Masennukseni. Toivon vertaistukea!
Moi, ajattelin kirjoittaa tänne omasta masennuksesta ja ahdistuksesta, koska olisi hienoa saada muiden näkökulmia tilanteeseeni! Toivon kommentteja ja otan ne ilomielin vastaan! Ehkä kirjoittaminen myös auttaa minua selventämään tilannettani! Toivottavasti jaksat lukea!
Olen siis 19-vuotias nuorimies, ja olen murrosiästä 7-luokasta lähtien) asti kärsinyt itsetunto-ongelmista. Minulla on aina ollut vaikeuksia olla oma itseni, etenkin ylä-asteella esitin kovista. Kaikki alkoi silloin sairauksien peloilla, jota edelsi ”sairastuminen” vitiligoon, se siis aiheuttaa valkoisia länttejä iholle, jotka vain harvoissa tapauksissa paranevat, terveydelle niistä ei kumminkaan onneksi ole haittaa. Minulta näitä länttejä (n. 5) löytyy kiveksistä, ja ne ovat olleet minulle koko nuoruuteni erittäin häpeällinen asia, minkä voi todeta esim. siitä, että uskaltauduin menemään tästä asiasta ihotautilääkärille vasta viime syksynä (jolloin olin jo 19). Ylä-asteella en ollut edes varma, mitä ne läntit olivat, joka tietenkin johti sairauksien pelkoihin, ja googlailinkin hysteerisesti kaikkea mahdollista. Se tietenkin johti hirveään ahdistuneisuuteen.
Vanhemmillenikin kerroin jo tuolloin kärsiväni ahdistuneisuudesta ja erilaisista peloista, mutta he eivät osanneet ottaa ongelmaani tosissaan. Vitiligo-asiaa en heille edes kertonut, sillä häpesin sitä niin paljon. Joten elin vain ahdistuksen ja pelkojen kanssa ja esitin että kaikki on hyvin.
Lukioon mennessäni olin hieman arka ja syrjäänvetäytyvä huonon itsetuntoni takia. Koin jopa vähän syrjintää. Minulla oli kumminkin vanhoja kavereita ylä-asteajoilta joten minulla meni ”ihan ok”.
Naiset alkoivat tottakai kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän, mutta huonon itsetunnon ja vitiligon takia tunsin ettei kukaan minuun voisi edes ihastua. Aloin ensimmäistä kertaa kokemaan masentuneisuutta. Lukion 2-luokan aikana minulla oli sitten muutama suhde, mutta kaikki päättyivät siihen etten pystynyt luottamaan yhteenkään heistä enkä kyennyt olemaan oma itseni. Kaikki nuo tytöt olivat ”pissiksiä”, eikä oikeasti edes samalla aaltopituudella kanssani. Yksikään heistä ei tiennyt vitiligostani, enkä kyllä yhdenkään kanssa mitään seksijuttuja pystynyt harrastamaan koska se oli (ja on) niin häpeällinen asia minulle. Viimeisimmän suhteen jälkeen masennuin koska tunsin oloni yksinkertaisesti niin paskaksi. Sen jälkeen minua ei ole ”parisuhteet” kiinnostaneet, vaikka semmoisen haluaisinkin. Niistä vain jäi niin huonot fiilikset. Olen kyllä ihan komea, hauska ja fiksu nuorimies mutta itsetunto-ongelmat vaan painavat niin pahasti päälle, pelkään erityisesti hylätyksi tulemista. ☹️
Kirjoitin kuitenkin ylioppilaaksi viime keväänä, jota ennen tosin kärsin ekan masennuskauden, mutta jotenkin sain koottua itteni jonkinmoiseen kuntoon ja suoriuduin kokeista. Sen jälkeen menin kesällä armeijaan, josta pääsin viime jouluna (n. 2kk sitten). Armeijan lopulla masennuin uudestaan, ja kotiuduttuani se vain paheni. Suoriuduin armeijasta kumminkin ihan hyvin. Nyt olo on hieman kohentunut, koska olen päässyt juttelemaan psyk. sairaanhoitajalle ja kartoittamaan elämääni. Hänen mukaansa tämä olisi ”vain” lievää masennusta.
