Älä jää yksin. Se on tärkeintä.

Kerro terveydenhoitajalle, koulupsykologille, ystävälle tai vaikkapa läheiselle sukulaiselle. He ovat jokainen vain ihmisiä, joiden kanssa tästäkin asiasta voi keskustella. Voit kertoa viiltelystäsi ja masennuksentunteistasi, mutta myös siitä, miksi sinua pelottaa kertoa.

Varmasti luotettava ihminen ymmärtää. Ja olen varma, että kaikki edellä mainitut ihmiset ovat luottamuksesi arvoisia.

Sinulla on rohkeutta kertoa - kuten kirjoittaa tälle foorumillekin.
Ja jos pelkäät, etteivät sanat tule oikein tai ettet osaa kertoa, näytä vaikka tuo tänne lähettämäsi viesti.

Sinä selviät kyllä.

Heippa
Kun luet tämän viestin niin toivoisin että menisit heti kouluterveyden
hoitajan juttusille niin se todellakin osaa neuvoa ja auttaa sinua ja ohjata
sinua eteenpäin mistä saat apua.
Väsymys / masennus pitäisi saada hallintaan sillä muuten se todellakin
vie voimat ihmiseltä.
Toivoisin kyllä että et viiltelisi etkä vahingoittaisi itseäsi.
Eikä me ikinä mietitä itsetuhoajatuksia vaan etsitään ongelmiin ratkaisu.
Kotona sinulle ei kyllä saisi huutaa vaan koti pitäisi olla turvallien ja kotona
sinua pitäisi tukea.
Onkos sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ????
Miksi sinulle huudetaan kotona ???
Elämä kyllä järjestyy ja minä niin mielelläni autan, neuvon , tuen jne sinua
mutta mene nyt ensin sinne kouluterveyden hoitajan luokse ja puhu kaikki
asiat mitkä painaa sinun mieltä.
Kaunista syksyä sinulle

Moikka!
En tänne nuorten foorumiin normaalisti kirjoittele jo ihan ikäni takia mutta otsikkosi sai minut kirjoittamaan.
Olin itse kutakuinkin saman ikäinen viillelessäni itseäni ja yrittäessäni itsemurhaa.
Minulla oli paha olo. Itsetuhoisuushan on pitkältä itseensä käännettyä vihaa kun muita keinoja tai kohteita ei ole tai ei usko olevan kun on paha olo ja tuskainen mieli.
Itse en silloin uskaltanut itselleni apua hakea vaikka olisin niin sitä kovasti kaivannut. pelkäsin että minua ei uskota, ettää minua pidetään vaan asenne vammaisena teinin alkuna joka huomiota hakeakseen vain tekee muiden elämän hankalaksi tempuillaan.
Purin tuskaani vuosien mittaan mitä ihmeellisimmillä ja kyseenalaisimmilla keinoilla joita monia kadun nyt yhtä paljon kuin arpiani.
Muiden mielipide ja sen pelko merkitsi minulle silloin paljon enemmän kuin oma hyvin vointini koska pelkäsin jääväni totaalisen yksin.
Nyt voin sanoa että jos ajan saisin taaksepäin niin olisin hakenut apua.
Joillakin paikkakunnilla ( enhän tiedä missä asut) on matalan kynnyksen paikkoja joihin nuoret ja varsinkin nuoret ovat tervetulleita kun voivat huonosti. Meilläpäin on esim ainakin Sihti ja nuorisovastaan otto terevyskeskuksessa ja näiden ihmisten parissa kun työskentelen niin voin sanoa että apua saat ja ymmärrystä kanssa. Terveydenhoitaja on myös kyllä hyvä vaihtoehto koska hän on amattilainen ja koulutettu auttamaan näissä tilanteissa. Hänen tekemisiään ei henkilökohtaiset tunteet ohjaa vaan hänen toimintansa pohjautuu vain ja ainoastaan ammatilliselle pohjalle.
Itselläni meni monta vuotta huonosti jonka jälkeen sain nostettua itseni pohjalta ylös reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Liki kaksi vuotta sitten koin uuden henkisen romahtamisen ja sen myötä viiltelykin palasi. Tikkejä olen taas hakenut muutaman kerran. Arpia siis lisää. Nyt kuitenkin uskalsin hakea apua ja olen oikeastaan todella tyytyväinen että tein niin vaikkakin näin myöhään. Sisälleni oli kuitenkin jäänyt menneisyys ja sen tuska pyörimään ja kun koin lisää vastoinkäymisisä niin nekin kumpusivat käsittelemättöminä esiin.
Viiltely on myöskin sanoisinko jonkinlainen riippuvuus. Sen tuottamaan hetkelliseen "helpotuksen" tunteeseen tottuu ja sitä alkaa haluamaan lisää mutta jossain vaiheessa alkaa huomata että tähänkin keinoon ja tunteeseen alkaa pikkuhiljaa turtua eikä sekään enään riitä. Jäljelle loppupelissä jää vain edelleen se paha olo ja sen kaveriksi arvet.
Hae siis itsellesi sitä apua rohkeasti. Olet sen arvoinen. Toivon sinulle parempia jatkoja ja voimia mennä eteenpäin. Olen tuonne aikuisten puolelle kirjoittanut sellaisen kirjoituksen jonka löysin eräältä foorumilta liittyen viiltämiseen. Löytyy otsikon ENNENKUIN VIILLÄT alta.
Pidäthän itsestäsi huolta😐.
Kirjoittele ja kertoile miten menee🙂🌻

