kuinka pahasti ihmistä voi loukata? Siskoni (teini-ikäinen) ja hänen kaverinsa luulevat minua oikeasti lesboksi, kun minulla ei ole koskaan ollut ketään poikakaveria ja olen muutenkin yksinäinen ja masentunut. Jos selaan netissä jotain kuvia tjv niin heti tulee kommentti ”miks katot lesbojen kuvia aina?”. En tiedä voiko pahemmin enää loukata. Olen muutenkin herkkä ja ujo ja tällä hetkellä vaikeaa niin vielä tuollaista tulee eteen. en edes tiedä mitä sanoa kun se loukkasi niin mielettömän paljon. tuntuu että en oikeasti kestä enää.. Oli pakko tänne purkaa ajatuksia kun ei ole oikein muutakaan..
Otan osaa, itse olen samanlainen kuin sinä omalla tavallani. Kun olin yläasteella ja kävelin kotiin niin takaa tulevat pyöräilijät yleensä löivät tai läimäisivät minua pyörän selästä ja huusivat homoksi. Nyt lukiossa ei hirveästi huudella, mutta silti kaupassa tapasin erään lukiolaisen jota en edes tunne. Hän huusi toiselta puolelta s-markettia että homo, mitä sä täällä teet. Ainoat kaverini olivat erilaisia kuin muut, toinen oli homo ja toinen vain kiltti ja menestyvä koululainen. Menestyvä oppilas lähti muualle ja minä jäin tämän homon kanssa, eiköhän siitä sitten varmaan saanut hienoja juoruja aikaan. Kotona taas pikkusiskoni kirjoittaa pöytääni tussilla "Tuossa nukkuu iso hinttari" ja osoittaa nuolen kohti sänkyäni. Sanoin asiasta äidilleni, mutta hän vain sanoi että nyt menee irtaimisto pilalle. Silti, hän ei maininnut minusta mitään. Viimeksi lauantaina pikkusiskoni tulosti jotain miesten nakukuvia ystävänsä kanssa ja piilotti niitä ympäri huonettani. Saivat sentään naurut mutta itkin itseni uneen siitä hyvästä, se sattui oikeasti. Olen aina vakuuttanut itselleni, että haluan vaimon ja lapsia. Se on tällä hetkellä ainoa asia josta taistelen. Kuitenkin yhden kappaleen mukaan: "Let go! of your thoughts and dreams, what can you see now?" Mitä jos olenkin homo, en saa koskaan perhettä, olen elänyt turhaan. Vuosi sitten minulla oli vielä unelma siitä, että lähtisin täältä pois ja menisin muualle, jossain missä minulla ei vielä olisi kauheaa mainetta. Nyt kuitenkin eilisen itsemurhayrityksen jälkeen pelkään ja en tiedä mitä teen, piilotin veriset lakanat ja pesin veitsen, sidoin ranteeni itse ja näyttäisi onnistuneen. Kuitenkaan en enään usko siihen iloiseen unelmaani, nyt olen heittänyt unelmani pois ja en näe syytä elää. En kykene ujouteni vuoksi hakemaan apua ja en halua mihinkään laitokseen aivopestäväksi.
Otan osaa siihen, että sinua loukataan. En usko sinun olevan lesbo vaan täysiverinen hetero, asiasi eivät ole vielä pahoin. Opiskele opiskelut loppuun ja muuta pois, kauas pois, se oli unelmani.
Hei sinulle.
Kiva, kun jaksoit kirjoittaa meille, ja kertoa tunteesi 🙂 Minusta tuntuu, että sinun kannattaa suoraan sanoa siskollesi, mitä ajattelet heidän puheistaan. Tiedän, että ilkeät ja satuttavat puheet eivät ole laisinkaan mukavia. Jos siskolle puhuminen ei auta, koita puhua vanhemmillesi asiasta. Jos kerrot tunteesi näitä loukkaavia puheita kohtaan, uskon, että joku viimeinkin näkee pahan olosi.
Ei kenenkään tarvitse kestää kiusaamista. Ei sellaistakaan kiusaamista, joka tapahtuu omassa kodissaan. Sinulla on oikeus olla oma itsesi, olit sitten mikä tahansa kansalaisuudeltasi, sukupuoleltasi, iältäsi tai suuntautumiseltasi. Kenellekään ei ole oikeutta tulla haukkumaan toisia nimillä, jotka satuttavat. Eikä se tarkoita, jos sinulla ei ole ollut poikaystävää, että olisit muihin tyttöihin kiintynyt.
Voimia sinulla ja isoja halauksia! 🙂🌻
Voi kiitos paljon myötätunnon osoittamisesta!
