Yliannos lääkkeitä ei todellakaan ole se ratkaisu, kokemuksesta voin sen sanoa... Olen ottanut niin monia masennus- ja kipu- ja ties mitä lääkkeitä sekaisin niin paljon kuin löytyy. Se ei tee muuta kuin vaikeuttaa asioita. Asia, joka auttaisi olisi joku joka pitäisi ja viihtyisi seurassa muuten kuin velvollisuudentunnosta tai työnsä puolesta. Sellaisia ihmisiä ei ole minulla ollut todella pitkään aikaan... Sinulle löytyy varmasti joku tuollainen henkilö, joka tukee sinua. Täällä ainakin olisi yksi ehdokas. 🙂 Mutta huono ehdokas olen kyllä kai, parempia löytyy todella paljon. Olen itsek epätoivoinen kaiken suhteen. Niin kauan kuin jaksan muistaa olen itkenyt itseni joka ilta uneen, tai sitten itkenyt kunnes en enää pysty itkemään ja valvonut koko yön tai heräilyt hetken välein painajaisiin ja ahdistukseen ja itseinhon tunteen puristukseen.
Jos se, että joudut olemaan jatkuvasti muiden valvonnassa häiritsee, löytyy aivan varmasti joku, joka haluaa vain olla kanssasi ja antaa sinun olla rauhassa jos sitä pyydät. Minä ainakin tekisin sen sinulle.

Hei !
Itsellänikin on kovia vatsakipuja, mutta ne ovat vasta alkaneet ehkä 1vuosi tai puoli vuotta sitten, enkä ole mitään lääkkeitä edes harkinnut ottavani, sillä en pidä niistä. En suosittelisi ottamaan yliannostusta, ties mitä sivuhaittoja siitä tulisi.
😑❓

Hei Battlegear-0
Kiitos kun kirjoitit, se lohdutti ja rauhoitti epätoivoista päätä.
Sanoit suoraan niistä tunteista ja ajatuksista joita kaipaan. Kaipaan sitä ihmistä joka olisi todellakin vieressä muuten kuin velvollisuuden tunnosta, joka ehkä kysys vaan: että mikä nyt on,voinko auttaa? Tai sanoisi että: ole siinä rauhassa, sulle ei käy mitään pahaa, itke kyyneleesi pois, mä oon tässä vaan,mulla ei ole sulle vaatimuksia. Saat nyt olla rikkinäinen ja jonain päivänä sä oot ehjä.
Musta on tullut hyvin negatiivinen ihminen,huomaan ajattelevani, että mä en osaa,musta ei tuu mitää,mikää ei selvii, kaikki hajoo,epätoivo on vieraana niin usein ja sit alkaa tappelu pilleripurkin kans,no hyväpuoli täsä on se et se pilleripurkki on vielä hävinnyt taistelun.Itseinhokin on hyvin usein kylässä, se tulee oven läpi eikä ees soita ovikelloa, eikä kysy lupaa saako tulla.
Sä kirjotit niin rohkasevasti, et muaki varten on joku joka jaksaa ja haluaa vain olla kanssani.Jaksan siihen sentään uskoa ja se että sä oisit siihen valmis, lohduttaa. 🙂🌻

Hyvä, että minusta oli jotain hyötyä. En ehkä olekaan maailman turhin ihmisraunio. Jatka taistelemista. Olet tärkeä ihminen, vaikket sitä vielä uskoisikaan.
P.S. Olisi mukavaa pitää yhteyttä jatkossakin, jos vain käy 😳

Battlegear-0

Ethän sinä ole mikään turha, saithan sä minutkin kiskotttua hetkeksi pois epätoivon kierteestä,voit olla siitä ylpeä, kun näin vaikee ihminen kuin mä saa itteensä edes hitusen uskoa siihen että piltsupurkki häviää taistelun. Olet sinäkin tärkeä.Uskokin se. Raunion seasta on mahdollista löytää pieni alku kasvavaa kukkaa.
Tässä sulle sanoja Jussi Hakulisen biisistä Vaaleanpunainen majatalo: "...hyvää iltaa matkamies,astu sisään matalaan majaani, märät vaatteesi voit jättää eteiseen. Istu takan viereen niin sen lämpö sut sulattaa..." "...Olkoon hän vaikka ruhtinas tai prinssi vieraan maan, kaikki samanlaiset huoneet täältä saa.. miksi eksyisit yksin pimeään, kun täältä löytää voit enemmän..." Mun vieressä ois paikka siinä takan vieressä, istu viereeni ja kerro tarinasi, mä kuuntelen. Ollaan vain yhteyksissä, ehkä se onnistuu tämän foorumin kautta🙂🌻

