Ei se päätykkään niin. Sinulla varmasti on jokin bändi, josta pidät. Voit ajatella, että jos nyt kuolet, et koskaan enää pysty kuuntelemaan kyseisen bändin lauluja. Voit myös ajatella, että et koskaan tulisi näkemään kevättä. Sitä kun luonto herää eloon, ensimmäiset kukat tien laidassa, aamun ensimmäinen auringonsäde iholla. Voit ottaa ihan minkä tahansa pienen asian ja ajatella sitä. Miltä tuntuisi elää ilman sitä?
Itselläni ainakin on niin, että jos suuremmat asiat menee miten sattuu, niin ajattelen pieniä asioita joista tulen edes hieman iloiseksi niitä katsellessani, kuunnellessani ja tuntiessani.

Oletko koulussa käynyt psykologilla vai onko sinulla jokin hoitosuhde johonkin toiseen paikkaan? Koulupsykologit eivät välttämättä osaa auttaa oikealla tavalla, eikä välttämättä muutkaan psykologit ja psykiatrit. Millaista apua haluaisit heiltä?

Käyn toisella paikka-kunnalla noin kerran viikossa psykologilla. Tapaan tosiaan myös koulukuraattoria, mutta kummallakaan ei tunnu olevan mitään vaikutusta mihinkään.

Tuo pienten asioiden ajattelu kuulostaa..mukavalta. Siitä todella voisi olla apua, ainakin mun kohdallani. Kiitokset siitä.

En taaskaan menny kouluun. Päätin eilen, että menen, mutta en taaskaan menny. "Kaverit", eli toisin sanoen uteliaat silmä parit, soittelevat perään ja minä vaan näppään punasta luuria. Tässä ei oikein oo järkeä..☹️

Hohhoh.. Tuo ''se on se ikä'' lausahdus kuulostaa niin tutulta. Sain kuulla samaa omalta äidiltäni kun kärsin ensimmäisestä masennuskaudesta 13-vuotiaana. Nyt olen 20-vuotias, en aikuinen, mutten teinikään ja masennus vaivaa silti.
Paha olo sinällään on normaalia iäissä kuin iässä - niin kauan kunhan se kestää vain aikansa ja menee sitten pois. Masennus taas on ihan asia erikseen.
Toivottavasti silti ymmärrät että äitisi tuskin täysin tajuaa miten vakavasta asiasta on kyse. Tai sitten hän tajuaa täysin, eikä kestä sitä vaan torjuu tosiasiat ajattelemalla että kyseessä on vain joku vaihe.
Nojoo, olin varmaan ihan hyödytön. Aihe vaan osui niin omalle kohdalle että oli pakko kommentoida jotain.. En osaa kertoa millä pahan olon saa pois. Jos tietäisin, en kävisi täällä.
Puhu kaikille ystäville joita on, ja koeta muistella mistä asioista nautit ennen sairastumista. Mistä musiikista ja elokuvista vaikka?
Voimia. 🙂🌻

Hyvä juttu on se, että olet puhunut äitisi, kuraattorin ja psykologin kanssa. Itse en tyhmänä ihmisenä ole tehnyt mitään edellämainitusta.
Itsemurha on jokapäiväisissä ajatuksissani mukana ja vaikka en välttämättä yritä sitä jokainen päivä, niin mietin tapoja ja paikkoja missä sen voisi tehdä.

Olen myöskin (kuten sinä) tehnyt valmiiksi viestin ja selittänyt kirjeessäni, ettei tapahtunut ole missään nimessä äitini syytä, koska tiedän että hän syyllistäisi heti itsensä.

En oikein osaa sinua auttaa tässä asiassa, koska omat asiani ovat aivan samalla kantilla ja minä en osaa hakea edes apua.

Toki tiedän mistä apua saa ja tiedän, että sitä on aina tarjolla, mutta ehkä siinä on sekin puoli, etten välttämättä edes halua apua. Jos todellakin vain haluan pois täältä..

Se on surullista, että ihminen voi vajota tähän pisteeseen, mutta kuten varmasti tiedät, joskus vain tuntuu ettei muuta ratkaisua ole.

Neuvoni sinulle siis on, että jatka ihmeessä psykologlla käyntiä. Kerro hänelle tuntemuksistasi ja aikeistasi.

Ehkä minäkin tästä jokin päivä viisastun ja teen samoin.

Voimia sinulle!

faible kirjoitti 24.2.2009 20:3

Hei vaan kaikki.

Kirjotan tänne nyt ekaa kertaa, enkä oikein edes tiedä miksi, ehkä osaan aavistella, että edes joku teistä muista osaisi ymmärtää kuinka paha olo mulla on. En tiedä mistä aloittaa..

