mulla on koulussa yks kaveri, jolla ei ole ketään muita kavereita koulussa. siksi mielestäni on tärkeää että olen hänen kaverinsa. mietin kuitenkin välillä, että haluaako hän olla edes minun kanssani. joudun yleensä aina itse aloittamaan keskustelun. kaverini on myös hieman apaattinen, eikä vaikuta olevansa innostunut mistään. meillä ei myöskään ole hirveästi puhuttavaa. olemme tunteneet jo yli puoli vuotta ja näemme päivittäin, joten en oikein usko että se johtuu enää ujoudesta. en kuitenkaan missään nimessä haluaisi jättää häntä yksin, koska luulen että hänellä on hieman vaikeaa, sillä yläasteaikana häntä on ilmeisesti syjitty tai oltu muuten ilkeitä. voikohan kaverin sulkeutuneisuus johtua luottamuksen pelosta? en kuitenkaan ole hänen ystävänsä vain säälistä, koska hänen kanssaan on kuitenkin ihan mukava olla, enkä kaipaa ystävyyssuhteelta välttämättä hirveää riehumista, juoruilua ja hihittelyä. mietin kuitenkin, mitä kaverini ajattelee ystävyydestämme, mutta en oikein kehtaisi kysyä suoraan, voisiko tätä ottaa jotenkin muuten esille?
Hei blueberryicecream!
Hienoa että olet kaverisi kanssa! Arvostan sitä todella. Varmasti tuntuu vaikealta kun toinen on niin sulkeutunut. Hyvin mahdollista että hän pelkää luottaa ihmisiin. Jos on vaikeaa luottaa, voi mennä kauan ennen kuin hän avaa sisintään edes hiukan. Siihen auttaa vain kärsivällisyys ja osoitus että välittää, eikä aio jättää.
Viimeiseen kysymykseen en osaa oikein vastata. Vietättekö yhdessä aikaa vapaa-ajalla tai oletko kysynyt häntä esimerkiksi käymään teillä tai yhdessä vaikkapa kahvilla? Ehkä sillä tavalla voisi varovaisesti tiedustella haluaako kaverisi syvempää ystävyyttä tai kaveruutta. Mutta jos hän on apaattinen eikä häntä kiinnosta mikään, välttämättä kieltäytyminen ei tarkoita että hän ei haluaisi. Vaikeaa.
Tsemppejä kumminkin! Toivon että kaverisi vielä oppii luottamaan sinuun.
Kiitos tsempauksestasi!
emme oikeastaan ole tavanneet koulun ulkopuolla, mutta voisin ehkä jossain vaiheessa ottaa puheeksi. Kun olen vain kärsivällinen niin ehkä ystävyys välillämme voi syventyä, voi hyvin olla että hänellä voi viedä aikaa oppia luottamaan ihmisiin.
Tietysti kannattaa olla hänen kaverinsa. Kaverit jotka ovat aitoja ovat todella tärkeitä tuossa iässä. Yksikin joka ei petä luottamusta voi olla ratkaiseva luottamuksessa elämän kantavuuteen. Olet selvästi hyvällä itsetunnolla varustettu nuori, kun et sillä tavalla mene syrjintään mukaan mitä muka pitäisi päästäkseen johonkin jengiin mukaan. Eivät ne jengit niin ihmeellisiä ole. Ei siihen varmaan mitään realistisia syitä ole, että joku ei ole suosittu. Nuoren apaattisuuden syy voi kyllä olla juuri tuo syrjintä, mutta kaikki eivtä vain halua puhua siitä. Sille ei aina löydy oikein sanojakaan. Kannattaa ehdottomasti! Hienoa, että et mene massan mukana vaan valitset itse seurasi ja teet omat johtopäätöksesi.
Ihana että on tuollaisia ihmisiä kun sinä 🙂👍 Mikään ei ole kamalampaa kuin olla yksin, ja kaverisi voi olla hyvinkin kiitollinen sinusta 🙂 Näkee että joku välittää!
Hei Nellukka!
Olet aivan oikeassa. Jos ihminen jätetään yksin, on aivan normaalia, että hän masentuu. Nuoret ovat usein hyvin julmia toisiaan kohtaan juuri tuossa, että kuka sitten on suosittu ja kuka ei muka ole seuraa johon kannattaa tutustua. Sitä kuviota voi kutsua ns. joukkoharhaksi. Kotona saatat olla ihan normaali, mutta koulussa sinut vain nähdään väärin, koska joku vääristää minäkuvaasi ja vetää jengin mukaan uskomaan jutun. Vaikka persoonaasi ei nähtäisi oikein, kannattaa silti mennä rohkeasti juttelemaan. Silloin ei itse suostu siihen, että porukka syrjii. Massakäytös on aina massakäytöstä. Ei kannata välittää siitä, että pitäisi olla muka jossain jengissä, joka ei todellakaan aina ole ihan realistinen kuva sille, millainen ihminen on ihailtava. Monet ovat tuon sosiopatologisen koulukuvion "vankeja" vielä aikuisiälläkin. Minua auttoi oman sosiaalisen minäni realistisesti näkemiseen lukion jälkeen toiseen maahan muutto ja töiden teko siellä. Vasta siellä sain kavereita, jotka olivat sellaisia joita halusin. Tajuan nykyään, että minä olin se normaali normaalin nuoren tavoitteineni. En ollut silloin gaussilla, mutta sitä vuotta en kadu. Kaikilla on tarve olla jossain kaveripiirissä. Kaverit ovat oikeasti elintärkeitä!