Olen nyt 22 vuotias helsinkiläinen. Olen asunut koko ikäni kaupungissa ja tiedän tasan minkälaista elämä on täällä kaupungissa. Muutimme kyllä vähän kauemmas sellaisesta paikasta missä nämä kaikki vaikeudet alkoivat kun olin nuori, mutta niin kauan nämä jatkuivat, kun minulla oli kanttia ja ystäviä, jotka eivät todellakaan tienneet, mitä olivat tekemässä.

Kaikki alkoi mentyäni yläasteelle. Koulu alkoi hyvin ja aloin pyörimään uusissa ’jengeissä’.
Minulla oli kaikki mitä tulevalla teinitytöllä saattoi/piti olla: kaverit, hyvä perhe, uusia ihmissuhteita, ihastus ja aloin tietysti meikata enemmän. Siinä seiskan keskivaiheessa minulle alkoi tupakka maistua ja pääsin siitä hyvin jyvälle, mutta alkoholista halusin pysyä erossa. Meni siinä sitten n. 5 kuukautta taas ja olin löytänyt sitten sen alkoholin ja join siinä ehkä joka toinen viikonloppu. Kunnes tahti alkoi kiristyä. Viina virtasi miltei joka arkipäiväkin ja minun oli pakko saada ainakin joka viikonloppu itseni niin rahvaiseen kuntoon, että joka kerta puska kutsui ja heräsin kotoa aamulla kauheassa pahassa olossa , tyyny veressä, pää auki. Aina minulle sattui jotain. Se oli siisteintä minulle silloin.

Alkoi sitten kahdeksas luokka ja oltiin jo niin kovia kun vedettiin aina itsemme konttaus kuntoon viikonloppuisin ja kaikki seiskaluokkalaiset pitivät meitä niin isoina. Kunnes sain taas uutta inspiraatiota. Löysin huumeet. Se oli siinä kahdeksannen luokan taas jossain keskivaiheessa kun maistoin ensimmäisen kerran pilveä. Siitä tuli niin ihana tunne, että muistan vain kuinka halusin sitä koko ajan lisää ja lisää. Joka päivä soittelin uusille ystäville ja kysyin hatsia. Alkoi koulu mennä huonosti lintsaamisien takia ja rahaa meni enemmän kuin luultiin. Sitten oltiin yksi ilta bileissä missä ihmiset myivät mitä käteen tuli. Oli kaikenlaisia pillereitä. Sitten minua napattiin kädesta ja työnnettiin valkoista jauhetta täynnä oleva pieni pussi käteeni ja sitten se ihminen vain häipyi. Ajattelin, että se oli erilaista hatsia vaan, mutta kun pääsin kotiin ja luin juttuja eri huumausaineista, sain tietää että kysymys oli kokaiinista.

Meni viikkoja ja pidin pussia pölyyntymässä kaapissani kirjojen alla ja koulu meni entistä huonommin. Mutta sitten eräänä päivänä päätin kokeilla sitä. Siinä olin omassa huoneessani ovi lukossa edessäni 3 eri pituista jauheviivaa ja mietin vielä kerran, haluanko todella. Muistan myös kuinka kysyin itseltäni: ”eihän siihen ole kuulema kukaan muukaan jäänyt koukkuun? kuka nyt ensimmäisestä kerrasta?”
Se oli sitten viimeinen kysymykseni ennen helvetinmoista elämää. Paluuta ei ollut.

Meni 8 luokka, en päässyt läpi, jäin luokalle, mutta se ei minua haitannut, kun oli jotain muuta, mitä odottaa ja millä innostaa itseään. Meni taas yksi vuosi, ja pääsin juuri ja juuri sitten sen 8 luokan. Äitini oli saanut vihiä ongelmistani ja minut otettiin katkoon ja pakko hoitoon. Olin siellä sitten 4 vuotta ja kävin kouluani siellä. Nyt olen 22 vuotias, hyvä ura ja asun edelleen pohjoiskaupungissa eli tiedän todella millaista on. Minulla on hyvä mies ja lapsi, mutta jos olisin päättänyt, olisin vieläkin varmaan kadulla, tai kuka ties.. olisin kuollut.