Onko kellään jakaa kokemuksia ahdistus/jännitysoireista? Itselläni on ollut päällä tuo ’kireä pipo’ jo vuosikausia. En osaa ottaa yhtään rennosti, ihmisten katseen kohteena oleminen ahdistaa, rintaa puristaa jatkuvasti, hartiat ovat korvissa.. Tunnen etten voi olla oma itseni vaan on vedettävä jotain roolia koko ajan, jopa mieheni kanssa. En muista nauraneeni vapautuneesti aikoihin. Ajattelen negatiivisesti kaikesta, erityisesti itsestäni. Minulla on toistuvia pakkoajatuksia, ja tarkkailen itseäni sairaalloisesti. Olen huono saattamaan asioita päätökseen, ehkäpä olemattoman itsetuntoni vuoksi. Olen kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta jo vuosia, nuorempana viiltelin itseäni humalassa josta jäi ikävät jäljet käsivarsiin, joita nyt häpeän niinkuin paljon muutakin itsessäni. Nykyään en enää pystyisi viiltelemään itseäni, mutta itsemurha-ajatukset piinaavat yhä elämääni, sillä en jaksa tätä jatkuvaa ahdistavaa olotilaa. Tuntuu että on niin yksin, tuntuu että vain näyttelen läpi elämäni ilman että mikään aidosti tuottaa minulle mielihyvää. En ole ikinä hakenut ulkopuolista apua, sillä en halua aloittaa lääkehoitoa. Minulla on elämänhalua ja tahtoa selvitä, mutta tunnen olevani kuin umpikujassa..
Tervehdys
Itselläni oli kanssa ihan samanlainen tilanne tossa vuosi sitten ja ja mul meni hermot siihen kun olin 3kk eristäytyneenä ulkoisesta maailmasta. Pääsin kiertämään tuon ongelman sillai että menin itsemurhan yrityksen jälkeen lekurille puhumaan asiasta joka sitten antoi mulle lähetteen eteenpäin ja sitä kautta sain lääkityksen joka on nyt vasta saatu kohdalleen.
Mutta tosiaan paras on se että liikut ens alkuun siihen aikaan kun on vähän ihmisiä liikkeellä ja sitten itse olen mp3:sta kuunnellu jo 7kk kun liikun tuolla ulkona ja se auttaa mut unohtamaan sen hetkisen maailman ja tekee matkasta erittäin mukavan kun ei ole ahdistusta eikä ole sitten jännitystä.
Kaikki uus tietenkin jännittää kun on eka kerta kyseessä mutta sehän on normaalia.
Hei skygoer
Minusta tuntuu samalta.olen kärsinyt muutaman vuoden jonkinasteisesta masennuksesta,mutta nyt se on pahimmillaan kuin koskaan ennen. Lääkäri aloitti minulla lääkityksen mutta minusta tuntuu ettei se auta,ehkä jopa pahentaa asiaa.En saa itseäni ulos kun vain pakon edessä,ruokakauppaan ym.Tänäänkin oli työhaastattelu,mutta siirsin sen huomiseen.Iltapäivällä olisi toinen,mutta kun se alkaa niin istun ihan varmasti vielä kotona.Avomieheni on töissä päivät ja minä olen täällä yksin ja ajattelen että mitä syytä minulla olisi enää jatkaa,olla täällä maan päällä..Tuntuu että vajoan koko ajan vaan syvemmälle.En pysty puhumaan parhaalle ystävälleni,äidille,avomiehelle saatika sen äidille jonka kanssa olen todella hyvissä väleissä...
Salaan heiltä asioita ja jos kerron niin tuntuu että he hylkäisivät minut.Stressaan aina kaikesta.Pieninkin asia mikä menee pieleen tuntuu suurelta..Mutta toivon että sinä löytäisit valon pilkun ja pääsisit pahasta olosta.Ja jos löydät avun niin vinkkaatko minulle?🙂
En haluaisi satuttaa itseäni tai tehdä mitään pahaa mutta en tällä hetkellä tiedä onko tää kärsimys sen arvoista...
kiitoksia vastauksistanne,
kyllä täältä vielä ulospääsy on, mutta aina on vain vaikea jaksaa pitää toivoa yllä..
