Laihduttaminen ja omat pitkään jatkuneet ongelmat..
En nytten keksinyt otsikkoon jotain järkevää tätä kuvaavaa nimeä. Toivottavasti viitsitte lukea tyhmästä otsikosta huolimatta..
Mulla on nyt ollut kaiken laisia ongelmia vuoden ajan. Masennusta, paniikkihäiriötä ja vaikka mitä. Nyt stressin aiheeni onpäättötyö mutta en tullut siitä kirjoittamaan.
Haluaisin laihduttaa, mutta en vain onnistu siinä. Painan vieläkin aika vähän, normaalissa olen juuri ja juuri, mutta ennen painoin vähemmän painoindeksin sanoessa olevani alipainon puolella, mutta sillojn elin normaalisti, painoin noin 46-47kg. Nyt jopa isäni voi laukaista isovanhempien ollessa kylässä et: ”sun perse on levinny”. Eihän se sillä mitään pahaa tarkoita mut voisi jättää kommentit vain perheen sisälle. Eikä sitä välttämättä tarvitse sanoa ollenkaan. Yritän laihduttaa, mut mulla on aina niin kiire ettei se onnistu. Iltaisin tekee mieli syödä jotain hyvää. Saatan syödä 100g suklaata tai sipsejä. Tänään sin sipsejä 1/3 pussin ja kaduttaa. EN vaan voinu olla syömättä, mun oli vana pakko. Päätin et menen lenkille mut en vaan ole menny, en jaksa, olen niin väsynyt viime yöstä, kun en nukkunut kuin 6 tuntia, vaikka tiedän tarvitsevani unta 8-9 tuntia. En jaksaisi lähteä lenkille, mutta haluan pudottaa painoani sen 3 kiloa. Olen 162cm pitkä, kun joku kuitenkin sitä kysyisi. Väsyttää, masentaa, vituttaa, mikään ei huvita eikä mikään onnistu. Makaan nytkin sängyllä potien syyllisyyttä kun en ole mennyt lenkille, kuluttamaan kaloreita mitkä söin vahigossa. Mun pitäis paastota pari päivää, olla kokonan syömättä ettei syö mitään niin ei tee mieli mitään kun loppu ajassa kunnon ruokaa. Mun itsetuntoni on alhaalla ala-asteen kiusaamisen vuoksi, mua kiusattiin 4 vuotta, ja ne vuodet on syöpyny mun mieleeni tuskan vuosiksi.
Nyt päivän paras hetki on se kun pääsen joskus 24-04 välissä nukkumaan. Se hetki on paras kun menee sänkyyn ja huomaa unen tulevan et nukahtaa ihan pian. Se on kaikkein ihaninta. Nyt stressaa päättötyö, valmistuminen, vaatteiden etsiminen, työnhaku -aivan kaikki. En jaksaisi mitään. Mulla on terapeutti jolle pitäisi puhua, mut sen kanssa ei ”sukset luista”. SIitä ei tule mitään ja haluaisin terapeutin vaihdon, mut kun olen siitä puhunu ni kuulostaa siltä etten mä voi sellasta saada -vaihtaa terapeuttia. Nykyinen ei ymmärrä mitään mitä sille kerron tai yritän kertoa. Ei se tajunnu edes sillon kun olin itsemurhan partaalla, se vaan selittää ihan muista asioista vaikka mä istun hajoamispisteessä sen edessä. Lopulta hajosin lääkärille ja olin osastolla, psykiatrisella 2.5 viikkoa, maksimi ajan jonka koulusta/työharjoittelusta sain poissa oltua. Se autto sen hetken, mut palasin arkeen ja kaikki ne yövalvomiset palas, kaikki stressit ja kaikki ni se hyöty hävis siinä. Muistan sen kaiken hyvän sieltä ja jos saisin terapeutin joka ymmärtää ja jonka kanssa synkkais, ni voisin saada sen kaiken takaisin johon siellä etenin ja jatkaa siitä eteenpäin kohti sitä elämää johon olisin jo nyt oikeutu, siis kohti oikeaa elämää, ilman tuskia, ilman kärsimyksiä.. Olen muutamia kertoja viiltänyt, mut lopulta huomasin ettei terapeutti välittäny vaikka ne sille näytin, et ihan turhaan teen jälkiä itseeni et voin sitä tuskaa sillä hetkellä poistaa keinoilla jotka ei näy ulospäin. Siis löin itseäni, yleensä päähän. Se sattuu sen hetken ja poistaa sitä henkistä kipua. EIkä siitä jää viiltämisen jälkiä joita mulla kyllä löytyy.
Kirjotan ehkä vaan senkin takia noin paljon asian vierestä -tosta laihduttamisesta, koska en oikein pääse purkamaan tunteita muualle. terveydenhoitajalle joskus.mut se joskus ei riitä mulle. sen pitäis tapahtua aina viikottain kun kävisin terapeutilla mut sille en pysty mitään puhumaan. Toivottavasti te loppuun lukeneet annatte jotain neuvoja tai jotain ja voi kertoo itsestään omii kokemuksii jotka vähän liittyis tähän juttuun. Kiitos..
Tähän voisin sanoa, että tiedän tunteen, ja uskon että moni tätä foorumia lukeva on kokenut paljon samaa. Minä en ole saanut omaan masennukseeni mitään ammattiapua, olen yrittänyt pärjätä yksin ja onneksi olen jollakin tavalla pärjännytkin.