Suurimpana ongelmana siis itsetunnon heikkous ja se aiheuttaa vaikeuksia etenkin sosiaaliseen elämääni. Välillä kaikki vaan tuntuu niin vaikealta ja epätoivoiselta, ja ajattelee että onko minusta miksikään. Itsetuhoisia ajatuksia minulla on pahimpina aikoina ollut, mutta ei nyt vähään aikaan. Itselleni en kuitenkaan mitään tekisi, vaikka välillä on todella paha olo.
Kavereita minulla on, mutta oikeastaan kukaan ei tunne ”oikeaa minua” sillä pelkään leimaantumista, joten omana itsenä oleminen vaikeaa ja kun on tottunut esittämään vahvaa ja hyväntuulista. Parin ystävän kanssa olen aika paljon kumminkin jutellut näistä asioista mutta aivan kaikkea hekään eivät tiedä.
Koulupaikka minulla on ensi syksyksi sekä osa-aikatöitäkin tällä hetkellä, oma jaksamiseni tosin huolestuttaa…
Miten saan kehitettyä hyvän itsetunnon? Ja miten pystyn jatkamaan elämääni eteenpäin, kun tuntuu että junnaan vain paikallani? Kuinka voin hyväksyä itseni kun tunnen itseni riittämättömäksi ja vajavaiseksi? Haluan tasapainoisen elämän ja jossain kohtaa naisen jonka kanssa jakaa oma elämä!
Haluan vielä korostaa että ei, en ole pinnallinen pelle vaikka niin voisi luullakin kun lukee kokemuksiani vitiligooni liittyen, mutta se vain on ollut vaikea ja häpeällinen asia minulle, eikä sitä välttämättä voi semmoinen ihminen ymmärtää jolla ei sitä itse ole.
KIITÄN KAIKKIA SUURESTI JOTKA JAKSOIVAT LUKEA! (Ja ehkä myös vastata 🙂 )
Moi
Voin jutella sun kaa sen minkä omalta masennukseltani pystyn.
Kaipaatko sä millaista tukea? Toisten kokemuksia vai lohdutusta/neuvoja?
Oon varma, että kyllä joku tyttö susta kiinnostuu kaikesta huolimatta😀
Moi mä Komppaan sarjettya että mäkin voin kertoa ja yrittää olla tukena oman masennukseni takia.
Miten voit nyt?
Onko sulla mitään keinoja miten pystyisit vähentää ahdistusta?
Kyllä mäkin uskon että susta vielä joku tyttö kiinnostuu.
Sarjetty kirjoitti 1.3.2016 8:39
Moi
Voin jutella sun kaa sen minkä omalta masennukseltani pystyn.
Kaipaatko sä millaista tukea? Toisten kokemuksia vai lohdutusta/neuvoja?Oon varma, että kyllä joku tyttö susta kiinnostuu kaikesta huolimatta😀
Moi, jutellaan vaan!
Kaikenlainen tuki kelpaa, toisten kokemukset kiinnostavat kyllä ja neuvot vertaisilta ei ikinä ole pahitteeksi!
🙂
Rikottu tyttö😖 kirjoitti 1.3.2016 10:52
Moi mä Komppaan sarjettya että mäkin voin kertoa ja yrittää olla tukena oman masennukseni takia.
Miten voit nyt?
Onko sulla mitään keinoja miten pystyisit vähentää ahdistusta?
Kyllä mäkin uskon että susta vielä joku tyttö kiinnostuu.
