Heis kaikille, olen uusi täällä joten älkää tuomitko heti. 🙂
Joo, elikkä mulla on luottamuspula. Tai siis en yksinkertasesti pysty luottamaan kehenkään. Uudet tuttavuudet jäävät sikseen, vanhatkin kärsivät tästä kun en pysty luottamaan. Haluaisin luottaa, mutta se ei vain onnistu. Ei onnistu vaikka kuinka ihminen ja minä vakuuttelisin että hei, tohon voi luottaa kyllä. Luottamus vanhoihin ystäviin on mennyt.
Kukaan nykyisistä ystävistäni ei ole tehnyt minulle mitään. Veikkaan vahvasti että tämä johtuu menneistä ajoista. Antakaas, kun kerron.
Eli seiska luokalla mua kiusattiin koulussa. Joka päivä hakattiin ja potkittiin ja heiteltiin ojaan yms. paskaa. Mutta sitä ennen olin yhden ”pääkiusaajan” hyvä ystävä. Tai ainakin luulin olevani. Tämä ystävä, olkoon vaikka Jenni. Tapasimme Jennin kanssa muiden kavereiden kautta. Sen jälkeen olimme erottamattomat, olimme aina yhdessä siellä sun täällä. Sitten tuli kuvioihin Jennin ”ex-ystävä” joka hakkas mut. Sen jälkeen koulussa alkoi liikkua huhuja musta, levittäjänä tämä Jenni ja yksi (olkoon vaikka) Anu. Sen jälkeen se olikin yhtä helvettiä, kotona ja koulussa sain turpaani missä ikinä liikuin. Kerran jopa Jennin poikaystävä viilsi puukolla haavan kaulaani. Onneksi pienen vaan, kukaan ei huomannut ja niin. Siinä vaiheessa olin täysin yksin. Kaikki ystäväni olivat kääntyneet minua vastaan ja hakkasivat jos vain kiinni saivat. Minulla ei ollut ketään, kelle kertoa joten minun piti vain alistua kohtalooni. No, tämä kiusaaminen sai lopun keväällä kun suurin osa kiusaajista lähti yläasteelta pois. Mutta ne jättivät syvät ja ikuiset arvet minuun. Joo, kevään aikana äiti sai tietää asiasta ja soitti koululle. Koulusta kuului varmasti monille kaltaisilleni sama vastaus: ”Ei täällä koulussa kiusata ketään.” No joo, mutta tuossa huomaan että kaverit ja paras kaveri käänsivät selät. Tosissani olin luottanut tähän Jenniin ja muihin. Ja jälkeen kuulin että nuo kaikki olivat olleet vain sen takia minun kanssa koska sain helposti varastettua isältä tupakkaa. Ja siihenhän ne painostivat. Muistan veitsen kurkulla ja sanat ”huomiseks kolme kartonkii tai oot vainaa.” no, mitä muuta siinä tilanteessa voi tehdä.
Toinen juttu. Minut raiskattiin, tai itseasiassa on raiskattu kaksi kertaa. Toinen vähän jälkeen joulun ja toinen melkein vuosi sitten. Täysin tuntematon tyyppi metsässä. Tämäkin varmasti juurtuu tuohon luottamuspulaan. Poikaystävä oli, mutta jätti kun kerroin raiskauksesta (vähän sen jälkeen kun tuo viimesin tapahtu). Tässä ei ole edes puolia, mitä minulle on tapahtunut. Mutta tuossa nuo ”suurimmat” ja mahdolliset syyt miksi en osaa luottaa.
Joten, onko kellään mitään vinkkejä? Tai joku kokenut samaa? Olisi kiva kuulla muiden ”mielipiteitä” asiasta.
Suoraansanottuna nuo ns. ystäväsi ovat tehneet laittoman uhkauksen, joka taas on rikos.
En nyt sano, että sinun pitäisi mennä poliisille ja tehdä rikosilmoitus. Siinä asiassa on niin monta piippua kuin olla voi. Ne raiskaajat ovat myös tehneet rikoksen, siitä kannattaisi kyllä mennä tekemään ilmoutus poliisille.