Sinun tarinasi, Kuina valhe. luettuani tuli kyllä monta tippaa linssiin. Itsekin kärsin ujoudesta ja en uskalla hakea apua, vaikka olen pari kertaa yrittänytkin mutta yritykset ovat epäonnistuneet. Ujouden takia olen myös masentunut mutta en vielä erityisen pahasti. Minulla on sama unelma, että saada mies ja perhe, vaikka sekin tuntuu välillä aivan liiankin kaukaiselta ja epätoivoiselta unelmalta. Mutta vaikea sanoa mitään lohduttavaa, tai jotain sellaista joka ehkä jotenkin auttaisi, koska itselläkin on vähän vaikea tilanne, mutta apua kyllä tarvisit, et ole oikeutettu kärsimään noin. täytyisi vain uskaltaa tehdä se, ja soittaa psykologille, lääkärille tai vastaavalle. Eikä kannata pelätä sitä, että joudut laitokseen sillä ei se ensisijainen vaihtoehto ole eikä sellaiseen voi pakottaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää, kannustusta elämääsi että jaksaisit vielä. Elämässäsi on vielä onnen hetkiä, varmasti. Yritä hakea apua, kaikin keinoin.
Mä luulisin jotenkin tietäväni miltä susta tuntuu. Kun olin yläasteella , mulla ei aluksi ollut ketään ystävää.☹️ Sitten tutustuin koulun isoimpaan ja huonoimmman maineen omaavaan likkaan, jonka "lempinimi oli kyrpäjyrä". Koska halusin että haukkuminen ja kiusaaminen loppuis mä sitte alon kaveeraan tän likan kaa. Meidän ystävyyttä ei kauaa kestäny ja sekin vähä aika me kuljetttiin koko ajan yhdessä, tehtiin sitä mitä "kaverini" halusi. Lähinna vietettiin kaikki välkät ja monet tunnitkin koulun vessassa hyväilemässä (😝) toisiamme (yäk!). Lisäksi tämä henkilö käski mun varastaa kaupasta kaikennäköstä, siis suoraa hyväksikäyttöä. Sitten muutaman kuukauden jälkeen en enää kestäny sitä vaan sanoin tälle ihmiselle et nyt riitti, mä en enää haluu olla sun kaa.. No mitä siitä seuras? Kyrpäjyrä rupes haukkuu mua "lesboks, joka haluu koko ajan sitä, enkä mä oo mikään pikku-lesbon leikkikalu", eikä o sen takii järkee lintsata tunneilta.. Mähän ton olin sanonu, mut se kääns koko jutun mua vastaan ja niin sain koko koululta maineen lesbo (& huora). Yritin moneen otteeseen saada kiusaamista loppumaan ja suostuin Kyrpiksen leikkikaluksi, jonka jälkeen sain aina kuulla lisää paskaa -taas se yritti mua, ei tajuu ettei kiinnosta.. Siis se ...tanan lesbo, Kyrpäjyrä.. Voikun saisin sille kostettuu sen et se pilas mun kouluajan.. Pitäs vaan antaa anteeks ja jos mä vielä näkisin "kaverini" voisin sanoa että olen onnellisesti kihloissa🙂🌻.
Mua on loukattu monta vuotta. Tarkalleen 9vuotta. Musta kaikkein loukkaavinta on, jos aletaan joka ikistä pikku seikkaa morkkaamaan. Siinä musertuu eikä enää tiiä kuka oikeasti on...☹️
Ei minullakaan tämä ole pahin loukkaus, eikä tämä onneksi ole levinnyt muualle kuin pikkusiskolle ja sen kavereiden keskuuteen (TIETÄÄKSENI), mutta yläasteella kun olin pahasti koulukiusattu niin se se vasta mukavaa aikaa oli.. ja nyt kun pikkusisko on samassa koulussa niin vielä kuulee kaikkea siskon kautta. Ja olen kuullut mitä kaikkia juoruja ja lempinimiä mulle oli annettu,jne.. muutenkin kun elämä rassaa niin ei jaksais enää. Ja koulukiusaaminen oli kyllä sellainen juttu joka jätti mun elämään arven, varmasti koko loppuelämäksi ja nyt sitten saan kärsiä. Mutta jaksamisia teille 🙂
olet oikeassa "en minä tiiä". Kun saa pelkkää huonoa palautetta niin musertuu niin pahasti, ei tiedä mitä uskaltaa enää tehdä. Siitä joudun nyt kärsimään ja vaikeaa on.
Sirp, mä oon huomannu et se menneisyys vaikuttaa muhun joka päivä. Kaikkee mitä mä teen, mä mietin sitä siltä kannalta mitä muut aattelee mun tekemisistä jne. Tuntuu pahalta ku ei voi olla oma itsensä ilman et tuntuu et pitäs yrittää miellyttää toisia. Onneksi mulla ei enää oo niin paljo tota. Oon menossa perheneuvolaan juttelemaan siitä koulukiusaamisesta ens kuussa. Haluisin unohtaa sen asian ja jatkaa elämääni... Voimia sulle sirp, ja jos halluut niin mun kans voit jutella siitä koulukiusaamisesta.
