Hei Annie ja muut.
Olen äskettäin 18 vuotta täyttänyt lukiolainen, joka ei ole kohta vuoteen pystynyt käymään koulua.
Nuo Annien kuvailemat tunteet tuntuvat minullekkin tutuilta, se vaan että ne menivät niin pitkälle, etten pystynyt olemaan koulussa ja nyt olenkin 4vkon sairaslomalla. Käyn psykiatrilla ja terapiassa, minulla aloitettiin lääkitys uudelleen kun kesän jälkeen kouluun palaaminen ei onnistunut. Ensimmäisenä päivänä kävin koulussa, mutta lähdin sieltä itkien kotiin. Menin aivan sekaisin ja lukkoon. En saa oikein mitään tehdyksi ja olen hyvin stressaantunut tulevaisuuden suhteen. On helpottavaa tietää, että jollain muullakin on samanlaisia ongelmia kuin minulla. Olisi mukava kuulla Annien kokemuksista lisää.

Mimmi

no hei!
ai että oli helpottavaa huomata että muilla on ihan samanlaisia ongelmia! 🙂itse en ole kertonut sairaudestani kavereille vaikka tiedän että tuskin ne sitä sen kummemmin kummastelisivat. Pelkään että jos kerron tieto leviää pitkin pitäjiä, enkä tykkää yhtään että asioistani puhutaan ympäri pitäjää.
Riski on mun mielestä liian iso.. vaikka tiedän että kaverini ovat luotettavia. siis ne harvat joita on.. minulla on diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö joitakin vuosia sitten. Tosin olen varmaan kärsinyt niistä koko elämäni☹️ Kävin jonkun aikaa terapiassa jota sitten pikku hiljaa vähennettiin, ootteko te käyny niissä, ja onko niistä ollu teille apua?? itelleni on varmaan jotakin hyötyäkin ollu mutta enimmäkseen ihan yhtä tyhjän kanssa jauhaa asioita mun lapsuudesta tms. ei nää ongelmat sieltä johdu!! välillä oli sellainen olo että puhu sinä siinä vaan mistä sinä mitään tiedät.. itselleni oli myös aivan hirveän vaikeaa avautua puhumaan vieraalle ihmiselle, kirjoittelinkin sitten kotona päiväkirjaa jonka tätsky sitten luki. ilman sitä koko jutusta ei ois ikinä varmaan tullutkaan yhtään mitään, ei se ois tajunnut hitustakaan mistään..
mäkin asun kotona ja ahdistus jarruttaa kovasti maailmalle lähtöä, ainakin alitajuisesti. Pelkään etten pärjää. Varsinkin illat ja yöt on mulle vaikeita, ahdistus iskee 😯🗯️. mitä mä teen? 🤔 pelottaa

Oon käyny terapiassa nyt neljä kuukautta ja kyllä siellä on puhuttu asioista, joilla saattaisi olla vaikutusta mun koulunkäyntivaikeuksiin. Tosin koska neljä kuukautta on kuulemma lyhyt aika, niin jotain tuloksia osataan odottaa vasta vuoden tai kahden päästä. Alkuvaikutus tästä terapiasta on hyvä, terapeutti on mukava ja osaa kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka pistävät miettimään.
Oon nyt lukiossa kolmatta vuotta, eli periaatteessa abi. Tuntuu että tulevaisuus on pelottava, koska olen niin hukassa. Onneksi vanhempani ymmärtävät minua, mutta silti koulun suhteen painaa stressi päälle. Luultavasti joudun jättämään lukion kesken, mutta mitä sen jälkeen tekisi... Ja taas toisaalta haluaisin käydä lukion, mutta kun en vain pysty.

Mimmi

Hei taas. Eilinen päivä meni sossun ihmisen kanssa, haimme minulle varastosta hieman huonekaluja. Aamulla oli sellainen ihme tapahtunut, isäni oli minulle laittanut 100 euroa pöydälle. En tiedä mitä varten, mutta helpottaa suuresti rahatilannetta. Isä ei minulle puhu juuri mitään mutta ei aja poiskaan yhteisistä rukoustilaisuuksista. Olen siitä hänelle kiitollinen ja oletan voivani tulla kotiin viikonloppuisin. Äiti sanoi tulet vaan katsotaan miten käy.

Nyt minä kai kirjoittelen tänne vaan viikonloppuisin. Koulun koneet ovat niin kovassa käytössä ettei niillä voi tänne kirjoittaa. Olen jo saanut ajankin koulupsykologille, enköhän selviä.

