KAUHEE OLO MIKÄ MUL ON
Heippa
oon 21 vuotias,kärsin kovasta uupumuksesta tämä uupuneisuus on tosi rankkaa ja pohjatonta,vaikka nukkuisin kuinka niin aina uupumus painaa,voin tosi huonosti.
Olen kuin näkymättömän kuplan sisällä mistä ei ole pois pääsyä,olen ihan yksin tämän kuplan sisällä vaikka mulla on ihana kohta kaksi vuotias lapsi ja mies.Mutta kuitenkin kukaan ei voi täysin ymmärtää miten kamalaa tämä on olla ikäänkuin kuplan sisällä uupuneena.
Vaikka kuinka yritän etten olisi uupunut mä pyöräilen ja koitan tehdä asioita normaalisti,niin silti olen tosi uupunut.
Mietin että mitä tämä on,lääkärit sanoo että tämä on ahdistuneisuushäiriö ja masennus..mutta en tiedä ketä uskoisin,olo on vaan niin huono,vaikka verikokeet on huippuluokkaa silti koen olevani kuin pelkkä kuolemaa tekevä varjo.
Oon luulu että masentunut on sellanen ettei halua tehdä mitään,mä haluan mutta en jaksa tehdä oikein mitään kun on niin uupunut ja unelias olo päivästä toiseen,olen myös luullut että masentunut ihminen ei jaksa käydä suihkussa,mä en jaksaisi käydä mutta meen silti vaikka uupumus on tosi kovaa.
Mulla on myös ahdistuneisuutta pelkään koko aika että kuolen tähän en halua kuolla tähän,pelkään että mulla on joku sairaus mikä aiheuttaa tän uupumuksen,vaikka lääkärit on tutkinu mut ja mitään ei ole löytynyt.
hoen miehelleni miten kamala olo mulla on,vaikken halua hokea ja hakea turvaa hokemisella ja kyselemällä että mikä mul on.koska se on rasittavaa..
onko kellään tällasia oloja??olenko mä yksin tän kanssa??
on niin kova uupumus ja sellanen olo et ihan kun oisin saanu tällin päähäni on sellanen hölmö ja sairas olo,uupumus tuntuu kokonaisvaltasesti koko kropassa,henkinen olo ei ole myöskään hyvä,on niin turvaton ja yksinäinen olo,toivon että löytäisin ystävän joka ymmärtää ja on samanlainen ongelma.
anteeksi kun valitan..
Hei sinulle, kahvimuki..,
väsymys osaa olla todella raskasta. Asiaa ei ainakaan paranna epävarmuus siitä, mikä mahtaa olla vialla. Joskus voi ajatella, ettei itsellä ole oikeastaan mitään syytä voida henkisesti huonosti, ja silti vain niin tuntuu olevan.
Mainitsit, että lääkärit ovat jo kertoneet sinulle näkemyksensä tilastasi. Et selittänyt asiaa juuri enempää, mutta olettaisin, että puhut psykiatreista?
Itse olen sitä mieltä, että jos psykiatrit kertovat asiantuntevan arvionsa jonkun henkisestä tilanteesta, on kyseessä paras mahdollinen potilaan saama arvio. Ei kai kukaan ei voi sanoa mitään varmaa psyykisestä tilastasi ilman ihmisen psyykeeseen liittyvää koulutusta! Toki on hyvä kuunnella, mitä esimerkiksi läheisesi ovat mieltä voinnistasi, mutta he eivät ole ammattilaisia.
Sen myös sanon, että sinä itse tiedät lopulta parhaiten, miltä sinusta tuntuu. Siksi tietysti sinä itse olet avainasemassa arvioimassa vointiasi - mutta joskus sitä on itseään niin lähellä, ettei välttämättä edes tiedosta kaikkia oman voinnin kannalta tärkeitä seikkoja.
Käsityksesi masennuksesta ovat mielestäni erittäin suppeat. Itse olen kokenut paljon asioita liittyen masennukseen sairautena. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, että jos vaikka jaksat juuri ja juuri käydä suihkussa, niin et voi olla masentunut, koska "masentunut ei jaksa tehdä sitäkään". Aika hassun kuuloinen käsitys minun mielestäni. 🙂 Masennukseen sairautena kuuluu tavanomaista suurempi väsymys, mutta mitään noin tarkkoja kriteereitä en ole koskaan kuullut.
Masennuksen lisäksi ahdistus on erittäin rankkaa. Ei ihme, että sinua turhauttaa ja väsyttää. Yksinäisyyden ikävänä kokeminen ei ole sekään mikään erikoinen asia.