Itselläni on myös luottamuspula. Entisen isäpuolen hyväksikäyttö, raiskaus jonka teki vanha ystäväni, kavereiden takinkääntö. Ne ovat asioita, jotka ovat oman luottamukseni toisiin ihmisiin saanut aivan nollatasolle. Näistä asioista olen puhunut ja puhun edelleen koulupsykologin, terveydenhoitajan sekä koululääkärin kanssa. Lähetettä ollaan tekemässä psykoterapeutille.
Ajatukset hieman sekaisin tällä hetkellä, enkä saa mitään järkevää tähän kirjoitettua vaikka haluaisin. Eniten sua auttaisi se, että menisit puhumaan jollekin. Se, että kirjoitit tänne, on jo suuri askel eteenpäin. Voimia sulle. 🙂👍
Joo, mä tiedän että poliisijuttuja noi kaikki. Mutta kiusaamisesta ja uhkailusta pari vuotta (olen nyt 15, silloin 13). Raiskauksista en ole kertonut kellekään. Paitsi eksälle. Mutta niinkun kellekään kuka voisi auttaa tällä hetkellä. Tuntui jo pahalta kirjoittaa tännekin, joten voisin arvata että en tule puhumaan näistä asioista ainakaan nyt kellekään kuka voisi auttaa. Häpeän. Sitä on niin vaikee selittää.. Miten tunnen. Tunnen syyllisyyttä, häpeää.. Ajattelin joskus että puhuisin näistä asioista psykologilleni, mutta en mä pysty. Psykologi on mies ja muutenkaan en sille pysty mitään oikeestaan kertomaan, vaikka kuinka yrittäisin. On vaikeaa jo sanoa kun tämä kysyy että mitä kuuluu, niin on vaikeaa jo silloin kertoa totuus. Yleensä olenkin sitten valehdellut että juu, hyvin menee. Kiusaamisesta kun mainitsin että äitini tietää siitä, ja kyllä psykologit ja nuo muut kun osastollakin olin, mutta he eivät tiedä kuin pinnalta. He luulevat että ne kiusaajat hakkasivat vain koulussa ja että kiusaaminen oli vain haukkumista ja pientä tönimistä. En ole pystynyt kertomaan oikeastaan kellekään, mitä se kiusaaminen oikeasti olen.. En ole vieläkään oikein varma mitä tunnen sen suhteen.. Kun ajattelen niitä hetkiä, tunnen suunnatonta vihaa ja sillä hetkellä voisin vaikka tappaa kaikki jotka näen.. Kuitenkin syyllistän siitäkin itseäni automaattisesti.. Ajattelen kuin kone.. En pysty hillitsemään tunteitani silloin kun ne nousevat pintaan eli yleensä kun nämä asiat pyörivät kunnolla mielessä (vaikkakin ne elävät mussa joka hetki, muistuttaa, en osaa selittää..) saatan hakata jotain tyyppiä joka ei ole edes tehnyt minulle mitään.. Kerrankin kävin äitini kimppuun.. En tiedä mitä tällä ajan takaa, mutta tulipahan nyt jotakin sekavaa kirjoitettua.. Sisääni patoutuneita tunteita.. Nytkin tunnen suunnatonta vihaa näitä kiusaajia ja muita kohtaan, hakkaan varmaan näppiksen kohta rikki..
Moi.
Oon ehkä vähän nuori vastailee tälläseen tms. mutta kuitenkin sepustan tähän nyt jotain.
Eli mua ruvettiin kiusaamaan nelosluokalla mut tosi paljon lievemmin kun toi.Oli kans yks tyttö joka esitti mun kaveria ja sitte se yks kaunis päivä sai tietää että mulla on niskassa jotain häikkää ja tuli sitten otti otsasta kiinni ja väänsi pään ihan taakse jonka ansiosta mulla nykyään on sitten niskasta rustoa mennyt toisin sanoen luut välillä paukahtaa niskassa yhteen.
Toi sun juttu kuulostaa kyllä tosi rankalta ja luottamusta multakin on vaikea saada.Mut oletan että kyllä se siitä ajan kans.
Jaksele 🙂