Lähelle on pitkä matka
Tämä nettisaitti on minulle uusi löytö,ja viikon sisällä olen lukenut,kysynyt,pähkäillyt,ilahtunut ja masentunut lukemistani jutuista.
Olen tarponut pitkää matkaa itseeni päin,useimmiten aina karaten kun jotain mieltä liikauttavaa on esiin pompannut. Olen alkoholistiperheen lapsi, isäni kuoli kun olin 11vuotias.Hyväksyin tapahtuneen vasta vuosia jälkeenpäin.Olen erityslasten kanssa ihan kuin kotonani, ymmärrystä joukkoonkuulumattomille riittää.
Käyttäydyn useimmiten kuin nurinkurisena peilinä itsestäni muiden seurassa.Olen yli-iloinen kun sisällä huutaa tuska,viihdytän ympärilläolijoita kun häpeän itseäni,paiskin töitä ja teen sataa asiaa yhtä aikaa kun alkaa olla paha olo,ja nauran itselleni kun pelottaa oma olemus.Ailahtelevaa,varmaan kun sisällä elää vieläkin pieni lapsi vailla läheisyyttä ja vanhempien hyväksyntää ja kun aikuisten kengät ovat niin kovin suuret minun jalkoihini.
Ihmiset,jotka minut tuntevat sanovat että olen aivan tapaus erikseensä,outo ilmentymä joka virtaa energiaa suunnasta mistä sattuu.Saa ihmiset hyvälle tuulelle ja silti itse näyttää aina kantavan koko maailman murheita harteillaan..Paradoksista kyllä,mutta tässä vuosien mittaan olen ajautunut tilanteesta toiseen,maat on vaihtunut,kuin myös työpaikat ja ihmiset ympärillä,kieli ja kulttuurishokit joka kerta uudelleen.Jollain tavalla on tuntunut ”helpommalta” mennä kokonaan uuteen maahan ja ympäristöön,jossa hyväksytysti voi tuntea ittesä ulkopuoliseksi kaikesta muusta.Mutta eihän siitä pitemmän päälle ole tullut mitään muuta kuin taas masennusta ja uusia arvioita itestäni. Ja taas joutuu vastakkain itsensä kanssa. Joskus tuntuukin,että aiheutan itelleni ongelmia,vaikka keksimällä etten päästäisi pinttyneitä luurankoja livahtamaan kaapin välistä minun mielisokean näytille.
Mutta olkoon miten vaan,ihmismieli on pirun outo.Lykkää jarruja ja esteitä ja käyttäytyy ihan miten sattuu.Ja sitten kun on diagnooseja ruvennu tulvimaan niin jokaiselle varmasti löytyy jos jonkinmoista sairautta. Itse pohdin liialti asioita,enkä päästä menneistä irti, se vaikuttaa kuitenkin kaikkeen tekemiseen.Siitä huolimatta koitan antaa itelleni anteeksi sen,etten ole täydellinen,eikä kaikki sattunut ole minun vikaani.Se vain kasvattaa minusta sellaisen mikä tulen olemaan.Toiset meistä vain joutuvat pohtimaan elämänsä merkitystä laajemmalti,ennekuin selviää totuus siitä ettei mitään suurta vastausta ehkä olekaan.Uskon etten koskaan tule luopumaan pohdiskeluista,vaikka joudun hyväksymään sen etten tule siitä sitten ollenkaan viisaammaksi..Koitan opetella rakastamaan itseäni,vaikkakin se vie aikaa.Toisaalta,minun mielestä täällä sivuilla kävijöillä elää hirveästi toivoa,en usko että kukaan täysin toivoton tänne edes etsiytyisi.Se on minusta loistava juttu ja nykyään harvinaista,että ihmiset edes miettivät mitään kummempaa saati sitten omia huolia,joita kyllä tuntuu täällä vilisevän riittämiin. ☹️
Ainut mikä on merkityksellistä tuntuu loppujen lopuksi olevan aika lähellä,ihan omassa sisässä. Ajattelen että mitä sitten jos en halua ilakoida tai juosta baareissa lätisemässä turhia,hiljaisuudesta tai eläimistä löydän paljon enemmän totuutta ja rehellistä kauneutta.Ja se tunne kun istun järven rannalla tai metsässä ja annan hiljaisuuden tulla ympärille on juuri sitä parasta antia mitä minun mieleni kaipaa. En minä tarvitse sillä hetkellä muuta.Enkä näe että siinä on mitään outoa. Oudoissa piilee yksilöllisyyttä, ehkä sisäistä viisauttakin,enkä näin ollen häpeä kuulua kasvavaan vähemmistöön.Uskonkin että näille sivuille kirjoittelevat ovat kaikki älykkäitä persoonia,omalaatuisia mutta mitä haittaa on olla omalaatuinen? Onko kellään antaa selkeyttävämpää vastausta? Mikä tarkoitus ylipäänsä ongelmilla on, kyllähän ne jostain meille kielivät mutta mistä? Kuka on viisas,terve ja ”normaali”? Voiko itsensä löytää vain itsensä kanssa? Mitähän väite ”olla oma itsensä” tarkoittaa?