shp82 kirjoitti 27.9.2007 20:45

Battlegear-0

Ethän sinä ole mikään turha, saithan sä minutkin kiskotttua hetkeksi pois epätoivon kierteestä,voit olla siitä ylpeä, kun näin vaikee ihminen kuin mä saa itteensä edes hitusen uskoa siihen että piltsupurkki häviää taistelun. Olet sinäkin tärkeä.Uskokin se. Raunion seasta on mahdollista löytää pieni alku kasvavaa kukkaa.
Tässä sulle sanoja Jussi Hakulisen biisistä Vaaleanpunainen majatalo: "...hyvää iltaa matkamies,astu sisään matalaan majaani, märät vaatteesi voit jättää eteiseen. Istu takan viereen niin sen lämpö sut sulattaa..." "...Olkoon hän vaikka ruhtinas tai prinssi vieraan maan, kaikki samanlaiset huoneet täältä saa.. miksi eksyisit yksin pimeään, kun täältä löytää voit enemmän..." Mun vieressä ois paikka siinä takan vieressä, istu viereeni ja kerro tarinasi, mä kuuntelen. Ollaan vain yhteyksissä, ehkä se onnistuu tämän foorumin kautta🙂🌻

Kiitos kauniista sanoistasi. Mun tarinassa ei ole paljon kyllä kuunneltavaa. Nuorena muuttelin äidin mukana paljon. Masennuin yläasteen aikoina, kun aloin ymmärtää miten yksinäinen ja surkea ihminen loppujen lopuksi olen. Siitä eteenpäin elämä oli aikamoista syöksykierrettä. Luulin jo, että asiat paranevat kun jotenkin ihmeen kaupalla löysin netistä tyttöystävän... Melkein vuosi oltiin yhdessä ja sitten kävi huonosti. Seuraavana päivänä kun hän jätti, hyppäsin kolmannesta kerroksesta ja jouduin pariksi viikoksi osastolle. Olen yhä sitä mieltä että mut olis pitänyt jättää sinne pitemmäksi aikaa, mutta piilotin masennuksen itseltänikin niin hyvin suurimmaksi osaksi ajasta, että siellä luultiin minun olevan terve jo. En kyllä ole. Tunteeni piilotan kaikilta nykyään. Olisi mukava jos olisi olkapää jota vasten itkeä, tyyny ei riitä. Joku joka välittäis oikeasti...

