Hei
Myös minun äidilläni ja hyvällä ystävälläni on sama sairaus. Äiti on hyvin vakavasti sairas, ollut pakkohoidossa ennen diagnoosia, ystävälläni sama sairaus on hieman lievempi. Molemmilla on lääkitys.

On aika yleistä, että alkaa näkemään taudin merkkejä itsessään silloin kun läheinen sairastuu noin. Esimerkiksi minun riskini sairastua diabetekseen aikuisiällä on pelkästään perintötekijät huomioon ottaen yli 50%. Kuitenkaan en ole siitä niin huolissani kuin mielentereyteni sairastumisesta.

Kuitenkin meillä kaikilla on jaksoja, jolloin ei jaksa hirveästi, ja jaksoja, jolloin innostumme päättömistä ideoista sen kummempaa suunnittelematta. Se kuuluu elämään. Maanis-depressiivisyys sairautena tarkoittaa jo ihan ääripäitä ja elämänhallinnan menettämistä: Kun olet maaninen, et saa tehtyä mitään ja monet velkaantuvat ja aloittavat miljoonia projekteja, käsitys omasta itsestä sumenee eikä omaa jaksamista mieti sekuntiakaan. Kun olet masentunut, et poistu kotoa vaan pysyt pyjamassa viikon ja itket joka päivä. Näin kärjistettynä.

Sairauden merkkejä ovat kun et pysty pitämään huolta itsestäsi - unohdat syödä, et maksa vuokraa, et pidä ihmissuhteistasi huolta, työt eivät onnistu, et jaksa keskittyä mihinkään eikä MIKÄÄN kiinnosta.

Hyvä että olet lukenut sairaudesta. Se auttaa ymmärtämään paremmin, mitä läheisille tapahtuu. Liikaa kauhukuvia ei kuitenkaan kannata maalata seinille eikä pelätä turhia - suurin osa maanis-depressiivisten läheisistä ei sairastu koskaan kyseiseen tautiin, eikä nettitesteihin kannata luottaa liikaa. Myöskään diagnoosia ei anneta kenelle vain, esim äitini diagnosoitiin yli 10 vuoden ajan masentuneeksi ja lääkkeiden väärinkäyttäjäksi ennen kuin oikea diagnoosi pakkohoitojakson jälkeen paljastui.

Ole rauhassa ja voimia isällesi! Uskon että huomaisit kyllä, jos elämänhallintasi olisi nollassa ja asiat kaatuisivat päälle (niin kuin ne tekevät sekä maniajaksoissa että masennuksen aikana)

Olen tosi epävarma, onko sairaus minulla. Huomaan itseltäni löytyvän erilaisia asioita, jotka viittaisivat myös maanisuuteen. Toisaalta kuitenkin ajattelisi, että ihmisen pitäisi olla vielä enemmän sekaisin kuin minä, että sairaus olisi. Sairautta on muutenkin aika vaikea kyllä todeta, kun yleensä se tarvii pitkän aikajakson psykologilla tai psykoterapiassa ym. Monesti puhutaan myös, että maanista vaihetta ei välttämättä huomaa ollenkaan, kun tilanne saattaa olla tosi aaltoileva. Isän kanssa ollaan kyllä tosi samanlaisia luonteelta ja osittain tavoiltakin. Ainoana erona olen huomannut, että hän nukkuu vähemmän ja juo.

Pystyn vielä huolehtimaan itsestäni jotenkin. Asiat aika paljon kasautuvat päälle. En jaksa oikein tehdä koulutehtäviä. Enkä oikeastaan jaksa tehdä juuri mitään. Loikoilen aika paljon kotona ja kaartelen kaupungilla muuten vain, kun on tylsää. Koulujuttuja olisi pitänyt koko kesän tehdä, mutta olin niin väsynyt ja ärtynyt niihin, että niistä ei sitten tullut mitään. Ensimmäinen työssäoppikin kaatui, kun lopetin sen, kun en kestänyt sitä. Koulussa olen aika paljon jäljessä ja nyt on enää pelkkiä rästioopintoja. Osittain rästejen syynä on ollut masennus. Aloitin toisen työssäopin ja toivottavasti siellä pysyn, vaikka olen jo pari kertaa tullutkin itkien kotiin.

Ruokaa harvemmin teen kotona, siihen ei ole motivaatiota. Keittiössä on tosi ärsyttävä olla 😀. Ja lämmin ateria saattaa jäädä välistä. Joskus koulussakin vuosi sitten ollessa saatoin unohdella mennä syömään. Mun muisti ei oikein pelaa kunnolla, eikä järkikään. Ainahan pitäisi syödä.

Asun yksiössä ja pelkään olla täällä yksin. Yksin ollessa ajatukseni lähtevät harhailemaan väärille poluille ja saatan vahingoittaa itseäni. Jotkut varmaan kysyisivät, että miksi sitten asun yksin? Koska en pysty asumaan muiden kanssa. Alan riidelle heidän kanssaan, enkä kestä pitkää yhdessäoloa. Poikaystäväkään ei tässä vaiheessa tunnu mahdolliselta tämän takia. Ensin on opittava pärjäämään itsensä kanssa.

Olen saanut paljon kommentteja asiaan tutuiltani. Olen tullut siihen tulokseen ettei minulla ole kyseistä sairautta. Parempi niin 🙂

Hei. Itsekkin olen tätä itselläni epäillyt. Jossain luki että ennen varsinaista sairastumista voi olla paniikkioireita pitemmän aikaa ja sitten voi tulla ensin masennusta pitkäänkin ennen maniaa.

Mulla oli 2009-2010 paljon paniikkioireita ja tiedostin että mulla on paniikkihäiriö. Mitään muuta ei ollut, ja itseä välillä ihmetytti kohtauksien hajanaisuus ja se, että ne eivät olleet varsinaisia kohtauksia aina. Oli kunnon kohtauksia, ja sitten vain muuten eri paniikkioireet seurasi päiviä.

2010 syksyllä tavallaan romahdin ja viiltely alkoi. Pahimpaan aikaan en selvinnyt päivääkään ilman viiltelyä tai päihteitä, olin kokoajan sekaisin.

Kun 2011 alko, lähti parempaan suuntaan. Kun tuli kevät, masennus oli poissa. Kesä meni hyvin.

Nyt mulla on taas asiat aika huonosti. Viiltelyyn repsahdin uudestaan ja reidet aivan järkyttävän näköiset. Välillä menee viikko pohjalla, kunnes olen taas huipulla.
Nyt olen taas ollut pari päivää niin onnellinen, mutta silti jotenkin hieman ahdistunut ja eristäytynyt muista. Koulu ei kiinnosta, tahtoisin vain juhlia ja vetää päihdyttäviä aineita aamusta iltaan, ottaa rennosti ja pitää hauskaa.

Viime viikko oli taas niin tuskaa. Viiltelin joka päivä ja pari kertaa oksensinkin sen pahan olon ja ahdistuksen takia.. Tällaista tämä on ollut jo muutaman kuukauden. Mielialat saattavat hyppiä päivässäkin useita kertoja..