En mitenkään osaa edes perustella sitä, miksi mulla on niin äärettömän paha olo. Tuntuu siltä, että kaikki menee niin huonosti kun mahdollista ja vaikka yritän kuinka kovaa, en saa enään itseäni ylös. Kaikki tuntuu hankalalta, tuntuu siltä, että kaikki olisi mua vastaan, vaikka tiedän, ettei ole. Tiedän, että mulla on ihmisiä tukena, mutta silti tuntuu siltä, ettei kukaan oikeasti välitä musta. Että olis ihan sama, vaikka olisin kuollu. 😭
Olen todella väsynyt. Sekä psyykkisesti että fyysisesti. Painajaiset vievät yö uneni. En jaksaisi enää seistä omilla jaloillani. Tekisi vain mieli lentää pois tästä painajaisesta, joka riivaa minua yötä päivää. En oikein tiedä, mikä tämän kaiken laukaisi, mutta olen täysin menettämässä otteeni elämääni. Olen yrittänyt saada läheisiäni ymmärtämään kaiken tämän, mutta en jaksa enää sitä, että esimerkiksi äitini jauhaa aina sitä samaa; se on se murros ikä lausetta, koska nyt on pakko olla pelissä muutakin, kuin pelkkä ikä.
Käyn parhaillani psykologilla, satunnaisesti olen käynyt muutaman kerran psykiatrillakin sekä kuraattorilla, mutta ne eivät tunnu edes helpottavan oloani. En milloinkaan ole olettanut, että heillä olisi vastaukset kaikkiin ongelmiin ja taiat pahaa oloani vastaan, mutta he eivät vain osaa auttaa.☹️
En kertakaikkiaan tiedä, mitä oikein teen. Olen täydellisen pikkutarkasti suunnitellut itsemurhani, kirjoittanut hyvästikirjeet ja valinnut jopa asun, missä kuolen. Sanotaan, että itsemurha ei ole mikään ratkaisu, mutta en tiedä, mitä muutakaan enää voin tehdä. On niin onneton olo.

Mutta olen päättänyt, että jos minulla on pienikin mahdollisuus nousta, teen kaikkeni sen eteen. Ei tämä voi päättyä näin..😯🗯️

mullakin pyörii itseri päässä haluaisi n tunteista eroon mutta itsari ajatukset vievät voiton. tekisin itsrin jos siihen oisi mahdollisuus. tulevaisuus pelottaa. syön tällä hetkellä lääkkeitä ja saan apua hoitajiltaja ystäviltä ja perheeltä.

Mullakin on ollut viime aikoina voimakkaampia itsemurha-ajatuksia kuin aikoihin.
Tänään esim. kun kävelin kotiin ylitin teitä katsomatta lainkaan, tuleeko autoja toivoen
vähän, että jotain tapahtuisi. Toisaalta en ole varma haluanko kuolla, mutta jotenkin
se tuntuisi lohduttavalta ajatukselta.

Hei.

Olen kokenut sen, kun todella haluaisi vain kuolla. Näin jälkeenpäin tosin on oikeastaan vaikeaa muistaa, miten paha se olo todella oli. Mutta sen täytyi olla todella paha, vaikken sitä nyt ehkä tiedostamattani edes halua muistaa.

Jotenkin kaikessa on kai kyse yksinkertaisesti siitä, että tämä elämä ei ole kenenkään valinta. Me vain synnymme. Kaikki kokevat siinä mielessä saman: pakon syntyä tähän maailmaan. Joillakin vain käy parempi tuuri, ja heidän ympäristönsä on alun perinkin "parempi" kuin toisilla.

Sitten lopulta ihmisen elämässä tulee vaihe, kun käy mielessä, että miksi täällä nyt sitten on. Silloin tajuaa, että on synnytetty tänne ilman että on itse saanut päättää asiasta. Varsinkin masentuneilla tämä vaihe on kai sitten se todella konkreettinen: pohdimme syvästi sitä, mikä tekee elämästä sellaisen, että voisimme itse valita sen.

Itse jälkeenpäin ajatellen olen monesti katunut sitä tosiasiaa, että minä _todella_ halusin pois. En enää uskonut, että asiat voisivat muuttua, en nähnyt mitään toivoa. Ja silloin masennus on edennyt liian pitkälle, kenenkään ei pitäisi kokea sellaista tuskaa.

Samoihin aikoihin minulle kerrottiin uusi näkökulma siitä, mitä masennus pitkittyessään voi aiheuttaa - sen, että masennuksesta tulee lopulta tuttu "kaveri", josta ei ehkä haluakaan eroon. Tuntuu ehkä jopa pelottavalta, että joskus olisi taas ilman masennusta. Ymmärrätkö, mistä puhun?

Kyse on siis siitä, että sinä olet pitkään masentunut, ja lopulta ehkä tiedostamattasikin alat pitää masennusta niin tuttuna asiana, että on entistä vaikeampaa päästää siitä irti. Sehän on ollut rinnallasi niin kauan.

