Istun päivästä toiseen tyhjässä asunnossa. Elämässä enemmän ihmisiä kuin vuosiin, silti kaikki on tyhjää.
Sertralin menossa maksimiannoksella jo muutamaa kuukautta, kokonaisuudessaan jo puoli vuotta. Kaikki terä on lähtenyt elämästä. Ilo on vähemmän kirkkaan keltaista, suru häilyy harmaana pidempään kuin aiemmin. Ahdistus on muttei näy enää päällepäin. Musiikki on taustahälyä, en pysty lukemaan kirjoja kymmentä minuuttia kauemmin. Haluan olla ihmisten kanssa yhteyksissä ja tekemisissä, mutta keskustelu syö sisältä hetken sen aloittamisen jälkeen. Mitenkään ei ole hyvä olla.
Rakkaan kanssa kohta vuosi tunnettu. Tärkein ihminen koko maailmassa, lämpimin ja ihanin. Silti joskus se rakkaus on vaan jossain muualla. En ole itseni, ei huvita. En enää harrasta mitään mulle rakasta, taistelen joka aamu sängystä nousemista vastaan ja joka yö valvon pidempään. Painajaisia on enemmän kuin koskaan. Silti olen tyhjä.
Sanon että rakastan. Että haluan viettää aikaa rakkaani kanssa, etten malta odottaa. Huomenna ’treffit’ kun en muuta keksi. Pitää jotenkin kompensoida tätä poissaoloa. Peruin jo kerran. Toivon etten huomenna herää
Miksi kukaan haluaa olla täällä? Mikä ihme ajaa ketään päivästä toiseen.. en käsitä. Elämä ei ole koskaan ollut elämisen arvoista.
Hei Ikos!
Voisikohan tuo olotila johtua kyseisestä lääkkeestä? Tuli vaan mieleen, koska mulla yksi masennuslääke aiheutti tyhjää oloa (en muista kyseisen lääkkeen nimeä, mutta ei ollut sama lääke mikä sinulla on), mikään ei tuntunut yhtään miltään. Oli kyllä vielä ikävämpi olotila kuin se, että ahdistaa, masentaa jne. Ei pystynyt keskittymään mihinkään, edes katsomaan suosikkisarjoja, syömään lempiherkkuja jne kun ei vaan mielenkiinto noussut mihinkään.
Toivottavasti löydät jotain helpotusta tuohon, pystyn ymmärtämään että on vaikea elää kun mikään ei tunnu miltään. Kovasti kuitenkin tsemppiä sinulle, toivon mukaan löydät uudestaan nautinnon rakastamiasi asioita kohtaan!🙂🌻