Battlegear-0

Lainauksia taas Hakulisen Jussin biisistä, tällä kertaa biisistä Laika, laika:
"...Et kauaksi täältä voi koskaan sä mennä, kai ne tahtoisi sut takaisin..." Mä ainakin tahtosin, älä mee pois!
Täällä on paljon ihmisiä jotka jäis sua kaipaamaan jos sä lähtisit pois. Niin mä aattelen omalla kohdallani, mä jättäsin tyhjän paikan mun perheeseen, mä satuttasin niin montaa ihmistä,ne itkis ja suris. Eihän sitä edes tiedä mitä kuoleman jälkeen on..oisko vielä suurempi helvetti odottamassa, tulisko siitä sitä helpotusta jota kaipaa sisimmässään. Tiiän että kun on niin epätoivonen että tekee kaikkensa helpottaakseen oloaan. Kuinka monet kerrat mä olen miettiny pois lähtöä täältä maanpäältä.Kyyneleet kuivaan minäkin tyynyyni tai peiton kulmaan, ei ole vielä sitä ihmistä joka jaksas jakaa olkapäänsä...Pakko sanoa, että hyvä kun et kuollut kun hyppäsit sieltä kolmannesta kerroksesta,ethän sä vois mullekaan kirjotella. Mä olen kans tosi hyvä peittään pahan olon,mut se on älyttömän rankkaa. Oon oikeen harjaantunu siinä hyväks, edelleenkin teen sitä, tosin joka päivä vähemmän.Mulla on ollut hyvät kulissit, mutta yhtenä päivänä ne romahti, sisimmässäni en halua niitä enää rakentaa,haluan apua niin palavasti, että jos mulla ois kulissit päällä en sais sitä apua joka kuljettaa mua kohti valoa. Mä en tiiä mistä mä saan näitä sanoja sulle,mut sormet vaan näpyttelee näppiksellä sanoja eteesi.Mä tiiän et sä luet tän, toivottavasti saat jonkinlaisen rauhan sydämeesi,mä niin toivon sitä ja jos sä saat kyyneleet silmiisi niin itke niin kauan kunnes kyyneleet loppuu..mulle itelle tulee tosi surullinen olo kun tätä kirjotan, kait mäki vielä tän illan aikana itken. Jos voisin,tarttuisin sun käteen ja pitäsin sen siinä. Se että sun stoori on niin lähellä omaani, saa mut herkistymään. Ei, et sä tuo mulle pahaa oloa, vaan itse sitä tässä itselleni kirjoitan,kohtaan taas sen mustan möykyn tuolla sisimmässäni.Sen joka pitäs nostaa tohon pöydälle ja nuijia se pieneksi.
Mut kirjotathan taas.🙂🌻

Sun tarinas menee melkein joka kohassa ihan niinku munkin. Kun mä oikeastaan voisin vaan kopioida ton sun edellisen viestin ja kirjottaa sen sulle. Olis ihanaa kun kaivettas yhesää omat mustat möykkymme esiin ja nuijittas yhessä olemattomiin. Aina kun m kirjotan tänne niin jotain tulee ulos musta, tunteet vaan ryöppyää ulos, kun jotenkin on niin helppoa uskoa että sä haluat lukea niistä ja välität musta. Sitten kun taas kirjotettuaan rupeaa ajattelemaan asiaa niin ilmestyy sellanen tunne, että jos se ei kuitenkaan välitä, eihän sillä ole mitään syytä välittää, ei kukaan muukaan välitä. Itken ja haukun itteäni, kunnes en jaksa välittää. Mutta aina jää siinä vaiheessa vähän parempi mieli. Nyt mulla on toinenkin asia, joka pitää hengissä. Sä. Toinen oli semmonen velvollisuudentunne, kun ei halua satuttaa sukulaisia ja perhettä enää yhtään enempää, kun eläessään on jo satuttanu kun on nii huono ihminen... Mut nyt mä alan olla oikeesti onnellinen siitä, että selvisin siitä hypystä. Tässä maailmassa on mulle joku tarkoitus vielä jäljellä. Oli ihan sairaan hyvä tuuri, että satuin tänne ja kirjotin ja sä vastasit. Kiitos todella paljon ihan kaikesta. Nyt mä itken taas, mutta tällä kertaa myös onnesta. 😭

Battlegear-0 kirjoitti 29.9.2007 12:0

Sun tarinas menee melkein joka kohassa ihan niinku munkin. Kun mä oikeastaan voisin vaan kopioida ton sun edellisen viestin ja kirjottaa sen sulle. Olis ihanaa kun kaivettas yhesää omat mustat möykkymme esiin ja nuijittas yhessä olemattomiin. Aina kun m kirjotan tänne niin jotain tulee ulos musta, tunteet vaan ryöppyää ulos, kun jotenkin on niin helppoa uskoa että sä haluat lukea niistä ja välität musta. Sitten kun taas kirjotettuaan rupeaa ajattelemaan asiaa niin ilmestyy sellanen tunne, että jos se ei kuitenkaan välitä, eihän sillä ole mitään syytä välittää, ei kukaan muukaan välitä. Itken ja haukun itteäni, kunnes en jaksa välittää. Mutta aina jää siinä vaiheessa vähän parempi mieli. Nyt mulla on toinenkin asia, joka pitää hengissä. Sä. Toinen oli semmonen velvollisuudentunne, kun ei halua satuttaa sukulaisia ja perhettä enää yhtään enempää, kun eläessään on jo satuttanu kun on nii huono ihminen... Mut nyt mä alan olla oikeesti onnellinen siitä, että selvisin siitä hypystä. Tässä maailmassa on mulle joku tarkoitus vielä jäljellä. Oli ihan sairaan hyvä tuuri, että satuin tänne ja kirjotin ja sä vastasit. Kiitos todella paljon ihan kaikesta. Nyt mä itken taas, mutta tällä kertaa myös onnesta. 😭

