Lastensuojeluilmoitus
Moi kaikki,
Koen, että teistä muista ihmisistä, joilla on ongelmia ollut on enemmän apua kuin kriisityöntekijöistä. Olen 16-vuotias, lukion ekaluokkalainen, yksinään viihtyvä, mutta muiden kanssa pystyn hyvin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Olen aiemmin käynyt puhumassa koulukuraattorien yms. kanssa, kuitenkin tuloksetta. Yksi työntekijä on halunnut tavata äitini, joka päättyi ikävästi kaikkien osalta ja päädyin valehtelemaan kotitilanteesta sekä kuraattorille, että koulun työntekijöille.
Äitini on hyvässä työasemassa oleva henkilö. Koen vahvasti, etten saa olla oma itseni ja nuori. Jokaista tekemistä on varottava, eikä mistään oikeastaan saa puhua. Saattaa toki olla osittain myös omasta päästäni, mutta tämä on alkanut omana mielentilana jo vuosia sitten. Fyysistä väkivaltaa en ole saanut osakseni.
Nyt sain kuitenkin kuulla isältäni (vanhemmat ovat eronneet n.10 v sitten), että veljeni on käynyt koulukuraattorilla/psykologilla ja hänestä (ilmeisesti siis minustakin) on tehty lastensuojeluilmoitus. Olen hämmentynyt ja haluaisin tietää, mitä ovat minun oikeuksiani ja velvollisuuksiani tilanteen suhteen. Mihin tilanne voi viedä ja mitä ”käsittelyssä” tapahtuu? Kun äitini saa kuulla, luvassa on luultavasti vuosisadan raivari, miten tähän kannattaa valmistautua ja miten toimia? Mitä teen, jos tilanne äityy oikein pahaksi? Miten ylipäätään voin selviytyä koko tilanteesta ja jatkaa aikuistumista ja kohti omaa elämää?
Olen isäni kanssa hyvissä väleissä, sinne voisin halutessani muuttaa. Koen kuitenkin, että vuosia jatkunut manipulointi saa ajatuksesta vastenmielisen ja kuulen päässäni äidin kommentit passiivisaggressiivisuudestani ja siitä, että hajotan perheen.
Jos äiti-rakas luet tämän, no can do. Nettiaddikti, eikö?
🙂🌻
Moi puhallus🙂
Haluaisin tietää tarkemmin tästä lastensuojeluilmoituksen syystä. Voit vastata ihan oman fiiliksen mukaan, ei oo pakko kaikkia vaikeita asioita kertoa. 🙂 Koetko että olet joutunut äitisi puolelta kokemaan henkistä väkivaltaa? Millaista? Millaista elämä sun äidin kanssa on, miltä se tuntuu?
Mulla itellä on ollu kotona vaikeaa isän takia. Se oli varmaan henkistä väkivaltaa, tai jotain. Isä käyttäytyi välillä todella aggressiivisesti ja uhkaavasti. Oli oikeesti pelottavaa jos isä suuttu jostain. Joskus hän vähän kävi johonkin meistä lapsista käsiksi, mutta ei pahasti. Kerran nosti minut hiuksista ilmaan ja jotain muuta vastaavaa. Se ei ollut pelottavinta eikä pahinta. Pelottavinta oli uhkailu. Hän uhkaili lyömisellä ja pieksämisellä, heilutti nyrkkiä naaman edessä ja varoitteli että saattaa lyödä milloin tahansa. Seinät ja kaapinovet sai nyrkiniskuja ja muutama tuoli on mennyt rikki ku isä on lyönyt niillä lattiaan niin lujaa. Se oli myös nöyryyttävää. Kun iskä oli niin raivona, ei voinut muuta kuin totella. Hän saattoi komentaa tekemään tosi paljon kotitöitä (sitten kun raivo oli ihan pikkuisen laantunut). Ei voinut kieltäytyä. Oli pakko tehdä. Usein se lapsista, jolle isä oli raivostunut, oli todella peloissaan ja itki. Ja oli nöyryyttävää joutua tekemään kotitöitä oleskelutiloissa itkien. Kun olisi halunnut vain mennä peiton alle piiloon itkemään. En osaa kuvailla millasta se oli. Kamalaa. Tuntui pahalta kun lasten piti hyssytellä ja yrittää olla suututtamatta isää. Mulla oli pitkään sellanen että aina ku tuli joku riita, mulle tuli maha kipeeksi. Jos kuulin että joillekin kotona tuli tappelu, mua rupes ahistaan ja aina mahakipu. Nykyään se tulee harvemmin. Nyt ehkä joulun aikaan tulee vuosi siitä kun isä on viimeksi suuttunut niin. Tilanne on mennyt tosi paljon parempaan. Isä on saanut paljon kärsivällisyyttä lisää, enkä nykyään pelkää niin paljon.