Kiitos teille tästä avusta, on niin helppo puhua kanssanne, kun ei tarvitse mitään hävetä ja vaikka olette naisia.
Vomia teille kaikille ja uskokaa pois huominen tai ainakin ylihuominen voi olla parempi päivä.

hyvä paulus, sun asiat on mennyt selvästi eteenpäin.
Musta vaan tuntuu, että olen luopunut toivosta. Skitsofreenisesti välillä suunnittelen vaikka mitä, viimeksi juuri reilireissua itäeurooppaan, mutta sitten iskee ahdistus ja kamala olo: ei tästä kuitenkaan mitään tule. Miljoona asiaa vaatii hoitamista, mutta en tiedä, miten tässä sitten kaiken kaikkiaan tulee käymään. Olen vain epäonnistunut niin monta kertaa, ja taidan ottaa ne epäonnistumiset tosi raskaasti.....
Tuntuu että olen maailman turhin hyödyke. Itsesääliähän tämä on, mutta minkä sitä ihminen tunteilleen mahtaa......☹️ ☹️ 😯🗯️

Moi Mimmi^ ja muut.
Mimmi, kokemuksiani siis. No en käy tällä hetkellä missään "hoidoissa", aiemmin kävin. Silloin en vielä osannut ajatella niitä kohtauksia minään poikkeavana, mutta kun koulu alkoi, aamulla saattaa olla niin huono olo, että kestää ikuisuus saada aikaiseksi edes mennä sinne. Välitunnit koulussa on pahimpia, menen monesti vessaan yksin tai ulos, koska en pysty yksinkertiasesti olemaan sisällä. En kestä huomion keskipisteenä olemista, ja jään monesti pois jos puhutaan porukalla jotain. Ensimmäisellä viikolla itseäni vanhemmat oppilaat haukkuivat vaatteitani kuuluvasti ruokailussa, joten välttelen nykyään menemästä yksin minnekään. Porukassa on kuitenkin suurempi vaara saada paniikki, se voi tulla ihan pienestä asiasta.Jos vastaan tunnilla väärin, yksi päivä aloin melkein itkemään ja sen jälkeen oli ihan lyöty olo. En saa kursseja hoidettua kunnialla ja mm. opo oli aika huolestunut. Pyysi minua puhumaan jos ahdistaa, mutta en pysty. Luottamus on mennyt aikuisiin pahasti.

Välillä tunnen itseni todella riittämättömäksi.😞

Hei taas
Mulla on alkanut nyt käymään niin, että ulos lähtö on hankalaa. Pelkkä ajatuskin ahdistaa ja pelottaa, en uskalla liikkua enää yksin, koska pelkään että alan tärisemään ja sekoan. Tuntuu, että tää homma pahenee koko ajan. Masentaa niin paljon, kun en pysty käymään koulua enkä tiedä mitä muutakaan voisin tehdä. Olen suunnitellut töihin menoa, mutta todennut, että tuskin siitäkään mitään tulisi, kun en pysy kotonakaan aina kasassa. Yleensä sentään koti on ollut se paikka jossa on helppo olla, mutta nyt tuntuu että täälläkin ahdistaa. Missään ei ole enää hyvä olla. ☹️
Annie sanoi, että opo on pyytänyt puhumaan ja näin on oikeastaan käynyt myös mulle. Mun ryhmänohjaaja ja opo on molemmat ollu huolissaan mun koulunkäynnistä ja yrittäneet keksiä ratkaisuja. Nyt mun ryhmänohjaaja on sanonut, että mun olis syytä harkita aikuislukioon siirtymistä. En usko että se toimisi, koska päivälukiotakaan en kykene käymään. Tulevaisuus on niin pelottava ja stressaava asia. ☹️

Hei taas, miten teillä menee nyt? Itsestäni voin kertoa menee hyvin ja menee vähän huonosti. Huonosti, kun en ole jaksanut aloittaa opintoja vaan olen sairaslomalla vielä seuraavankin viikon. Asun nyt siinä kimppakämpässä, eikä se tunnu pahalta, on tarpeeksi omaa rauhaa. Ehkä vähän häiritsee, kun yhteiskeittiö on aina sotkuinen. Minä en osaa mitään kotitöitä, äiti ne on aina tehnyt. Pojat opettaneet miten lämmitän maksalaatikkoa ja keitän makaroonia, sossun ihminen opetti pyykinpesun.
Nukun paljon ja puhun psykiatrille paljon, hän se sanoo kyllä se tästä ja kohta kykenen kouluun. Nyt viikonlopuksi tulin kotiin, äiti niin kehoitti, huoneeni on juuri kuten sen jätin, isä ei minulle puhu. Kyllä se tästä, sanoo äitikin.

Kertokaa tekin kuulumiset.