmäinen askel on aina kaikista vaikein.

Jos olet masennuksesta huolimatta niinkin toimintakykyinen, että kirjoitit tänne, niin varmasti sinulla on voimaa myös avun hakemiseen! Tänne kirjoittaminen on merkki siitä, että haluat saada apua! Sinä tarvitset apua ja kenties omista itsesyytöksistäsi huolimatta ansaitset myös saada sitä!!!!! Voimia sulle!!! <3 Meitä on täällä muitakin!
🙂👍

Moi!

mun on tosi vaikee hakee mitää apua, koska mikäli mun vanhemmat saa tietää ni sit mun masennuksest tietää koko suomi, ja mä en kuitenkaa ihan kaikkien toivois tietävän ☹️ Se ois kauheen paljo helpompaa puhua jollee kellä ois samanlainen olo ku mulla, ja että sitä vois tukee toinen toistaa..
Ei sulla esim sattuis olee mailii tai jotaa, jos sähaluisit alkaa kirjotella?
Joo niinhän sitä luulis et ne haluaa tukee, mut mun äiti on esim pari kertaa saanu mun asioita selvitettyy semmosii mitä sen ei ois pitän tietää, sit se sentää lupas ettei kerro kellekkää niistä ku sanoin ettei niist saa puhuu, no ei menny montaa päivää ku mä aloin kuulemaa siit jutusta vähä kaikilta.. Et en oikee malttas luottaa enempää... ☹️ Mut tosiaa voisko sult saaha mailiosaa🙂?

Mulla on aika samanlaisia ajatuksia..

Mua on kiusattu koko elämäni ajan. Viimesen vuoden tosin olen saanut olla aika rauhassa - jos ei lasketa pilkkaamista ja naureskelua yms pientä kivaa...
Mä oon alkanu hakkaamaan itteäni. Hakkaan itteäni nyrkillä päähän. Tiiän ettei se oo hyvä homma ja oon saanu sen melkein loppumaan, tosin välillä tulee hakattua. Jotenki se on tuntunu helpottavalta.

Rakkauselämä, niin mikä?? ei mulle kukaan semmosta oo suonu, aina oon ite pilannu tai sitte en oo kelvannu. Tullu auttamaton tunne ettei kelpaa kellekään, vaikka eihän se asia välttämättä niinkään ole.
Niin ja kiusaajat jauhaneet paskaa niin kukaan ei välitä tulla tutustumaan - nehän kato tietää jo muiden puheiden perusteella mimmonen olen. On mulla kolme hyvää ystävä, mutta ois ne kaveritki ihan kivoja. Ei aina tarvis koulussa olla yksin.

Mut vaikka mulla onki ahistanu jo pitkään, välillä tulee parempia aikoja ettei ahista ollenkaan. nyt oli kaks kuukautta ettei ahistanu - tosin nyt ahistaa. Nyt on alkanu menee ailahtelevaksi tää mieliala eikä ikinä tiiä koska tulee se paha hetki, taas.
Nuiden parempien aikojen avulla mä oon tajunnu että on mun elämässä vielä vaikka ja mitä edessä. Paljo paskaa - tottakai, mutta myös onnellisia hetkiä. Vaikka välillä on tosi hankala uskoa siihenkään.

Mä oisin muute antanu oman mailini, mutta oon tosi laiska kirjottamaan mailia säännöllisesti, enkä oikeastaan halua tutustua nyt ihmiseen, jolla on paha olla. Omassa pahassa olossa on jo tarpeeksi.. Otan aina muiden murheita itselleni ja pahimmassa tapauksessa jo ne asiat ajaa masennukseen. Kärsin viime vuotena masennuksesta, mutta enää sitä ei ole ilmennyt. Perheneuvolassa kävin juttelemassa. Eihän se kovin paljoa auttanut, kun se paraneminenhan lähtee korvien välistä, mutta autto jse jotenkin. Sai kuulla ittensä sanovan ne asiat ääneen niin jotenki tajusi myös paremmin mitä korvien välissä liikku sillon. Täällä tuki.netissä juttelin tukihenkilön kans näistä asioista ja seki tietty autto. Ja ystävät ennen kaikkea.

ja tuosta luottamisesta vielä, minä olen vasta yläasteelle mennessäni voinut luottaa täysin kehenkään.(nyt lukiossa toista vuotta) Kaikki tiesi kaikki, ja valitettavasti tietää nytkin. Mun menneisyys on niiden nykyisyys.

Yritä jutella mahollisimman pian jolleki tuosta. Tosiaan jos joku antaisi sen mailinsa tai sitten tukihenkilön kanssa täällä tukinetissä. Avoimin mielin kohti tulevasiuutta, aurinko paistaa sulleki vielä. Tosin näin talven tienoilla sekin on harvinainen näky. Muhun ainaki vaikuttaa paljo aurinko. Eli tuleva pimeä talvi lupaa jo ahdistusta ja surua. Jaksa uskoa parempaan!🙂🌻