Hello! Lukies muitten asioita sitä alkaa miettimään, että itsellä asiat on parhaimmasta päästä, vaikka aina ei onni potkisi.
Minulla on omia ongelmia kotona. Pikkuveli ryyppää/tupakoi, pikkusisko kysyy miks vanhemmat riitelee, isä ryyppää ja flirttaa muille naisille(puhumattakaan, että se valehtelee koko ajan), äiti ei kestä veljeä, isään se taas ei luota pätkääkään! Mun toiseen pikkuveljeen en saa yhteyttä, mutta sen olen tajunnut, että isoveljen naama alkaa jo ottaan pannuun.
Suomeksi: perhe on palasina! Eniten minua pelottaa ryyppäävä pikkuveljeni. Kuinka sille käy?? Olen vanhin lapsilaumasta ja olen hyvissä väleissä siskoihini ja äitiin. Isä ja minä emme puhu toisillemme, joka sopii minulle täysin, koska olen tuominnut äitin pettäjän alimpaan… Ja puhumattakaan siitä, että se(isä) uhkaa hakata mua ja ryyppäävää veljeä! Mitä tapahtuu, kun muut sisarukset tulee teini-ikään??
Olen huomannut, että kaikki ongelmat puhutaan mulle! Ja mun pitäis vastata niihin! Annan yleensä omanmielipeeti asiasta, mutta jos en osaa vastata, saan huudot niskaani! Kiiti ihan…! Olen alkanut masentumaan asoista. Olen iloinen kun en ole kotona(tulen kotiin viikonlopuksi) ja tämä hiihtoloma on ollut yhtä helvettiä! Kumpa se loppuisi jo!
Kiitti, että jaksoit lukea mun valitteluja.
Onko neuvoja? Tai vastaavia tilanteita kotona? Mitä teen veljen suhteen? Se ei kuuntele enää ketään ja se ei ole melkein koskaan kotona! Isä on ylimielinen paska ja se ei kuuntele muuta kuin omaa egoaan. Äiti taas on ihan palasina, koskahan se särkyy? En ole edes 18 ja minua painaa hirväe pelko ja vastuu sisaruksista!
Anteeksi, jos tekstistä ei saa selvää. En ole hyvä äikässä.😀
Moi ^ame^! No mul on kotona jonkun verran samantyyppisiä ongelmia, siis muttei yhtään noin isoja, ei lähellekkään! Kuinka vanha tuo ryyppäävä veljesi oikein on? Meilläpäin kaikki kovat kundit ja likat ryyppää... Itse en edes ajattele sellaista... Se on normaalia... Siis yläasteikäisillä, ja must tuntuu et kyl suurin osa selviää siitä hyvin... Ikävä tuo teidän ns. isänne.. Mun mielest ei tollassii sais päästää vanhemmiks... Joo mutta veljeesi palatakseni, hän varmaan yrittää olla vaan kova kaveri ja näyttää muille uskaltavansa ryypätä... vaikka kouluhan tollasilla koveilla tyypeillä on pakko mennä huonosti jotta on kova... mutta minkäs teet jossei kuuntele... voithan vaikka todeta hälle, että itseppä sen tulevaisuutensa pilaa...
Niin.. omassa perheessä vähän samanlaista... paitsi ettei kukaan ryyppää... Mul on isoveli ja pikkuveli.. koira ja kissa... Iskä ei oo koskaan tykkännyt eläimistä, joka on mulle tosi kauheeta kun itse niitä rakastan... Aina se on haukkumassa hevosia kaakeiks ja meiän koiran, joka on vasta 10kk pitäs osata jo totella yli hyvin kaikkee... No se ei siis tuu niiden kanssa oikeen toimeen ja otetaan asiasta välillä yhteen... Ja kun oltiin mun vanhemman veljen kaa ala-asteel nii aamul saatettiin saada ennen kouluun lähtöö vyöstä perselle, suorastaan sanottuna.. en muista enää syytä minkä takii saatiin, mutta aineskii välistä... oltaiskohan meluttu tai jotain.. se muistan vaan että selkäämme saatiin joskus, se oli joskus kun olin toisella tai kolmannella... että joo... sitä tapahtu vaan yhten vuonna... sit oisko ollu kuudennella ku mulla oli paha päivä ja kiukuttelin pikkasen ja sain taas iskältä selkääni kun menin väittämään huonettani mun alueeksi ja sanoin ettei iskä saa tulla sinne... jos se tekis saman taas nii mä kyllä häippäisisin ja tekisin siitä valituksen, mutta ei se oo tehny enää sellasta...
Pikkuveljenikin hän haukkuu, kun ei osaa muka juosta... raukka yrittäää parhaansa ja iskä vaan haukkuu, ja kun kukaan muu ei lohduta häntä niin mun on pakko että veli säästyis itsetuhoisuudelta... Saankin hänet aina nauramaan... Joskus joudun pakottaamaan vaikka katsomaan dvd:tä mutta pääasia on että hän saa lopulta paremman mielen... Joskus syyslukukauden loppupuolella, kun tuli mulla taas isän kaa jotain riitaa, niin äiti tunnusti mulle, että on monta kertaa harkinnut eroa, juuri meidän takia.. se ei voi sietää tuota ukkoa, mutta ku se on aatellu, mistä kaikesta me jäätäis paitsi.. iskä kun on se parempi tuloinen, eikä äiti oo mikään kaunokainen... joten se on yrittänyt vaan sietää... onneksi nykyään kaikki on jo paremmin... aineskin jonkun verran... ja pääsen vuoden loputtua muualle opiskelemaan..
