Muutin nyt syksyllä pk-seudulle, pieneltä paikkakunnalta kaverini kanssa ammattikoulun viimeiseksi vuodeksi. Eli tavallaan vaihdoin koulua sieltä tänne. Halusin vähän kokea uutta ja erilaista elämää, mitä nyt aina muutoin kun kotona asunut. Siellä minulla kuitenkin oli kaikki sukulaiset, läheiset, ystävät ja perhe. Täällä minulla ei juurikaan ole muutakuin tämä kaverini, jonka kanssa muutin. Luokallani on mukavia ihmisiä, ystävällisiä. Muttei kuitenkaan sellaisia, kenen kanssa olisin ystävystynyt paremmin. On jotenkin yksinäistä, orpoa. Mietin, olenko pilannut kaiken. Olisin voinut asua vielä tämän viimeisen vuoden kotona, muuttanut sitten pois kun muutkin kaverit samaan aikaan… tuntuu että kun opiskelee amk:ssa, niin saa paljon helpommin kavereita kun siellä kukaan muukaan ei toisiaan tunne ym. Vähän inhottaa käydä koulua kun ei siellä ketään hyvää kaveria ole. Kaverini jonka kanssa muutin, on kyllä saanut luokaltaan vaikka ketä kavereita. En nyt tiedä, mitä pitäisi tehdä. Jatkaa elämää täällä nyt vuoden, vai vaihtaakko joulun jälkeen entiseen kouluun? Toisaalta hävettää tosi paljon vaihtaa takaisin, sen takia koska mietin mitä muut ajattelisivat siitä, että vastahan muutin tänne jne… Ja tuntuu jos muutan takaisin, että jäisin täällä jostain paitsi. Mitä pitäisi tehdä???
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.