Se on jotenkin jännää tämä elämä, kun meiltä ihmisiltä odotetaan osallisuutta ja aktiivisuutta yhteiskunnassa, kiitollisuutta kaikesta mitä meillä jo on sen sijaan, että "haikailisimme jotakin suurempaa" sekä elämäniloa...
Kukaan ei koskaan tunnu miettivän, että onhan se lopulta aika epäreilua, että ihminen syntyy johonkin satunnaiseen ympäristöön, jota ei ole itse saanut valita, ja sitten pitäisi vielä mukisematta sopeutua kaikkeen ja vieläpä tuntea kiitollisuutta ylipäänsä siitä, että on saanut syntyä! 😐 Kai meillä on sentään oikeus tavoitella jonkinlaista mielekkyyttä olemassaolollemme ja olla hyväksymättä kaikkea, mitä meiltä odotetaan?
Sinullakin on oikeus tavoitella parempaa oloa. Ensimmäinen askel voisi olla se, että myönnät tarvitsevasi apua, jos sinusta sisimmässäsi siltä tuntuu. Sen jälkeen olisi hyvä miettiä, kuka voisi auttaa. Kuka voisi kuunnella sinua, kunnioittaa sanomaasi ja olla läsnä?
Tällaisia ajatuksia herätti tekstisi minussa. Kirjoita lisää, jos siltä tuntuu. Toivon sinulle voimia ja parempaa jatkoa! 🙂🌻
IisaMari
IisaMari kirjoitti 27.4.2010 22:43
Hei sinulle, kahvimuki..,
väsymys osaa olla todella raskasta. Asiaa ei ainakaan paranna epävarmuus siitä, mikä mahtaa olla vialla. Joskus voi ajatella, ettei itsellä ole oikeastaan mitään syytä voida henkisesti huonosti, ja silti vain niin tuntuu olevan.
Mainitsit, että lääkärit ovat jo kertoneet sinulle näkemyksensä tilastasi. Et selittänyt asiaa juuri enempää, mutta olettaisin, että puhut psykiatreista?
Itse olen sitä mieltä, että jos psykiatrit kertovat asiantuntevan arvionsa jonkun henkisestä tilanteesta, on kyseessä paras mahdollinen potilaan saama arvio. Ei kai kukaan ei voi sanoa mitään varmaa psyykisestä tilastasi ilman ihmisen psyykeeseen liittyvää koulutusta! Toki on hyvä kuunnella, mitä esimerkiksi läheisesi ovat mieltä voinnistasi, mutta he eivät ole ammattilaisia.
Sen myös sanon, että sinä itse tiedät lopulta parhaiten, miltä sinusta tuntuu. Siksi tietysti sinä itse olet avainasemassa arvioimassa vointiasi - mutta joskus sitä on itseään niin lähellä, ettei välttämättä edes tiedosta kaikkia oman voinnin kannalta tärkeitä seikkoja.
Käsityksesi masennuksesta ovat mielestäni erittäin suppeat. Itse olen kokenut paljon asioita liittyen masennukseen sairautena. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, että jos vaikka jaksat juuri ja juuri käydä suihkussa, niin et voi olla masentunut, koska "masentunut ei jaksa tehdä sitäkään". Aika hassun kuuloinen käsitys minun mielestäni. 🙂 Masennukseen sairautena kuuluu tavanomaista suurempi väsymys, mutta mitään noin tarkkoja kriteereitä en ole koskaan kuullut.
Masennuksen lisäksi ahdistus on erittäin rankkaa. Ei ihme, että sinua turhauttaa ja väsyttää. Yksinäisyyden ikävänä kokeminen ei ole sekään mikään erikoinen asia.
Se on jotenkin jännää tämä elämä, kun meiltä ihmisiltä odotetaan osallisuutta ja aktiivisuutta yhteiskunnassa, kiitollisuutta kaikesta mitä meillä jo on sen sijaan, että "haikailisimme jotakin suurempaa" sekä elämäniloa...
Kukaan ei koskaan tunnu miettivän, että onhan se lopulta aika epäreilua, että ihminen syntyy johonkin satunnaiseen ympäristöön, jota ei ole itse saanut valita, ja sitten pitäisi vielä mukisematta sopeutua kaikkeen ja vieläpä tuntea kiitollisuutta ylipäänsä siitä, että on saanut syntyä! 😐 Kai meillä on sentään oikeus tavoitella jonkinlaista mielekkyyttä olemassaolollemme ja olla hyväksymättä kaikkea, mitä meiltä odotetaan?
