Tuossa tilanteessa sinuna menisin ammattilaisen juttusille ja varmaan osastolla että saisin elämästä taas kiinni. Tsemppiä sulle!🙂

Hei eleonoora. Minä vastaan, koska otsikko sopii mulla kovin hyvin, samaa toivon minäkin. Opiskelen myös, en niinkään ole jäänyt jälkeen, heh, toiset jo valmistu keväällä, minä ehkä ensi keväällä.

Minusta tuntuu, että olin onnellinen viimeksi n 12 vuotta sitten ennen isin kuolemaa. On mulla ollut hetkiä jolloin olen onnellinen, tuntuu että olen ollut onnellinen siksi etten loukkaisi ketään. Noin suurinpiirtein mun oloni.

En halua sinulle sanoa voimia tms. Ei varmaan saa sanoa "toivottavasti kuolet nopeasti", tää on sellainen sivusto ja pitää olla positiivinen tms. Minä olen jo siinä vaiheessa, että vahingossa sanon tekeväni itsemurhan, sitten pyydän anteeksi ja sanon etten tietenkään tee itsemurhaa vaikka olen aivan varma, että sen teen. On muka elettevä onnellisena ettei ketään loukkaa.

Hei! Miksi sanot että: tunnen syyllisyyttä ihan kaikesta ja pidän itteäni tosi epälojaalina ystävänä. Mitä epälojaalia olet tehnyt ystävällesi/ystävällesi? Et varmaankaan mitään sen kummenpaa että siitä kannattaisi valtavaa syyllisyyttä kantaa.

Sanot että "koti on sotkussa ja haisee röökille. syksyllä alotetut harrastukset mä oon kaikki jättänyt kesken. En halua sairaslomaa, etten jäisi opiskeluista jälkeen, vaikka toisaalta oon jo nyt melkein 30 op muita jäljessä"

Olet saanut hyvän koulutuspaikan, joten kyllä sinulla on lahjakkuutta, kunhan vain jaksaisit sitä hyödyntää, jos voimat on loppu, niin kyllä sairasloma on silloin paikallaan.

Elämä on lyhyt, mikset katso mitä se antaa, kyllä sitä sitten kuolleena ehtii olla... olen menettänyt lähiaikoina läheisen - rakkaan ihmisen, jonka kuolema kirkasti ajatusta siitä että oma ja ainutkertainen elämä kannattaa katsoa, ja etsiä siihen hyviä asioita.

Ota itseäsi lempeästi niskasta kiinni ja siivoa kotisi pahimmat sotkut. Jos jaksat tehdä jotain konkreettista niin siitä tulee helpostusta pahaan oloon. Jokainen kuolee, toivoo sitä tai ei, mutta ei siihen kannata kiirehtiä.

Mulla on samanlainen olo. Olen aina halunnut fysiikan ja kemian opettajaksi, ja se on ainut asia, joka on saanu mut jatkamaan eteenpäin. Nyt sain matikasta 6, joten turha luulo, että pääsisin yliopistoon tai yhtään mihinkään. Ei mulla oo enää mitään, vähitellen kaverit, unelmat, kaikki on kadonnu. Enkä mä jaksa uskoa yhtään mihinkään, lääkkeet ei auta, ei oo mitään puhuttavaa, ei yhtään mitään.
Voimia.

eleonora kirjoitti 5.12.2008 14:6

en mä tiedä, oonko ihan sopiva kirjoittamaan tänne nuorten foorumiin, kun oon jossain aikuisuuden ja nuoruuden välillä.
joka tapauksessa tuntuu, etten jaksa enää mitään.
opiskelen korkeakoulussa enkä oo saanut tänä syksynä oikeastaan yhtään mitään tehtyä. jätän kaikki kurssit kesken ja lintsaan puolet koulusta. vapaa-ajat makaan kotona odottaen kuolemaa.
mä en jaksa enää jutella kenenkään kanssa paitsi kauheessa kännissä. unirytmi on ihan sekaisin ja voisin muutenkin vaan nukkua. tunnen syyllisyyttä ihan kaikesta ja pidän itteäni tosi epälojaalina ystävänä. koti on sotkussa ja haisee röökille. syksyllä alotetut harrastukset mä oon kaikki jättänyt kesken.
en halua sairaslomaa, etten jäisi opiskeluista jälkeen, vaikka toisaalta oon jo nyt melkein 30 op muita jäljessä.
mä unelmoin siitä että kuolisin. oon syönyt masennuslääkkeitä muutaman kuukauden ja aluks ne auttokin, mutta nyt musta ei vaan tunnu enää yhtään miltään. ennen lääkitystä mä sentään sain itkettyä, mutta nyt joudun vaan tiristämään ja tiristämään ennen kuin mitään tulee.
mä toivon ainoastaan että kuolisin. mä oon niin epätasapainoinen ja epäluotettava ja pahan näköinen ja surullinen, ettei musta oo enää iloa kenellekään. mä en jaksa enää sitä kaikkea syyllisyyttä mitä mussa on sisällä. jos sais edes sekunniks (ja selvinpäin) sellasen onnellisen ja vapaan olon, kun mulla oli viimeks joskus 11 vuotta sitten, niin mä pystyisin ehkä ees johonkin. 😯🗯️

Moi eleonora.

Itse olen, tai mun pitäs olla lukion toisella. Jätin Lukion kesken kaks vuotta sitte. Lintsasin kaikki kurssit, en saanut mitään läksyjä tehtyä, floppasin kaikki tentit. Joten ajattelin että ehkä on parempi jäädä kokonaan pois.
Mää toivon itekki kuolemaa erittäin hartaasti, oon toivonu viime syksystä lähtien. On ollut hiuskarvan varasas etten ole kahdesti jo yrittänyt, aktiivisia suunitelmia tällä hetkellä ei ole mutta niitäkin on ollut ja varmasti tulee olemaan, uskoisin ainakin näin. Itsekkin syyllistän itseäni kaikesta mahdollisesta. Olen menettänyt välit kuukauden sisällä 4:n ystävgään. En tunne enää vanhempiani, omasta tahdosta kylläkin ja no, kaikki vain menee perseelleen. Joten et ole yksin.

Itse neuvoisin, pitisi itsekkin elää niinkuin sanoo (kröhöm), mene lääkärille ja sano että lääkkeet ei auta, tarvittaessa sano että tarvit tarvittavia, ahdistuneisuuteen voi ottaa iltalääkkeen masennuslääkkeen ohelle, itelläni on ja se auttaa tietyn aikaa ja sitten nostetaan annosta. Sitten hankit itsellesi terapeutin, paitsi tietenkin jos voimia ei ole ollenkaan. Soitat jollekkin, ihan sama, kunhan pystyt sanomaan sille että vie sut päivystykseen. Siellä sanot miltä tuntuu, jos tuntuu yhtään miltään ja siellä sut neuvotaan oikeanlaiseen hoitoon. Onko se sitten osasto tai jokin muu paikka. Itse oon ollut osastolla, eihän se mitään nannaa ole mutta se auttaa pitämään hengissä ja siellä sää pystyt keräämään voimia. Koulua voit jatkaa myöhemmin. Itse olen vitsaillut erittäin useasti tästä päivästä 12.12.08 maailmanlopputulee.. Joo, ehkä elämää on edessä. Ehkä sen ei tarvi vielä loppua. Ehkä.. Itse en osaa hakea apua, oon tosi hyvä muille saarnaamaan mitä niiden pitää tehdä, mutta itse en osaa.
Mutta älä tee sitä. Mee ennemmin päivystykseen, kyllä ne värit joskus palaa maailmaan.<3