Tässä poppoossa ei yksikään ole varmasti huonompi toista,kaikki on vaan niin suhteellista.Omia polkuja tallaaminen on paljon antoisampaa,kuin koittaa kompuroida toisten jalanjäljillä.Olkaa immeiset ylpeitä itestänne ja lempeitä myös itellenne,kuin muillekkin olette täällä niin armollisia.
Ja kertokaa ihmeessä omia kokemuksia ja mielipiteitä…Tyhjentää ja tähdentää saa!!🙂
Toivon,etten kirjeelläni närkästytä ketään,mutta pitkän talven jälkeenkin tulee aina kevät
🙂🌻
anteeks, mut mikä ton idea on? Meni ohi koko teksti. =/ joskus on omissa onkelmissa ihan tarpeeks ettei osaa auttaa ketää =( vaikka haluis. mä taas tunnen itteni nii hyödyttömäks aina välillä et tekis mieli kadota ja haihtua maanpäältä. En osaa tehä mitään oikee ja en tiiä joskus mitä pitäis ees tehä. ja taas sitte on seuraava päivä aika samanlainen. En tiiä mikä vaivaa, mut en ny mitään sykolokille kehtaa mennä ku ei sekään mitään auta. Sama tunne on ollu jo kolmisen vuotta tää on neljäs vuos, en tiiä julkastaanko tätäkään ku ei joitakin muutenkaan.. =/ ihmettelen. Mut eniten pelkään sitä et jään yksin. Siis ihan yksin, jos tyttöystäväki jättää sitte joku kaunis päivä nii sit oon tyhjän päällä. Mä en osaa olla kenenkää kanssa ku oon tottunu olee yksin, mut kyllä sitä kaipais joskus ihmistä tueks ja seuraks. tänäänki oon vaa itkeny melkee koko illan. tohon itse kirjotuksee en osaa sanoo mitään ku en tiiä mitä pitäis sanoo.. tiiän et oon tunteellinen ihminen, ehkä liianki joskus. musta on vaa nii typerää sanoo et miehet ei itke, koska typerää ois näyttää tunteita. Mä itken jos on sellane olo, näki sitte joku tai ei. 😞 en oleta et oisin erillainen ku muut täällä. en vaa tiiä mitä pitäis tehä.
Mun mielestä tekstin pääpointti on se, että monet meistä lohduttavat toisia kirjoittajia mutta sitten olemmekin itsellemme aika julmia. Monet sanovat jollekin toiselle, että hyvä sie ja hienosti teit ja kyllä sie pärjäät. Mutta itseään kohtaan oommekin aika julmia, puhumme itsemurhasta ja vaan epäonnistumisista. Harvoin kukaan sanoo, että hyvä mie itse, nyt mie teinkin hienosti. Niin ku mie aattelen, että voisiko sitä vertaistukea antaa välillä ihan itselle.
Voiko itsensä löytyy vain itsensä kanssa? Sitä jäin miettiin keskellä yötä, kun ei vaan nukuta. Oiskohan elämä helpompaa, jos ei löytäisi omaa itseään. Jos löytäsi omasta itsestään yhteiskuntaan sopeutuvan olennon. Ei olisikaan oma itsensä koskaan.
On haittaa olla omalaatuinen, koska jos kaikki ihmiset olisivat omalaatusia, ei yhteiskunta toimisi kovin hyvin. Koulussa opettajalla olisi hankalaa jos luokassa olisi 24 omalaatuista oppilasta. Kaikilla olisi omat tapansa ja kaikki niistä pitäisivät kiinni. Myös ope ois omalaatuisensa, oppilailla menisi hermot, kun eivät kestäsi opea. Tai olisivatko kaikki vaan omissa maailmoissaan, olisi vaan ruumis pulpetissa. Olla oma itsensä tarkottaa sitä, että ei paljon välitä mitä mieltä muut ovat minusta. olen vaan mie, jos en teille sovi, menkää pois.
Valitettavasti talven jälkeen tulet kevät, toivoisin, että ois aina talvi.
Niin ja tää oli vaan mun yökirjotus, välttämättä siinä ei ole mitään järkee, koska pitäsi nukkua.
maanvaiva, oon huomannu saman jutun.. ite aina on morkaamassa itteensä, vaikka muut yrittäis "auttaa". Mut ite oon huomannu et kaikki luulee et kaipaan sääliä, mut mä en jaksa olla ilonen, koska pohjimmiltaan en oo mikään ilopilleri. Enkä esitä mitään mitä en oo.. Ja en tod. rupee miellyttää ketään, jos ei kelpaa sellasena ku oon kaveriks tai sillee nii sit ei voi mitään.. meni aiheen ohi.. sori. mut joo, ite on aina pahin vihollinen. mä taas pelkään aina menettäväni kaiken.. ☹️ jotenki tuntuu omituiselle, ku en tiiä mitä pitäis tehä.. ja nyt kaikki on jotenki uuttaa.. joo anteeks, puhun taas liikaa omista onkelmista. ANTEEKS..