Tulipa taas kirjotettua paljon! Näistä asioista en olekkaan ennen muille kertonut, paitsi tosta erojutusta... Noi lyömiset olivat jo siirtymässä muistissa taka-alalle... No... eli vastaava tilanne aineskin jotenkii on täälläkin.. toivottavasti joku jaksoi lukea kun taas vähän innoistuin kirjoittamaan...
heippa ame.
itse olin samassa tilanteessa kanssasi, kun vanhempani erosivat 7 vuotta sitten. he käyttivät minua viestivälineenä välillään, tyyliin "sano nyt sille isälles"... ja pieni ihminen ei ymmärtänyt. kolme vuotta eteenpäin, isällä oli jo uusia seurustelusuhteita mutta äidillä ei. en vaan ymmärtänyt, että miksi äiti pilasi kaikki isän suhteet, soitti hänen naisilleen ja haukkui heitä huoriksi, sanoi että he vievät rahat hänen lapsiltaan yms. (ei pidä paikkaansa,köyhä elämä yleensä helpottui kun äitipuolet pyöri tilanteessa).
lopulta, olisikos ollut kahdeksannella luokalla, nykyinen äitipuoleni tuli kuvioihin. äitini vieläkin soitti häirikköpuheluita, ahdisteli isääni ja tätä naista. silloin minulla napsahti päässä. huusin äidilleni kun hän haukkui isääni. haukuin hänet pystyyn. äitini soitti samantien isälleni ja käski laittamaan minut hoitoon. isä kokosi viimeiset voimansa ja laittoi vastaan äidilleni, äitipuoli tukenaan (joka ei tietenkään voinut ymmärtää 4 vuoden kiristystä, haukkumista yms. äidiltäni) ja äitini jätti heidät rauhaan.
nykyään, kaksi vuotta tapahtumien jälkeen, äitini edelleen vaikuttaa äitipuoleni ja isäni suhteeseen. se näkyy isän kyvyssä käsitellä rahaa (huono, äiti vei aina kaiken isältä ja hän ei osaa siksi käsitellä rahaa) ja äitipuoleni luottamuksena isääni.
rakastan äitipuoltani, vaikka meillä onkin ollut todella paljon ylä- ja alamäkiä. viime kesänä katosin erään riidan jälkeen 2,5 kuukaudeksi kotoa, hengailin äidilläni ja silloisella poikaystävälläni. menin kotiin, tappelimme uudestaa äitipuoleni kanssa (heinäkuun lopussa) ja siirsin tavarani äidilleni. loput tavarani noudin kotoani syyskuussa kun muutin omaan kämppääni. saimme puhuttua asioista äitipuoleni kanssa ja nykyään (ainakin minun mielestäni) olemme ystäviä. isäni kanssa tulee edelleen kinaa mutta hän on minulle erittäin tärkeä. äidilläkin on ollut uusi mies jotai 2-4vuotta, en muista enää. mutta, nykyään minulla on paikka mitä sanoa kodiksi. 🙂 se on tämä yksi huone,mihin nippanappa mahtuu sänkyni, lipasto ja tietokonepöytä.
TSEMPPIÄ kaikille oman paikkansa löytämiseen
Moi!
Kerrotte molemmat vaikeista (ahdistavista) kotioloista.
Eniten minua jäi vaivaamaan se, että vanhempien (varsinkin isienne ) käytös ei tee hyvää itsetunnolle ja minäkuvan kehitykselle. Minäkuva on kokemus itsestä, millaisena itsensä kokee. Jos vanhemmat ovat välinpitämättömiä ja henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia esim. haukkuvat tai vähättelevät lastaan, niin totta kai se vaikuttaa millaiseksi itsensä kokee.
Yleensä tuollaisessa tilanteessa kokee itsensä huonoksi ja riittämättömäksi. Ajatus voi esim. "jalostua" omassa mielessä siihen, että olen huono, epäonnistunut, kelvoton ihmisenä. Tässä vaiheessa mieli tekee yleensä välttää muiden "parempien" ihmisten seuraa, koska uskoo itse olevansa huonompi kuin muut. Kun sitten toteuttaa tätä väärää uskomusta itsestään, niin voi jäädä vaille kavereita, eikä ehkä osaa puolustaa itseään esim. kiusaajia vastaan. Paha olo voi näkyä myös toisten kiusaamisenakin.
Koko ongelma johtuu siitä, että vanhemmalla on ollut paha olla, eikä hän ole osannut ratkaista ongelmaansa muuten kuin siirtämällä pahaa oloa lapsilleen tai puolisolleen.