....Joka tapauksessa masennus viimeistään aiheuttaa sen, että päätös elämästämme onkin omamme. Masennus voi jäädä paikoilleen aivan senkin vuoksi, että päätös voi olla vaikea ja hämmentävä: haluanko elää? Kukaan ei välttämättä voi estää toisen itsemurhaa. Se on jokaisen oma päätös.

Kaikki pienetkin asiat mitä teemme, vaikuttavat jollain lailla maailman asioiden kulkuun. Itsemurhan tekeminen on vaikuttamista, mutta niin on elämän valitseminenkin. Ehkä kyse on osittain siitä, haluaako nähdä aikaansaamansa vaikutukset vai olla poissa eikä nähdä niitä koskaan.

Itse sain vasta jonkin aikaa sitten kuulla, että vahvin tuntemani ihminen oli nuorena yrittänyt itsemurhaa ja epäonnistunut. Nykyään hän on kiitollinen siitä mitä hänellä on, ja hänestä tuntuisi varmasti hirveältä jos tekisin itse saman kuin hän aikoinaan. Tai menisin vielä pidemmälle ja onnistuisin.

Minusta kuulostaa siltä että jokin pitää sinut edelleen täällä. Mitä se jokin on? Minusta kuulostaa, että se jokin pyytää sinua valitsemaan elämän. Jos sinusta tuntuu, että haluat elämän, se on todella rohkea päätös. Ja kun sen tekee, tietää, että tulee taistelemaan kynsin hampain omastaan.

Taistelu on vaikea, mutta sen voi aloittaa pyytämällä apua mahdollisimman monelta taholta. Sen jälkeen jokainen pieni hyvä asia mitä tapahtuu, on iso askel paranemisen tiellä.

Voimia kaikille masentuneille.

Hei faible

Olen hyvin varma, ettei kukaan osaa sanoa miltä sinusta tuntuu. He eivät voi ymmärtää. Edes me jotka olemme käyneet samat vaiheet läpi, emme voi sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu.

Pienien asioiden ajattelu on ainakin minulla auttanu, joten kehotan siihen. Älä yritä ratkaista kerralla kaikkia elämäsi ongelmia. Se tuntuu liian isolta palaiselta. Älä yritä myöskään tehdä elämäsi kannalta suuria tärkeitä ja mullistavia päätöksiä, jos et tunne siihen kykeneväsi. Sinun ei ole pakko olla vahva. Sinä saat itkeä, sinä saat surra, sinulla on oikeus olla ahdistunut.

Muista silti että sinulla on myös oikeus elää. Sinulla on oikeus olla iloinen ja hymyillä. Siksi, minä kehotan sinua ajattelemaan pieniä asioita joista tulee hyvä mieli. Mitä jos ajattelisit niin, että on mukava että joku soittaa sinulle, haluaa tietää mitä sinulle kuuluu? Se on jo parempi suunta elämässä. Pieni positiivinen ajatus, se voi auttaa sinua.

En tiedä uskotko Jumalaan tai siihen että maailmassa on suurempi voima joka huolehtii meistä. Minua Se joku tuola taivaassa tai jossain on auttanu. Ei mitään suuria ihmeitä, valopalloja taivaalta tai vesi viiniksi temppuja.. vaan pieniä ihmeitä. Olen huomannu, että moni ihminen välittää minusta ja olen iloinen siitä. Olen kaiken tämän seka sotkun keskellä löytänyt miehen joka rakastaa ja tukee minua. Kesällä 2v.. kihloissa.. olen saanu koulun loppuun... Olen aika... rahaton nyt.. mutta tiedän että ne asiat kyllä järjestyy jotenki, ne vain järjestyy.

Silloin kun minä yritin oikein kovasti tappaa itseni... kauheinta mitä muistan on se tunne kun katsoin nukkuvaa miestä vieressä ja yritin viiltää ranteeni auki sängyssä.. siinä kun hän nukkui.. Ja minä kuiskasin.. auta minua Jumala, missä ikinä oletki.. en tiedä varmasti mitä tapahtui.. muistan vain että itkin paljon... Kun aamulla heräsin.. minä nukuin rauhassa.. mieheni kainalossa. En ole voinut vieläkään kertoa miehelleni. Myöhemmin löysin lasinsirun jolla olin yrittänyt viiltää itseäni, Se oli tippunut koloon, josta en saanut sitä muuta kuin imurilla.

Sanon sinulle.. kannattaa kokeilla.. Jumalaakin, jos haluat elää. Mitä haittaa siitä on..? Voit saada jotenkin elämäsi raiteilleen.. jos vain uskot, kun ahdistus ja suru käy liian suureksi että Hän auttaa sinua.🙂🌻 En halua tuputtaa uskoa. Kerron vain sinulle mikä minua on auttanut.
Pienet sanat.. ei sinun tarvitse kuin pyytää apua. Toivoa on aina. Sinun on vain löydettävä pimeyteesi valoa. Etsi valoa elämään, pienillä asioilla, auringon paisteella, ihmisten hymyistä, ystävän koirasta/kissasta/ hamsterista/ lemmikistä...