Hei vaan kaikille,

Olen 23-vuotias naisenalku, nuori aikuinen, mikä lie. Muutin uudelle paikkakunnalle suurinpiirtein 3 kuukautta sitten, enkä täältä juurikaan ketään tunne, joten päätin kirjoittaa ajatuksiani tänne.

Vanhempani ovat eronneet, isäni alkoi pettämään äitiäni minun ollessani n. 8-vuotias. Tätä jatkui kymmenisen vuotta, ennen kuin älysivät erota. Eron koittaessa äitini meni täysin kappaleiksi, ja äitini ollessa minulle erittäin rakas ja tärkeä, kannoin hänestä todella paljon huolta ja tuin parhaani mukaan, ehkä liikaakin. Tästä väsyin itse henkisesti melkoisen paljon ja oikeastaan siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän surkutteluun taipuvainen ja tyystin energiaton elämään elämääni täysillä. Lisäksi isäni joutui pari vuotta sitten ohitusleikkaukseen ja pelkään hänen poismenoaan edelleen hyvin paljon ja jotenkin sekin aiheuttaa liiallista painolastia, mutta en siitä eroonkaan pääse. Tiedostan olevani henkisesti melkoisen väsynyt, eikä mielenkiintoa ole oikein mihinkään. Luultavasti näillä asioilla on ollut osuutensa minun olotilaani, mutta en usko että ne olisivat syy näihin viime aikaisiin täydellisiin romahduksiin, mutta toisaalta mitään toistakaan näkyvää syytä ei ole tullut havaittua.

Olen siis viime aikoina saanut oudon voimakkaita ahdistuskohtauksia. En ole koskaan ollut diagnosoitavana, mutta viitteitä omasta mielestäni jonkinlaiseen masennukseen on ollut muutamia vuosia. Kuitenkaan en ole koskaan näin voimakkaita tuntemuksia kokenut.
Sunnuntai oli pahin päivä ikinä. Se meni aivan sumussa, en muista päivästä juurikaan yksityiskohtia, en ole edes varma mitä olen kotona tehnyt. Itkeskely ja kamala ahdistus kuitenkin alkoi suurinpiirtein heti herättyäni, ilman mitään näkyvää syytä ja kesti oikeastaan siihen asti, että sain aamuyöllä unta. En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta sunnuntaina tuntui että ei olisi mitään väliä vaikka hyppäisin ikkunasta alas ja aloin oikeasti pelkäämään itseni puolesta. En osaa oikein kuvailla sitä, mutta tuntui oikeastaan siltä, että ei olisi ollut olemassa ollenkaan. Ehkäpä joku ymmärtää mitä tarkoitan? Tänään taas pillahtelin itkuun muutamia kertoja, ja koen tämän erittäin ärsyttäväksi ja saan jonkinlaisia vihantunteita näistä itkeskelyistä. Tuntuu, että hengitys salpautuu ja pää lakkaa toimimasta kokonaan. En pysty oikeastaan ajattelemaan mitään ja olen kuin sumussa. Pelkään nukkumista, mutta toisaalta en hereilläkään tahtoisi olla. Ah, ihanuutta.

Tulipa selitettyä sekavasti, mutta toivottavasti edes joku sai juonen päästä kiinni.

😯🗯️