Vanhempien pahaolo on suurin syy nuorten pahoinvoinnille. Nuoressa ei yleensä itsessään ole mitään vikaa, mutta vanhemmilla on paha olla, joka näkyy sitten myös erilaisina huolina tai ongelmina, kuten teilläkin. Vanhempien tulisi pitää huoli siitä, että nuoret eivät vahingoita itseään esim. alkoholin käytöllä. Usein on niin, että ongelmista kärsivät vanhemmat eivät jaksa huolehtia enää nuoristaan (rajoista yms.) ja nuorille alkaa kerääntyä myös ongelmia.
Ellei vanhemmilla ole toimivia ongelman ratkaisukeinoja (kuuntelu ja puhuminen) ja/tai sitten on hyvin suuria ongelmia (perheväkivaltaa, alkoholismia, vaikea mielenterveysongelma), niin vaihtoehtoina ovat tilanteen jatkuminen tai avun hakeminen. Yhä useammat nuoret rohkaistuvat hakemaan apua itselleen, sisaruksilleen tai vanhemmilleen. Jos esim. sosiaalityö joutuu puuttumaan perheen elämään, mutta sillä saadaan ehkäistyksi pahoinpitelyjä tai mielenterveys ongelmia itseltään tai sisaruksiltaan, niin apu on ollut tarpeellista ja perusteltua.
Vanhemmilla voi olla hyvin monenlaisia ongelmia ja omia erityispiirteitä, mutta jos vanhemmat aiheuttavat ongelmia ja esim. mollaavat lapsiaan, niin siitä voi käydä juttelemassa esim. terveyden hoitajan, kuraattorin tai kriisityöntekijän kanssa.
Tomppa
susi_, veljeni on 9lk eli 16w.^^ Kovis yrittää olla, mutta sen jutut on menny jo yli. Meilläkin eläimille huudetaan ja sillee. Koiraa ei olekkaan enää kun se ei "osannut" olla kunnolla.🙄
Joo, Itsekin mietin tuossa että mikä se "koti" on ja missä se on... Olen ollut kotia vaille monta vuotta, lähinnä henkisellä tasolla. En tiedä paikkaa jossa tunnen olevani kotona. Mun lapsuudenkoti purettiin vuosituhannen vaihteessa ja sen tilalle rakennettin kerrostalo. Nyt asun itsekseni vuokralla jonkin matkan päässä kotiseudustani... Tää mun näkökulma on nyt aika kaukana tästä keskustelusta mutta koettakaa kestää...🙂👍 Tulin aikoinaan nykyiselle paikkakunnalle saamaan hoitoa. Minun normaali elämä loppui kun opiskelu loppui...😯🗯️ Ja elämä on yhtä paskanluontia kuvainnollisesti sanottuna... Siis, Sitähän se terapia on...😝 Sitä mä en käsitä ku omahoitaja sanoo et ei saa katsoa elämässä taaksepäin mutta ei myöskään saa suunnitella eteenpäin...😠 Per...a, sanokaa sitten mitä mun pitäs tehdä... Varmaanki vetää itseni köyden jatkoksi😠
hei ^ame^.
mä oon aina ollu se meidän perheen "ongelmalapsi ja mustalammas" joka vetäisi puoleensa kaiken pahan. vanhempani ovat eronneet ja faijjallani on uusivaimo, ja mutsi elää yhden yön suhteissa. aina kun olen sen luona, saan herätä aamulla ihmetellen kuka tuo mies on mutsini sängyssä. harvoin näkee enää samaa miestä mitä viimeviikolla. olen masokisti ja muutenkin joukosta erottuva. muut perheessäni ei ymmärrä minua, ja minun periaatteitani. mun molemmilla vanhemmilla on alkoholi ongelma, ja faijja on raju otteistaan, olen useasti mustelmilla hänen takiaan. ainoa oikea siskoni haukkuu minua ja huutaa mulle useesti, ja sanoo vihavansa mua ja toivoo mun olevan kuollu. joskus toivon sitä itsekkin.
faijjan luona asuessani, perheeseen kuuluu minun lisäkseni 6 muuta ihmistä ja monia eläimiä. keskellä yötä saa herätä siihen että he riitelevät keskenään, mua ei jaksa kiinnostaa. eilenki faijja tuli mun huoneeseen sanoon et se ei jaksa, mut mulla on kuulemma tarpeeks sisua jaksaa, oon kuulemma aikuistunu viimesen vuoden aikana enemmän mitä kukaan sen tapaama ihminen. ja se saattaa olla totta, joudun pitämään huolen itsestäni. mummu ilmotti et se haluu mut sen luokse asumaan, aivan täysi korpeen, mutta en muuttanut. mulla ei oo kavereita tai mitään muutakaan, ainoo mitä mä tiedän on sakset/puukot/muu terävä, hakaneulat, musiikki, yksinäisyys, basso ja veri. siihen kaikkeen koostuu mun elämä. oon ollu koulukiusattu jo pitkään.
joten koita kestää, ei mullakaan oo mitään merkitystä sanalla "koti" saatikkaan sitten "perhe". se kaikki on aivan yliarvostettua.