Mä olin pikku koulussa jossa oli n. 40 oppilasta ja kaikki kiusas mua niin tiiän miltä se tuntuu...
niin, siihen varmasti tarvitsee jotain apua päästäkseen eroon siitä. mä olin aika isossa koulussa, n.150-200 oppilasta ja mua pidettiin sellaisen yleisen pilan kohteena. joka päivä oli yhtä painajaista, koko ajan odotti että mitä nyt tapahtuu ja ei uskaltanut tehdä eikä sanoa mitään ettei joku siitäkin sanonut jotain..valitettavasti vielä nyt lukiossakin on joitakin samoja ihmisiä samassa koulussa ja tietty juttu on kiertänyt, vielä vuosi sitten olin edelleen yleisen pilkan kohteena, mutta en enää onneksi. olen jotenkin tullut ulkoisesti iloisemmaksi ja ehkä en näytä enää niin ujolta, ulkoapäin. mutta elämä jatkuu.. mä olen menossa psykologin juttusille kunhan vaan soitot ei menis enää ristiin.
Juu on saatu loukkaamisesta oma osa kans..Homottelut oli ala-ja yläasteella arkipäivää, mutta eihän sen pitäis satuttaa jos on itekki alkanu ajatteleen olevansa homo? Silti se sattuu. Eniten satuttaa siskon ainainen haukkuminen homoja kohtaan ku oon paikalla.Muuten meil on tosi hyvät välit. Kai seki ajattelee et saatan olla homo ja yrittää kääntää mun pään. Tää kaikki lisättynä isän (alkoholisti) äijämäisuus ei sais mua ikinä myöntään et oon homo vaikka en oo ees varma oonko. Ennemmin tappaisin itteni.☹️ Jaksamisia kaikille loukatuille.
Minä käyn nykyään psykologilla perheneuvolassa juttelemassa siitä koulukiusaamisesta. Se asia ei vaan mee pois mielestä ja vaikuttaa joka päivä.Se puhu mulle, että multa pitää saaha pois tuo minun itsevähättelyni. Ja toivon todella että siellä käynti auttaa..
se koulukiusaamisesta tullut huono itsetunto ja vähättely, niitä en yksikseni pois saa....😟
Silloin kun olin yläasteella, mun luokalla oli ainakin yksi tyttö jolla oli joku kumma pakkomielle sanoa kaikkea ilkeää selkäni takana, mille muut samanmieliset sitten naureskelivat. Olen yleensä sellainen persoona, että heitän jotain takaisin vaikka kuinka loukkantuisin, mutta silloin vaan loppuivat aseet. Hirveästi ne kommentit sattuivat, eteenkin kun olin muutenkin niin arka syömishäiriön takia, mutta silti olin kuin en niitä olisi kuullutkaan. En halunnut enkä uskaltanut aloittaa mitään yleistä sotaa sitä tyttöä vastaan, koska olisin kuitenkin hävinnyt ja asiat olisivat vaan pahenneet - tai niin ainakin uskoin. Hän olisi vaan käyttänyt tilannetta hyväkseen ja leimannut minut raivohulluksi kaiken muun ohella, eikä kukaan olisi puolustanut minua. Minulla ei ollut ystäviä, eikä näinollen liittolaisia. Nyt vähän kismittää se, etten vastannut samalla mitalla takaisin. En vieläkään tajua, minkä ihmeen tekosyyn varjolla hän antoi itselleen oikeuden tehdä toiselle jotain niin kamalaa. Kai sitten yleinen perusolemukseni vaan ärsytti häntä liikaa, sillä en ainakaan itse muista tehneeni hänelle mitään pahaa.
Yleisimmät loukkaukset liittyivät ulkonäköön ja koulumenestykseen, mutta kyllä sieltä muutama lesbovihjauskin tuli. Ne eivät loukanneet, koska en koskaan ole pitänyt lesboutta mitenkään pahana asiana, ja olen aina tiennyt olevani hetero. Ihmiset, jotka käyttävät homoa ja lesboa haukkumasanoina eivät ilmaise mitään fiksumpaa kuin omaa umpimielistä ja naurettavan pelonsekaista suhtautumistaan seksuaalisiin vähemmisöihin. Ajattelevat varmaan, että jos leimaavat itse jonkun toisen homoksi, niin eivät sitten itse joudu "epäilyjen" kohteeksi, aivan kun homous olisi jotain hirvittävää ja tarttuvaa.
Lukiossa en onneksi kiusausta ole joutunut enää kärsimään, koska ko. paikassa on erityisen hyvä ja vapaa ilmapiiri. Tuntui uskomattoman upealta silloin lukion alkuaikoina, kun ei tarvinnut jännittää kouluun lähtöä ja tunsi saavansa olla ihan sellainen kuin on. Enkä ole muuten kuullut homoa ja lesboa käytettävän pitkiin aikoihin haukkumasanoina, koska niissä piireissä, joissa nykyään liikun, ei kyllä varmaan ole mitään nuijempaa kun toisten nälvimisenä purkautuva pöllö homopelko.