Kiitos että jotkut välittää..
Joku nyt kysyikin että miks mulle huudetaan , no siitä en tiiä ehkä vaan purkaakseen johonkin vihansa ja yleensä se kohdistuu muhun..
Mun kaverit ei tiedä mun masennuksesta tai viiltelystä enkä pysty kertoa niille..
Ja jos suoraan nyt sanotaan miten voin niin en voi hyvin..
Asiat on pahemmin vain kokoajan enkä jaksa kohta enää mennä kouluunkaan..
En pysty olemaan enää "iloinen" koska en jaksa enää yrittää.. Mutta hyvä puoli on se että menin koulukuraattorille ja saan nyt "jotakin" apua...Paitsi että viilteleminen tulee julki mun porukoille ja se ei oo hyvä asia..Sain apua eilen..ja olo on vaan huonontunut..en taida jaksaa enää pitkään.. kiitos kuitenkin tuesta!

Heippa
Joo minä kyllä ihan aidosti välitän sinusta.
mutta olisi mahdollista että pystyisit puhumaan vanhempien kanssa ????
kaikista asioista.
Kuin myös keskustella rakentavasti kaikista asioista.
Suosittelisin sinulle kyllä lääkärissä käyntiä niin saisit sieltä apua
ja saisit elämäsi rauhoittumaan ja tasapainoon.
Yritä liikkua luonnossa se antaa voimaa ja vaikeuksista huolimatta ajattele
asioita positiivisesti ja päätä itsellesi että jaksat ja selviät niin elämä voittaa
Mutta se on tärkeätä että yksin et saa jäädä vaan nyt heikolla hetkellä
sinua autetaan ja näin taas mennään elämässä eteenpäin.
Munä niin toivon sinulle kaikkea hyvää ja menestystä ja yritä saada vaikka
minusta voimaa ja kuuntele esim musiikkia.
Kaunista syksyä sinulle

Hei
Kaunista syksyä sinullekkin, kun kysyit että voisinko puhua tästä vanhenpieni kanssa niin en voi koska siitä ei syntyisi mitään hyvää.
Täällä oleva koululääkäri ei ole hyvä ajatus koska hän ei pidä lupauksiaan.
Enkä voisi salaa mennä oikeallekkaan lääkärille koska mutsi on töissä siellä joten se saisi tietää.

Hienoa että hait apua. Ei ole mitenkään epänormaalia että ole huononee kun on hakenut apua. Itselleni kävi myös niin. Ihan kuin jotain olisi lopullisesti alkanut hajota ja en jaksanut enään käsittää miksi hemmetissä näin käy. Vielä kärsimättömämmäksi kävin kun olo ei tuntunut millään alkavan parantua. Kyse kuitenkin taisi olla vain siitä että samalla kun halusin epätoivoisesti eroon pahasta olostani niin koin pelottavaksi ja jopa uhkaavaksi sen että olin hakenut apua. Olin astumassa sellaiselle alueelle elämässäni mistä en tiennyt mitään. En myöskään luottanut siihen että minua olisi otettu tosissaan. Pelkäsin heidän vain alkavan vähätellä pahaa oloani. Uskon että sinua pelottaa tilanne jossa perheellesi selviää viiltelysi mutta jospa se on heille jonkinlainen herätys.
Koita jaksaa vaan eteenpäin. Kokemuksesta voin kertoa että tie ei tule olemaan helppo mutta kuitenkin kannattaa vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Viiltelystä voin sanoa että olisi tosi hieno homma saada itselleen jokin hieman parempi tapa ilmaista itseään. Vaikka kirjoittaminen, piirtäminen jos tuskasta tykkää niin vaikka kylmä suihku. Irti pääseminen tutusta ja turvallisesta vaikkakin haitallisesta ei ole helppoa ja repsahduksia saattaa tulla mutta muista että ne eivät ole epäonnistumisia vaan vain pieni lipeämisiä ja niistä huolimatta matka jatkuu.
Muista minäkin välitän. Meitä on siis täällä😉

En osaa lopettaa viiltelyä ja olen yrittänyt tehdä kaikkeni sen eteen mutta retkahdan aina.
Saan masennuslääkkeet ehkä mutten haluaisi selvitä lääkkeiden avulla koska se tuntuu minusta väärältä.

Moikka!
Koitappa ajatella niitä lääkkeitä näin että sinä et selviä niiden avulla mutta ne auttavat sinua selviämään omalla tavallasin. Ne ovat vain apuna. Pieni osa sitä apua mitä sinulle tarjotaan. Mutta ehkä tärkeä koska ne auttavat sinua jaksamaan paremmin ja näin saat itse itsellesi voimia käydä taisteluasi. Tiedän viiltäjän tunteet ja himon. Tiedän retkahtamisen helppouden. Tiedän myös lääkkeiden vastenmielisyyden koska itse pelkään niitä kuin ruttoa. Pelkään riippuvuutta mutta nyt kun olen vuoden syönyt masennuslääkettä en voi pois sulkea sitä etteikö ne olisi auttaneet minua selviytymään.
Lääke on todellsuudessa hetkellinen apu. Se ei korjaa sinua. Toki tuo hetki voi kestää kuukausista ehkä vuosiin mutta pitää muistaa että joka tapauksessa jos itselleen apua haluaa niin joskus pitää joustaa jopa omista peloistaan. Jos omat voimat sellaisenaan eivät riitä ja sen tajuaa itsekkin niin silloin jos todella haluaa apua ja parantua niin on otettava apua vastaan niin avoimin mielin kuin kykenee.
Voimia sinulle🙂🌻