mulla on tällä hetkellä opiskelut menossa, voi vain arvata kuinka luokan edessä pidetyt esitelmät ja tunneilla annetut vastaukset aiheuttavat puristavaa tunneetta koko kehossa ja sydämentykytystä. toi asioiden lykkääminen tuntuu tutulta, kuinkahan monta kertaa olen jättänyt menemättä harrastuksiin ym. kun en ole vain kestänyt ajatusta ihmisten tuijotuksesta, ja huonommuuden ja outouden tunteesta joka minut aina ihmisten keskellä ollessani valtaa.
olen kyllä yrittänyt kertoa miehelleni mitä käyn läpi, mutta vaikeahan se on ymmärtää jos ei itse ole kokenut samaa. oletteko ikinä muuten kokeneet että on vaikea ylipäätään tuntea mitään? liittyy mulla varmaan tohon ylikorostuneeseen itsetarkkailuun, alan kontrolloida jo mitä saan tuntea ja ajatella..
tsemppiä teille molemmille, pidetään usko yllä että kyllä se tästä vielä eräs kaunis päivä selkenee, ja muistakaa ettette ole yksin ongelminenne. meitä on tässä samassa veneessä aika monta..
Moi!
Itse oon kärsinyt jo 1 vuoden sosiaalisten tilanteiden pelosta, johon kuuluu jännitysoireita ja ahdistavaa olotilaa (Varsinkin tuntemattomien ihmisten kanssa, joskus tuttujenkin).
Mulla se puhkes yhtäkkiä. Oon nyt 9.luokalla oleva tyttö.
En usko, että lääkkeet edes ihmeitä tekee. Puhuminen sen sijaan tekee, mutta itseäni ei psykologi ole yhtään auttanut. No mutta, niitä on niin erilaisia psykologejakin.
Mieti rakkaimpia ihmisiä, kelle voisit avautua? Jos voisit edes jollekkin avautua, se auttaisi suunnattomasti (tai ainakin minua on auttanut). En voisi kuvitellakkaan, että pitäisin nuo kamalat ahdistustunteet itselläni.
Ennenkun kerroin jännityksestäni muille, oloni oli todella maassa. Itsemurha ajatuksia jne.
Yritä kertoo jollekkin edes. Jollekkin, joka kuuntelisi.
Nää nyt oli vain mun ajatuksia asiasta.
Toi asia mitä käyt läpi on vaikeaa (kokemuksesta tiedän).
☹️
Yritä pinnistellä ja voittaa itsesi. Yritä taistella ahdistusta ja jännitystä vastaan.
Tiedän sen että selviät, jos sitä todella haluat!🙂
Tsemppiä sinulle!🙂👍
Moi!
Lääkkeet eivät tosiaan tee mitään ihmeitä, ne ovat vain tukipuuna muun avun seurana.
Itselläni on paniikkihäiriö/sosiaalistentilanteiden pelko ollut jo yli 10 vuotta. Selviän sen kanssa niin hyvin, että ulkopuoliset eivät pysty tietämään että pelkään ihmisiä.
Vaikeina päivinä kuvittelen itseni toisen ihmisen asemaan. Siis joku vastaantuleva. Mietin, että miksi minua tuijotettaisiin, eihän kukaan tuijota totakaan! Eikä se ole yhtään sen kummallisemman näköinen kuin minäkään. Sitten nostan katseeni maasta eikä kukaan tosiaan minua tuijota 🙂
On minullakin niitä päiviä, kun mikään mahti maailmassa ei saa minua pihapiiristä poistumaan (koira on muuten hyvä lääke siihen, että joka päivä on ihan pakkopakko lähteä edes käymään ulkona).
Joskus voi olla hyvä kirjottaa paperille, mikä siellä ulkona pelottaa, mikä niissä sosiaalisissa tilanteissa ahdistaa. Mua itseäni se on auttanu. Juuri siihen, että asetan itseni toisen ihmisen asemaan ja mietin, että miksi tuijottaisin itseäni, miksi haluaisin saada minulle ahdistuneen olon. Vähän hankala selittää, jokainen keksii oman juttunsa. Kuten yllä mainittu oli mp3 soitin, joka on myös loistava keino paeta ulkomaailmaa vaikka kuitenkin siellä onkin menossa mukana.
Tsemppiä 🙂🌻