Battlegear-0

Istun tässä kahvikuppi kädessäni ja samalla etsin sisältäni sanoja joita nyt sulle kirjotan. Mä kerron tässä kohtaa sulle yhen jutun 3 vuoden takaa. Eräänä yönä kello 3 istuin tietokoneella vanhenpieni luona, pikkuveljeni huoneessa. Oli lekuri kertonut juuri sairastuneeni vakava-asteiseen masennukseen.En ollut saanut unta ja pikkuveli oli jossain ja tuli sitten yöllä kotiin. Hän sitten ihmetteli,miks mä en nuku. Sanoin etten saa unta.Puhuttiin hetki ja sanoin sitten veljelle, että kun mä tästä selviin, niin oon aikas hyvä,mä olin valmis luovuttaan.Pikkuveli hyvin tiukkaan sävyyn sanoi: SÄ SELVIIT, MUUTA MAHDOLLISUUTTA EI OLE. Silloin mä lupasin veljelle että mä selviin. ja ne 3 vuotta täällä oon nyt tallustanu,kipuillen ja särkyneenä.Jos ihminen ei koskaan hajoo, ei se vois koskaan koota itteensä uudestaan.Se ei vois tulla vahvemmaksi.Se ei vois nähdä auringon nousevan joka aamu, tai taivaan tähtien tuikkivan. Vaikka valvoisi tuhat yötä, nukkuu kuitenkin ne tuhat yötä levollisena. Valo lisääntyy pienin tuikkivin tähtien tavalla.

Monesti olen minäki miettiny että mitä jos tuo nyt ei jaksa, ei välitä,tai se jonka sä kans sanoit että onko sillä mitään syytä välittää. Mä kans elin sen voimin, että mulla on pikkuveli jonka takia mun pitää pysyä hengis.Nyt mä elän sen takia että voisin jollekin kertoa stoorini ja auttaa sen kautta jotain samaa kokenutta ja sitten sä tupsahdit sieltä tänne.Kiva että tupsahdit. Se joka ei oo näitä asioita kokenut ei voi tietää miltä ne tuntuu. Kirjoitathan taas🙂🌻

Istun tässä kahvikuppi kädessäni ja samalla etsin sisältäni sanoja joita nyt sulle kirjotan. Mä kerron tässä kohtaa sulle yhen jutun 3 vuoden takaa. Eräänä yönä kello 3 istuin tietokoneella vanhenpieni luona, pikkuveljeni huoneessa. Oli lekuri kertonut juuri sairastuneeni vakava-asteiseen masennukseen.En ollut saanut unta ja pikkuveli oli jossain ja tuli sitten yöllä kotiin. Hän sitten ihmetteli,miks mä en nuku. Sanoin etten saa unta.Puhuttiin hetki ja sanoin sitten veljelle, että kun mä tästä selviin, niin oon aikas hyvä,mä olin valmis luovuttaan.Pikkuveli hyvin tiukkaan sävyyn sanoi: SÄ SELVIIT, MUUTA MAHDOLLISUUTTA EI OLE. Silloin mä lupasin veljelle että mä selviin. ja ne 3 vuotta täällä oon nyt tallustanu,kipuillen ja särkyneenä.Jos ihminen ei koskaan hajoo, ei se vois koskaan koota itteensä uudestaan.Se ei vois tulla vahvemmaksi.Se ei vois nähdä auringon nousevan joka aamu, tai taivaan tähtien tuikkivan. Vaikka valvoisi tuhat yötä, nukkuu kuitenkin ne tuhat yötä levollisena. Valo lisääntyy pienin tuikkivin tähtien tavalla.

