Masennus tappanut tunteet?
Lähes kuuden masennusvuoden aikana ehtii muuttua radikaalisti, se nyt on selvää. Mutta kun viime syksynä oloni parani ja pää selkesi, niin olen alkanut taas kiinnittää huomiota tunteisiini ja käytökseeni – erityisesti muita kohtaan. Olen huomannut asioita, jotka ovat ajaneet pääni aika moiseen pyörremyrskyyn. Tätä on vaikea selittää mutta yritän silti.
1. Tunnekylmyys. En tunne kiintymystä, en ketään kohtaan. Mulla on monia vanhoja ystäviä, mutta olen tajunnut, että mikään niistä suhteista ei merkitse minulle sinänsä mitään. En vain halua mädätä kotona, missä asiat ovat vielä huonommin, joten vietän aikaa kavereiden kanssa. Ylipäätäänkin, tunteeni ovat hyvin latistuneita. Ainoat tunteet mitä oikeasti koen ovat negatiivisia ja kohdistuvat lähinnä itseeni ja omaan epätäydellisyyteeni.
2. Kontrollin tarve. Otan helposti niskaotteen ihmisistä, jotka lähestyvät mua. Olen aina ollut dominoiva persoona, mutta olen uskonut siihen samalla tavalla kuin muutkin, että se on vain leikkiä. Ei se taida olla, sillä mä koen epämiellyttäväksi jo sen, jos joku pyytää mua ojentamaan tai hakemaan hänelle jotain. Sen sijaan muiden pitäisi totella mua – tekivät toiset sen leikillään tai eivät.
3. Ystävistä vihollisia. Mulla on kaksi ”sydänystävää”, mutta nykyään pystyn hädin tuskin sietämään heidän seuraansa. He eivät ole tehneet mitään väärää, en vain halua heitä enää lähelleni. Jotenkin he inhottavat mua. He ovat tosin ne, jotka ovat eniten osoittaneet välittävänsä ja rakastavansa mua, he sanovat sen myös helposti. Juuri ne sanat tekee olon huonoksi ja tekee mieli oksentaa.
4. Epätodellinen olo. Puolet ajasta tuntuu kuin katsoisin maailmaa täysin erillisenä osana, kuin leijuisin vain ilmassa ja elämä kulkisi ohi. Toisen puoliskon tunnen olevani vangittuna hitaaseen ja kamalaan ruumiiseeni. En muista olenko moneen viikkoon tuntenut olevani todellisuudessa kiinni.
Voisin jatkaa analyysia varmaan ikuisuuksiin. Rakastan ja pelkään tehdä havaintoja.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Voiko tämä olla jotain muuta kuin masennusta?
Olisin hyvin kiitollinen jos joku haluaisi/viitsisi/jaksaisi kommentoida jotain.
Hei!
Itselläkin on paljon samoja piirteitä kuin sinulla ja koen sen uhkana itselleni.
On minullakin kavereita jotka välittää, mutta en osaa tai en uskalla kertoa heile mitään ja suorastaan ärsyynnyn heidän seurassa, vaikka he eivät tee mitään väärää.'
En tiedä osaatko ajatella muiden näkökulmasta vaikak siinä "ojentaisitko tuon" vaan voit saada ajatuksen, että " mikäs siinä minua passuttamaan" ja tehdä pienestä pyynnöstä negatiivisen ajatuksen.
Koen näitä myös ja tunnen oloni uhatuksi tälläisillä kysymyksillä.
En osaa sanoa onko tähän asiaan muitakin vaikutuksia kun masennus, mutta ensiksi tuli mieleen liikaa ajattelu kuten se epätodellinen olo ja näkökulmat.
Ajattelen itse hurjan paljon liikaa asioita, voin ajatella vaikka sanaa "pimeys" monta tuntia enkä saa koskaan sillekkään sanalle mitään järkevää selitystä. Ja se tuntuu tyhmältä ja ahdistavalta.
Voi myös olla ettet osaa ajatella/tai ettet uskalla ajatella asioita positiivisella tavalla vaan se tuntuu niin epätodelliselta ajatukselta että kaikki olisi hyvin.
En osaa sanoa muuta.
Voimia sinulle!: )
Moi synninrepijä !
Mulla on aivan samoja oireita kun sulla. Johtuuko se masennuksesta?
Mulla meinaan on masennus ja epäillääna ahdistuneisuushäiriötä.
Ennen esimerkiks ihastuin helposti, nykyään ihmiset ei enää kiinnosta mua, mun sydän ei toimi enää niinku enne. Tuntuu et mun paraskaveriki oli mulle vaa yks hailee.
Mä en tiedä mikä mua vaivaa, oon vaan niin loppu.
Mikään ei yksinkertaisesti vaan enää kiinnosta, ja koskaan ei tapahdu mitään positiivista.