Kiiltokuvalapsi
Valehtelen ja paljon.
Mistä valehtelu johtuu on pääasiassa pelko. Kun tarpeeksi valehtelee alkaa tuntemaan itsensä petturiksi.
Niin, näin kävi ainakin minulle. Ja nyt olen täysin kykenemätön hakemaan itse apua omaan henkiseen pahoinvointiini. En uskalla kertoa siitä juuri kenellekkään tai uskalla hakea minkään laista apua koska kaiken takana seisoo pelko vanhempien pettymyksen pelko.
Olen aina ollut ” helppo lapsi ”, ”ymmärtäväinen ja kuuntelevainen ” ja se ”ihan kiva ” tyyppi. Ensiksi se taisia olla vain koska halusin olla kaikille kiltti enkä pahoittaa heidän mieltään.
Minusta tuntuu että asia vain paheni ja paheni vuosien myötä. Nyt en uskalla sanoa omaa mielipidettäni, saatika kertoa miltä minusta tuntuu. Olen kohdannut koulukiusaamista ja tämä on varmasti osana syynä siitä etten ole kykeneväinen kertomaan mitä mieltä olen.
Ja tämä ei ole mitään pientä valehtelua. Elämän ilon mentyä ja elämän muututtua pakkopullaksi, valehtelen jatkuvasti. Kaikki myöhästymiset jostain asioista, se että minulla olisi muka kaikki hyvin, se että olin muka tehnyt jonkun asian jota en oikeasti ollut tehnyt. Valehtelen niin vanhemmille, muukalaisille kuin läheisille kavereillekkin ( tai siis niille muutamalle ).
Nyt onneksi olen uskaltautunut mainitsemaan työpaikkakavereille (kahdelle) miksi olen ollut poissa töistä oikeasti. Valhe tuli kyllä väliin mutta pääsanoma on sama. ” Koska minulla on niin huono olla ”, ettei aamuisin enään tunnu jaksavan nousta. Viikoissa alkaa olla ainakin yksi poissa olo. Ja opettajalle kertominen on viivästynyt entisestään koska pelkään turhaan sitä että sana lähtee leviämään vanhemmilleni.
Vanhempani eivät ole sympaattisimmasta päästä ja eivät aina ymmärrä ” psyykkistä pahaaoloa ” ja kuvittelevat sen olevan vain henkilön oman mielipiteen pohjaa. HENKILÖ ei aina halua voida pahoin, en haluaisi itkeä sitä että kun olen niin surkio ihminen.
Olen harkinnut apuun lähtemistä, mutta asun yksin ilman kavereita paikkakunnalla jossa minulla ei ole ketään tukena. Niin sinne lähteminen on viivästynyt kohta puolellatoista vuodella. Haluaisin apua, mutta kun en ikinä lähde hakemaan sitä ja sitten tulen valittamaan siitä että kun on huono olla? Ompas sekava tunne.
😟
Peukkuja kaikille jotka taistelevat samanlaisien tunteiden kanssa! 🙂🌻
Onko mahdollista apua hakea esim netissä vaikka sähköpostilla ennenkuin lähtee fyysisesti tapaamaan vaikka spykiatria? Kaikkein vaikein minulla on vain lähteä sinne fyysisesti ilman tukea. Mutta haluaisin vihdoin apua tähän tilanteeseen.
Itsellänikin tulee valehdeltua paljon, etenkin koulussa, vanhemmille ja kavereille. Totuutta vääristelee itselleen parempaan suuntaan. Ja on paljon helpompi kertoa ihmisille mitä he haluavat kuulla ja mikä on yleisesti hyväksyttyä kuin kertoa totuus.
Mutta mielestäni kaikkilla pitäisi olla edes yksi henkilö joille he voisivat olla rehellisiä ja kertoa kaiken. Joku joka ei tuomitse meitä valinnoistamme tai arvoistamme.
Jos sellainen ei löydy perheestä niin ehkä se löytyisi juuri sieltä psykiatrian puolelta. Sairaanhoitajan kanssa voi keskustella kaikesta.
Ja viel siitä miten sinne on vaikea ottaa yhteyttä: En itsekkään halunnut ottaa sinne yhteyttä, mutta isäni teki sen puolestani. Mutta sinun tilanteesta tämä ei ehkä toimi. Mutta jos oikeasti haluaa helpotusta niin pitää uskaltaa olla rohkea. Ja kokemuksesta voin sanoa että sinne meno paljon helpompaa kuin yleisesti luullaan. 🙂
Moi Suskee,
Kyllä, apua on mahdollista hakea netin kautta. Esimerkiksi net-tukeen voit kirjoittaa täällä. Koulusi terveydenhoitajalla, kuraattorilla tai psykologilla voi hyvin olla sähköpostiosoite, tai ainakin puhelinnumero, mihin voi soittaa tai laittaa viestin. Aloitteen avun hakemisesta voi siis tehdä kotona. 🙂
Kuulostaa hienolta, että olet pystynyt puhumaan tottakin, kuten noille työkavereille. Sun kannattaa hakea apua. Valehtelusta voi päästä eroon ja samalla kun olo paranee, voi nuo työpoissaolotkin vähentyä. Vanhempien pettymystä on luonnollista pelätä, mutta sun ei missään nimessä tarvitse. Onhan se myös vanhempien etu, että lapsi saa apua ja tukea kun sitä tarvitaan. 🙂
Tuhannesti tsemppiä ja halauksia sekä rohkeutta avun hakemiseen ☺️❤️
Kiitos rohkaisusta.
Rohkaistun kirjoittamaan opettajalleni miksi olen ollut kouluvuosien aikana pois oikeasti! En siksi että olen kipeä tai muuta selitystä vaan sitä että mulla on ollut henkisesti niin paha olla etten pääse ylös.
Ja nyt olen pääsemässä psykologin puheille kuraattorin avulla.
Pelottaahan se ihan sikana mutta nyt kun rohkaistuu eteenpäin astelemaan niin voisi alkaa lähtemään paranemaankin. ☺️
Saisin olla kerrankin ylpeä jostain asiasta jota en valehdellut. Että sain vihdoin purkaa oikeitakin tunteita pihalle. En voi väittää ettenkö olisi itkenyt helpotuksesta.