Hei Vihreäsilmä

Olen itsekin kokenut kiusaamisen ollessani peruskoulussa. Oikeastaan koen sitä myös vapaa-aikanakin. En kuitenkaan tiedä onko neuvoistani tai sanoistani mihinkään, koska nuista ajoista on jäännyt ilkeitä muistoja mieleen, jotka hakkaavat itsetuntoani. ☹️ Onko sinulla harrastuksia vai oletko vapaa-aikanasi minkäänlaisessa toiminnassa mukana? Itse olen aina hakenut itsetuntoa ja yrittänyt unohtaa ahdistavat tapahtumat paneutumalla harrastuksien pariin, joiden parissa saan toteuttaa itseäni ja tutustun erilaisiin ihmisiin. Mitään muuta keinoa en itse ainakaan tiedä... apuahan harrastuksista on ollut, mutta huoli muiden jaksamisesta kuluttaa jälleen itseäni. 😞

Voimia sinulle 🙂🌻

Kiusaaminen jättää kyllä arvet. Itse olen taistellut jo yli kymmenen vuotta yläasteella tapahtuneen kiusaamisen vuoksi. Itsetuntoa ei ole ja tunnen olevani edelleen se ruma ja tyhmä. Olen nähnyt aika paljon painajaisia siitä ja tänä keväänä alkoi pinna palaa niiden kanssa. Mitta tuli täyteen ja rupesin miettimään, että seuraako ne samat naamat koko elämän ajan. Lähdin purkamaan tätä asiaa puhumalla ja jauhoin sitä kyllästymiseen asti. Lieneekö tämä kyllästyminen ollut syynä siihen, että tuntuu että ensimmäisen kerran alan päästä yli siitä. Sain sen jauhamisella todellakin purettua kaikki mitä pinnan sisällä kuohui. Painajaiset loppuivat vähitellen enkä ole niitä enää nähnyt. Muutenkin alkaa asia tuntua yhdentekevältä. Paeta ei voi joten on pakko vain oppia elämään sen kanssa. Tuntuu kuitenkin etten niitä haavoja pysty kunnolla koskaan ompelemaan umpeen. En pääse itsetunto-ongelmista enkä ”rumuuskompleksista”. Tavallaan tunnen olevani yksinäinen koko ikäni ja ajattelen koko ajan, että muut ajattelevat minusta pahaa ja tunnen olevani ulkopuolinen monessa asiassa. Välillä on ahdistanut liikkua julkisilla paikoilla. Mutta näidenkin kanssa on opittava elämänään ja täytyisi vaan oppia luottamaan itseensä.

Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin kiusatuille!🙂🌻

vihreäsilmä... voisinpa sanoa, että jonain päivänä kaikki on vaan pahaa unta ja unohdat kaiken, mutta oltuani itse koulukiusattu koko kouluajan tiedän, ettei se katkeruus ja viha koskaan sammu. Ainakaan minulta. Kun ajattelen itseäni, niin minua ei olisi niinä aikoina yksikään sana lohduttanut. Mutta, nyt vanhenpana olen saanut tasoitusta siitä, kun olen nähnyt, ettei niillä kiusaajilla ja muka minua parenmilla ihmisillä välttämättä mene yhtään parenmin, kuin minullakaan. Kyllä elämä tasoittaa, usko pois, joskus se vaan ottaa aikaa. Älä anna periksi!😠

Kiitos kaikille kirjoittajille, tiedän että aika parantaa. Olen miettinyt paljon niitä asioita ja enää en jaksa miettiä! 🙂
🙂🌻