Minulla on terapia alkamassa, ja oon kesästä asti syönyt mieliala lääkkeitä. Minulla on myös avustaja vaihtumassa, en tosin tiedä mitä, teen, korona on luonut yksinäisyyden. Oon myös alkanut juoda enemmän alkoholia( tosin, kukaan ei tiedä, että läträän sen kanssa)  se on ollut uusi tapa purkaa ahdistusta. Tosin en mee kotoa minnekään, niin se on ihan sama. Mä kesällä näin harhoja. Ja puhuin yksin. Niin toisaalta äiti koko ajan muistuttaa siitä, niin sekin tympäisee( asuin kesän äidin luona). Terapia alkaa musiikki painotteinen, taideterapia) jännittää. Hiihtoloma viikon jälkeen. En tosin oo oman voinnin syystä ollut töissä, ja minne nyt pääsisi, mä oon hermostunut kun kaikki kyselee siitä. Ja voinnista, en jaksa selittää ja läheisille on vaikeaa sanoa että halu on kuolla, (älä huolestu nyt ei mulla enää sitä oo silloin kun en syönyt mielialalääkkeitä) Mä ensiviikolla tapaan mahdollisesti tulevan avustajan kahdestaan. Nyt on ollut tähän mun nykyisen avustajan kanssa, yhteistapaamisia. Mun äiti yrittää sotkeutua mun ihmissuhteisiin, parhaan kaverin ja mun väliin, keksii tekemistä meille ja hössää liikaa, ei siinä mitään kun se koko ajan yrittää tulla siihen väliin, miettii et oma äiti. On koronakin varmaan vaikuttanut meidän ystävyyteen että ei voi nähdä kavereita, ihan niinkin me ei osattais itse pitää huolta meidän ystävyydestä. Ja käskee soittamaan, ei siinä mitään mä oon semmoinen ihminen että unohdan sen helposti, mutta ei saa liikaa ehdottaa tai patistaa tekemään tuota ja tuota, pelottaa että äiti pilaa ystävyyden. Mä oon kyllä jutellut avustajan kanssa että tästä kannattaa puhuu terapiassa. Mutta en tiedä miten sen purkaa sanoiksi, kun kaikki pään sisällä asiat jyllää. Se on (musiikki painotteinen terapia, kelalta haettu) näin mä ymmärrän, että kela sen maksaa, kun mulla ei oo rahaa, maksaa sitä. Mä oon kyllä yrittänyt hakea jotain keskustelu apua yksin, palveluohjaajan kanssa, mut mun on pakko, kun tilanne on niin huono, niin mä yritän valehdella sille, mun tilanteesta. Ettei se ala säälii mua. . Tiedän ettei tilanteessa ei saa valehdella, mut mun oli pakko, kunnes tapahtui tuo harha kohtaus ja niitä sitten tuli useampia) ei oo skitsofreniaa kuitenkaan, tiedän jos se ois ollut olisin jo varmaan osastołla. Miksi tää pitää olla niin monimutkaista hakea sitä apua, kun esim, kun minulle todettiin masennus, niin lääkäri kirjoitti lähetteen jonnekin, en tiedä missä se nyt seikkailee..

Pelottaa sanoa asioita terapeutille jota en edes tunne. Tai musiikin tahdissa, laulella, niitä vaikeuksia, en tiedä miten sekin terapia toimii…. 

Minun entinen siaisperheeni on kyllä hylännyt mut niin pelottaa että tää nykyinen avustaja tekee samoin, vaikka se on luvannut pitää yhteyttä ja on kyllä ystäväni, mutta silti on pelko siitä( tiedän, että se ei hylkää mua, ja on ystäväni, mutta mua pelottaa se aivan hirveästi) kun mä ainakin saan ystäviä tän työnantajan roolissa. Edessä on pitkä tie että saan asiani kuntoon ja tuntuu et kaikki pakottavat siihen.

Mä oon ihan rikki näissä asioissa, on taas hetkiä joissa tunnen olevani heikko. Ihan tulee ajat mieleen kun olin koulukiusattu, vaikka siitä on yli 10 vuotta aikaa…