Hienoa, kuuntelen mielelläni muidenkin kokemuksia
🙂. Oloni on tällä hetkellä "ihan jees", kavereita nään kyllä päivittäin. Pahaa oloa on kumminkin edelleen päivittäin, yleensä se ajoittuu iltaan kun olen väsyneempi, mutta se ei ole siis niin pahaa kuin "masennuskausina" jolloin paha olo vallitsi oikeastaan koko päivän ajan..pahaa oloa tulee myös sosiaalisissa tilanteissa, koska olen kova vertailemaan itseäni ja koen usein alemmuuden -ja riittämättömyydentunteita. Noi tunteet ovat niin lamaannuttavia kun ne tulevat☹️
Noissa tilanteissa olen tietoisesti yrittänyt vähentää kyllä ahdistusta ajattelemalla että olen ihan yhtä arvokas kuin muutkin ja että kelpaan ihan näin vain omana itsenäni!
Psyk.sairaanhoitajalla käyminen on kyllä auttanut ja olenkin hieman edistynyt tämän huonon itsetuntoni kanssa, siitä mitä se oli. Torstaina on seuraava aika🙂
Kertokaa vaan omia kokemuksiannekin, mielelläni luen kyllä!🙂
No mä kerran nyt vaikka eka oman tilanteeni ja sit voisin yrittää auttaa sua jotenkin.
Oon siis 15 vuotias tyttö ja sairastan vaikeaa masennusta. Oon ollu masentunu vähän yli vuoden, mutta luulen että olin jo aiemmin mut en vaan tajunnu. Oon itsetuhonen ja viiltelen. Käyn koulupsykologilla, mutta se ei oikein auta. Masennus varmaan johtuu kiusaamisesta, vanhempien riitelystä ja huonosta itsetunnosta. Etkä oo ainut jolla on epävarmuutta seurusteluun🙂
Sä voisit yrittää nostaa itsetuntoos vaikka miettimällä joka päivä kolme asiaa joissa oot hyvä tai joissa pidät itessäs. Onks sulla mitään ammattiapuu? Koetko et tarviisit sitä? Ja mä voin sanoo et sä vaikutat tosi kivalta tyypiltä🙂
Moikka <3
Mie voin kyllä kans kertoa omasta tavastani kertoa omasta masennuksestani.
Mie olen kans kärsiny about 10- vuotiaasta asti itsetunto-ongelmista. Lähinnä siksi, että minua on kiusattu, syrjitty ja hyväksi käytetty koko ikäni. En ole koskaan ajatellut itseäni vaan sitä mitä muut haluavat. Joskus ajattelin, että olen ihan paska ihminen enkä ansaitse elää, mutta enää en ajattele niin. Nyt en enää ajattele muita kuin itseäni, koska kaikki muut ihmiset ovat irrelevantteja elämässäni.
Hei
Eli mä oon koht 16 vuotias tyttö. Mä oon kärsinyt vaikeasta/vakavasta masennuksesta ainakin vuoden ja toinen vuosi menossa ja paniikki/ahdistuneisuus häiriöstä 2 vuotta kolmas vuosi menossa. Oon itsetuhoinen ja oon viillellyt yli 2 vuotta.
Mä sairastuin masennukseen erittäin traagisen lapsuuden vuoksi mihin kuuluu kiusaamista 1-7 luokkaan asti ja sit kotonakaan ei kaikki ollut ihan niin hyvin kun olisi voinut olla... paniikki häiriö alkoi siitä kun mun itse tunto oli kokonaan tuhottu ja rikottu aloin pelkää olla ihmis joukoissa niissä ahdisti ihan sairaan paljon ja sit koti tilannekki teki varmaan sitä että ahdisti.
Mä menetin kavereita ja sit kaikki kääntyi mua vastaan.
Ja nyt mulla on erittäin vähän ystäviä eikä oikein elämän halua ja sit on erittäin pahana toi masennus ja aika pahana ahdistuneisuushäiriö. Mun mieli sua on erittäin huono ja näin edes päin...