Monesti olen minäki miettiny että mitä jos tuo nyt ei jaksa, ei välitä,tai se jonka sä kans sanoit että onko sillä mitään syytä välittää. Mä kans elin sen voimin, että mulla on pikkuveli jonka takia mun pitää pysyä hengis.Nyt mä elän sen takia että voisin jollekin kertoa stoorini ja auttaa sen kautta jotain samaa kokenutta ja sitten sä tupsahdit sieltä tänne.Kiva että tupsahdit. Se joka ei oo näitä asioita kokenut ei voi tietää miltä ne tuntuu. Kirjoitathan taas🙂🌻

Apua... 😯🗯️ Mä olen tullut riippuvaiseksi sun teksteistä. Koko päivän mä olen tuntenut rinnassani jäätävän poltteen. Se on kai mun jäätynyt sydän. Mutta kun mä pääsin lukemaan sun vastauksen, tunsin kuinka jää alko sulamaan. Oli niin kevyt olo ja kaikki murheet väisty hetkeksi. Olin taas onnellinen. Mutta kuten joka kerta, jäin kaipaamaan heti lisää. Aloin ajattelemaan kaikkea mahdollista ja maailma synkkeni taas. Aina kuitenkin nousen vähän. Kyllä elämä kai vielä jatkuu... Möykky alkaa taas kasaantua rinnan kohdalle, mutta elämä jatkuu. Vielä ainakin. Sekunti sekunnilta elämä etenee. Mutta sitten taas iskee mieleen se, että myös ikää kertyy sitä mukaa kun jaksaa pyristellä eteenpäin. En mä tule ikinä saavuttamaan mitään elämässäni. Kuolen yksin joka tapauksessa. Miksi enää jatkaa? Kaikki kasaantuu taas. Mä yritän sinnitellä yön yli. Huomenna taas toivottavasti pääsen lukemaan sun sanoja. Jos en jaksakkaan yön yli, koska asiat kasaantuvat liian suureksi möykyksi, niin olenpahan ollut onnellinen viimeisenä iltanani... Olen saanut lukea kirjoituksiasi. Se on suurin ilo elämässäni. Mutta pelkään, että Mä roikun näiden tekstien varassa liikaa. Jossain vaiheessa sä kyllästyt kirjoittamaan mulle tai mä teen jonkun virheen ja sä et enää kirjoita. Tällä hetkellä mun elämä on kuin kasaa pommitettu rakennus. Sä rakennat tekssteilläsi siitä kasasta uutta rakennusta.

Mä vaan haluan heittäytyä johonkin mukaan, mutten yhtään tiedä mihin... 😞 Mä en kestä kaikkia ristiriitoja mun sisällä. Mä en halua elää, en myöskään halua kuolla. Mä haluan tarkoituksen elämälle.

Kirjoitin taas liikaa. Kyllästytän sut hengiltä jorinoillani... Mutta kiitos, jos luit loppuun. En tiedä mitä tehdä. 😯🗯️

Battlegear-0

Mä en nyt tiedä mitä sulle kirjottasin, sillä kun tätä kirjotan itken, kyyneleet tulee ja paha möykky tuolla sydämessä,lähtee liikkeelle. Oon niin helvetin paha olo.Mul ei ole sulle sanoja nyt...anna anteeksi. Mä haluaisin niin kovasti pois täältä kaupungista jossa asun,jonnekin muualle.
Mä toivon et oot selvinny yön yli ja tähän aamuun.

Kyllä mä jaksoin. Viikonloppuna viiltelin itseäni vähän... Kyllä mä taidan selvitä. Toivottavasti jaksat. Mulle voit aina kertoa asioista, jos siltä tuntuu. Kuuntelen aina ja yritän auttaa, jos vain mahdollista. Voit pistää sähköpostiakin mulle, jos vaan saan osoitteeni annettua tätä kautta. Se on : battlegear0@gmail.com
Voit pistää mitä vaan haluat. Tulee nopeammin perille kuin täällä. Yritä selvitä omista vaikeuksistasi, pelastuksen enkelini. 🙂🌻