Minulle paras tapa purkaa pahaa oloa on kirjoittaminen, kun kirjoittaa kaiken sen pahan olon paperille, sen saa sisältään pois ja olo helpottaa. Minunkin elämäni on ollut pitkään sitä, että töiden jälkeen haluaisin mennä vain nukkumaan, mutta saan itseni yleensä lähtemään lenkille lupaamalla että saan mennä ihan omaan tahtiin, vaikka vain nauttimaan kauniista päivästä ja lintujen laulusta. Pakko ei ole ottaa yhtään ylimääräistä askelta jos en halua. Minä siis lenkkeilen aina yksin (tai siis koirien kanssa), en kestä sitä jos toinen on "kirittämässä" minua, mutta toisen samanhenkisen ihmisen kanssa lenkkeily voisi onnistuakin.
Minulla on sairaus (todettiin vasta äsken), joka lihottaa ja läheiseni ovat suhtautuneet lihomiseeni aika ikävästi (siis ennen sairauden toteamista). Olen ollut ja olen edelleenkin siitä tosi rikki, ajattelin itsemurhaakin pakotienä ja osittain myös rangaistuksena lähimmäisille. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että vaikka perhettään ei pysty valitsemaan, niiden kanssa ei ole pakko olla, joten jos minua heidän luonaan ahdistaa, niin voin aivan hyvin lähteä pois. Siksi kulutankin tällä hetkellä lomani matkustellen uusisssa ihanissa paikoissa sen sijaan että kärsisin läheisteni ikävistä kommenteista.
Minäkin olen kärsinyt todella paljon siitä, ettei ole ketään kenelle puhua ja kuka ymmärtäisi, mutta nyt kun olo on hieman helpottunut, olen tavallaan ylpeä siitä, että olen pystynyt käsittelemään asiaa yksin, se on tehnyt minusta vahvemman ihmisen, vaikka edelleen kovin rikki olenkin.
Paljon voimia sinulle, toivottavasti saat itsesi ehjäksi.
M80M:
jos saan kysyä mikä sairaus sitten sinulle todettiin? Jos siis tahdot puhua siitä, mikään pakko ei ole.
En usko et mulla mitään sairausta on, en vaan pysty kiertämään mitään hyvää. Haluan laihtua, mutta en tiedä miten pysyisin päätöksissäni.
Päättötyö lähestyy joka stressaa minua todella paljon. Sen suullinen esittäminen on mielestäni ihan kamalaa. En usko et pystyn edes pitämään sen kun jännitän niin paljon et hyperventiloin ja sit pyörryn. En tiedä miten selviin siitä. Vaikka olen terapeutin kanssa jotain siitä juteltu, jotain selviytymis keinoja ni en tiedä auttaako ne siinä tilanteessa. Näen vain edessäni sen päättötyön tilanteen enkä mitään muuta pysty ajattelemaan. Saa nähdä miten käy. Mitääb rauhoittavia tai mitään en halua ottaa. Mun mielestäni se ei sit ole mun oma työni vaan ikäänkuin sen rauhottavan aikaan saannos. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Diagnoosi on ihan tuore, hoitoa ei ole vielä aloitettu vaan olen menossa vielä lisätutkimuksiin ensi viikolla.
Minäkin jännitin aiemmin esiintymistä ihan kamalasti. Muistan vieläkin miten kauheaa oli pitää jotain esitelmiä koulussa. Minun selviytymiskeinona oli opetella asiat niin hyvin, että tiesin osaavani ne vaikka unissani, ja valmistella paljon esitysmateriaalia, ettei esitys olisi pelkästään minun puheeni varassa. Ja jos aiheen sai itse valita, puhuin aina sellaisista aiheista mistä muut eivät tienneet kovin paljoa, eli minä olin se "asiantuntija". Opiskelun aikana minun oli pakko esiintyä ja pikkuhiljaa sitä varmuutta alkoi kertyä. En olisi ikinä uskonut että näin käy, mutta nyt kun olen työelämässä ja asiantuntijatehtävissä, olen alkanut jopa nauttia esiintymisestä. Nyt tosin epävarmuus omasta ulkomuodosta tuo sitä jännitystä vähän takaisin, mutta pääosin pystyn jo nukkumaan yöni ennen esiintymisiä.
M80M:
hyvä jos selvisit siitä esiintymis jännityksestä. Mä en ole vielä selvinnyt. viikon päästä omani esiintymiseni häämöttää enkä tiedä miten sinne asti kestän tätä. Jännitän jo ihan kamalasti nytkin, vaikka onhan siihen vielä viikko. En tiedä miten selviän tai selviänkö edes sinne asti.
Hei Hermy!
Olisi mukava kuulla miten esiintymisesi meni. Toivottavasti kokemus ei ollut kovin kamala.
M
m80, jos sinulla on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, niin saat siihen varmasti lääkityksen ja sillä olosi alkaa kohentua. voimia!🙂🌻
moikka!
Mun esiintyminen meni loppuen lopuksi ihan hyvin. Meinasin pyörtyä kahteen kertaan ennen sitä. Mutta lopulta se meni ihan hyvin. Onneksi mulla oli tukija mukana, joten selvisin. Esiintymistä aloittassani meinasin kuukahtaa pöydälle sinne eteen mutta jotenkin vain selvisin. Ja loppuajasta esitys meni ihan hyvin,.
Pakko mainita että päättötyöni arvosanaksi sain K5, eli peruskouluarvosana 10. Siitä olen tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.