Sinullakin on oikeus tavoitella parempaa oloa. Ensimmäinen askel voisi olla se, että myönnät tarvitsevasi apua, jos sinusta sisimmässäsi siltä tuntuu. Sen jälkeen olisi hyvä miettiä, kuka voisi auttaa. Kuka voisi kuunnella sinua, kunnioittaa sanomaasi ja olla läsnä?
Tällaisia ajatuksia herätti tekstisi minussa. Kirjoita lisää, jos siltä tuntuu. Toivon sinulle voimia ja parempaa jatkoa! 🙂🌻
IisaMari
Heippa kiva kun kirjotit minulle.
Niin oon käyny omalla lääkärillä ja terveyskeskuksen lääkärin luona sillon kun tämä armoton uupumus alkoi noin vuosi sitten,ja kaikki verikokeet oli tosi hyvät,olen äynyt senkin jälkeen muutaman kerran sydänfilmissä ja laajoissa verikokeissa,lääkärin mielestä mua ei tarvitse lähettää jatkotutkimuksiin,vaikka kerroin lääkärille että epäilen ja pelkään sairastavani jotakin sairautta mikä aiheuttaa tämän TOSI kovan uupumuksen,mutta lääkäri sanoi että mulla ei ole mitään fyysistä sairautta,sairaus on muttei fyysinen,kuulemma masennus...,mutta en tiiä uskonko koska en ole kuullut että masennus aiheuttaisi päällimäisenä oireena näin kamalan kovan uupumuksen ja lamaantuneen olotilan mikä mulla on,sillä jo pelkkä rappusten ylös nouseminen on rankkaa ja hengästyn vaikkei minulla oo ylipainoa,syön hyvin ja liikun ihan hyvin eli ei mulla ainakaan ole huono kunto.
Lääkäri on katsonut mahanikin ultrakoneella,munuais,maksa,rauta-arvot,jne jne verikokeilla niin ja kilpirauhas arvot ihan kaikki perus kokeet,mutta mietin että jos kuitenkin mulla on jokin piilevä /harvinainen sairaus mitä lääkärit ei viiti ruveta edes miettimään ja tutkimaankaan.
Oon tämän vuoden ajan pohtinut kovasti että mikä kumma mua voi uuvuttaa...lihakset on niin heikot ne ihan tärisee kun ovat niin heikot,silmät kuivaa,pää on sekava ja unelias,raajat on raskaat kuin tiiliskiviä raahaisin mukanani päivästä toiseen,olen niin raskas että tuntuu kuin menisin sohvasta läpi kun istun.
Mikään ei tunnu miltään kun on niin uupunut,kaikki on tätä samaa vaan joka päivä..
kun edes tuntisin iloa niin sekin jo helpottaisi oloani mutta uupumus vie ilonkin pois.
Käyn terapiassa kaksi kertaa viikossa.
🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Hei pitkästä aikaa, kahvimuki..,
oletko lukenut vaikkapa netistä tai kirjoista tietoa masennuksesta? Uupumus on eräs masennuksen tavallisimmista oireista. Kuvaamasi väsymys kuulostaa minusta hyvin tavalliselta vaivalta juuri masentuneelle ihmiselle. Etkö luota lääkäreihin? Oletko saanut arvion vain yhdeltä lääkäriltä, vai onko useampi ammattilainen epäillyt kohdallasi masennusta? Mielestäni arvio on sitä luotettavampi, mitä useampi ammattilainen on epäillyt samaa sairautta.
Olisiko sinulle vaikeaa hyväksyä se, ettei kyseessä olisikaan fyysinen, vaan psyykkinen sairaus? Joillekin ihmisille se on nykyäänkin varsin hämmentävä asia. Eikö mielestäsi voi olla mahdollista, että _somaattisten sairauksien epäily_ sinun kohdallasi on kaukaa haettua - ei suinkaan masennuksen?
Olen itse kokenut masennuksen - enkä itse asiassa tunne vieläkään toipuneeni siitä - ja tuntenut itsessäni samankaltaista väsymystä kuin kuvailet viestissäsi. Keho tuntuu lyijynraskaalta, mitään ei jaksaisi tehdä, kaikki näyttää turhalta... Nämä kaikki ovat tavanomaisia tuntemuksia masennukseen sairastuneilla ihmisillä.
Oletko puhunut näistä asioista terapeutillesi? Hän on mielestäni nyt se, kenen puoleen sinun olisi ihanteellista kääntyä ajatuksinesi. Miksi alun perin muuten päätit aloittaa terapian? Olivatko syynä kuvailemasi tuntemukset vai jokin muu?
Kirjoita ihmeessä lisää kuulumisiasi! Olet ajatuksissani. 🌻🙂🌻
IisaMari