mä en tiedä mistä mä edes aloittaisin, on niin paha olla nytkin ☹️
no ensinnäkin, mut on adoptoitu pienenä syynä isän kuolema ja äidin alkoholismi.
muutin uuteen perheeseen yhdessä isoveljeni kanssa. alussa kaikki näytti ihan hyvältä ja sillai, kunnes perhe-elämään tuli lyömistä, tukistamista ja piiskaamista, sitä jatkui pari kolme vuotta, kunnes se lopulta loppui, mutta jätti jälkeensä ”pelot” ja ”traumat”.
Oikeastaan kaikki alkoi mun ollessa 15v. Veljelläni oli ongelmia ihan riittämättömiin ja niimpä se huostaanotettiin. Veljeni varasteli, tappeli ja teki kaikkea hullua. Mulla alkoi silloin menemään huonosti. Halusin kuolla ja yritin itsaria muutamaan otteeseen. Lopulta päädyin osastolle missä olin n kuukaudenverran. aloitin myös terapeutilla käynnit, mutta lopetin ne aina vaan uudestaan ja uudestaan. SIKSI koska mun oli ja ON vaikea puhua ihmisille ja ennenkaikkea luottaa ihmisiin.
No muutama vuosi kun meni eteenpäin pakolla kun kiskoin itseni aina ylös sängystä ja käskin itseni nousemaan aamulla uuteen päivään. Nyt on neljä vuotta kulunut kun mun masennus alkoi, tai kun mulla alkoi menemään huonosti, ja siihen väliin on mahtunut tosi paljon surullisia muistoja ja menetyksiä.
Porukoiden kanssa menee todella huonosti, ja 05 keväällä menetin kaverin itsemurhalla, 05 syksyllä menetin bestikseni itsemurhalla, 07 jouluna melkein menetin kaverin itsemurhayrityksellä, 08 keväällä veljeni veti yliannostuksen huumeita ja oli viikon verran sairaalassa kriittisessä tilanteessa mutta selvisi siitä, 08 kesällä veljeni joutui lopulta linnaan, 08 syksyllä kaveri tapettiin ja tappaja OLI mun yks parhaimmista päästä oleva ystävä, joten silloin kysmykset alkoivat pursua melkeimpä ympäri korvia. ihan älytöntö, eihän kaveriporukassa voisi olla tappajaa.. Ja kaiken ton jälkeen, nyt kaksiviikkoa sitten yksi ystävistäni teki itsemurhan.
😭 JA NYT pari kaveria uhannut itsemurhalla. 😭

JOTEN, mä en tiedä enää oikein mitä mun pitäisi ajatella. mä olen yritänyt hakea apua ja ihmiset ovat yrittäneet antaa mulle apua, mutta kun siitä ei vaan tule mitää.
Mä oon niin väsyny tähän kaikkeen jo, iltasin mä vaan itken että saisin unen päästä kiinni ja aamulla oon pettyny kun jouduin nouseen taas uuteen päivään.
Mä vaan oon niin väsyny tähän kaikkeen, että tekis mieli luovuttaa.
Ei tästä vaan tule enää mitään ku kukaan ei voi eikä pysty mua auttaan.
mua ahdistaa, masentaa ja pelottaa tulevaisuus ihan älyttömästi. mä tiedän etten mä ikinä pärjäisi tulevaisuudessa eikä mulla ole mitää halua edes jatkaa elämää.
Mä oon vaan niin surullinen, masentunut, ahditunut, peloissani ja yksin näiden asioiden kanssa. tuntuis siltä, että mut on luotu tähän, luotu kulkeen tätä polkua yksin ja meneen niitä pohjia myöten.
mutta mitä sitten, kun tulee se tilanne ettei oikeesti enää jaksa jatkaa?
☹️ mulla on käynyt monta kertaa se mielessä, ja jopa sekin, että olisiko parempi jos vosin lähtee tästä maailmasta pois. oisko sillon hyvä. saisinko ja pääsisinkö sitten pois kaikesta tästä taakasta mitä oon joutunmu kantamaan.
mä niin haluisin, että voisin olla taas onnellinen ja mulla olis hyvä olla. 😟
mutta ehkä se on ihan mahdotonta.. ihan kamalaa, nytkin mua itkettää 😭