Viime joulukuussa tilanteesta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Minä olin jo 18 sillon, mutta minun puheitten perusteella se tehtiin koska mulla kumminki on alaikäisiä sisaruksia monta. Pelkäsin ihan tajuttomasti sitä. Vanhemmat ei tienny ollenkaan että sellanen on tulossa ja mua pelotti että miten ne suhtautuu. Halusin suojella mun vanhempia mielipahalta. Pari kertaa ne sossut kävi juttelemassa. Mun pyynnöstä ne ei kertonu kuin tosi ylimalkaan että mitä olin kertonu. Ei siitä tullu mitään sen kummempaa. Ja muistaakseni ne puhu alaikäisten lasten kanssa silleen yksi lapsi kerrallaan.
Sitä en tiiä mihin tilanne voi viedä, mutta luultavasti sossut ja teidän äiti, ehkä joku muukin (sinä, sun veli, tai joku) pitää palaverin jossa keskustellaan tilanteesta. Varmaan lapsiakin kuullaan. En tunne sun äitiä niin en osaa sanoa miten kannattaa valmistautua. Hän ei ole väkivaltainen, vai onko? Jos on niin mietit ehdottomasti valmiiksi että miten pääset tieltä pois ja muutenki voit miettiä. Mun mielestä sun ei tarvi kuunnella sun äitin raivoamista tällaisesta asiasta. Jokaisella on oikeus hyviin kotioloihin. Jos sossut katsoo että teidän kotona on oikeesti kaikki hyvin niin tilanne ei johda mihinkään. Mutta toivon että jos on häikkää niin puhut siitä avoimesti sossuille. Muuten tilanne jatkuu entisenlaisena. Sun kannattais käydä jollain ammattiauttajalla ja puhua tästä aivan avoimesti. Heillä on monenlaisia selviytymiskeinoja tarjota. Voit myös miettiä omia tapoja käsitellä vaikeita asioita. Mikä on sulle paras tapa? Kirjoittaa kaikesta perinpohjin, puhua, ajatella? Helpointa sun on elää omaa elämää ja aikuisuutta niin että oot käsitellyt ne asiat. Mitä pikemmin sen parempi. Jossain välissä elämää ne tulee tielle ihan varmasti jos jätät ne nyt vaan olemaan sun sisimmän painolastina. Mitä sun äitin antamia ajatuksia susta itestä sulla on päässä? Mieti onko ne totta. Yritä löytää niille vastalauseita. Koita muodostaa elämästä, itsestäsi ja muista ihmisistä ihan omia mielipiteitä, ei sun äidin. Asioista saa ja on todella hyvä puhua!
Öö... En tiiä mitä tuli kirjotettua. Mutta ihan sama😋 varmaan jotain sekasotkua... Älä välitä, oon vähän hassu ihminen. Mutta sulle tosi paljon tsemppiä tän asian kanssa painimiseen!! Sää selviät siitä, hyvin kaikki lopulta menee!!🌻🙂🌻
Musta myös tehtiin lastensuojeluilmotus, ku olin 14v ja heti huostaanotettiin. Eikä siinä vaiheessa kuunneltu mun mielipidettä, kun tilanne oli niin paha. Meillä oli siihen asti aivan normaali perhe-elämä.
Vuoden päästä mua jo kuunneltiin mutta en halunnut palata kotiin. Nyt olen 17v ja asun tukiasunnossa enkä ole vieläkään tekemisissä vanhempien kanssa.