En tiedä mistä aloittaisin. Monta viikkoa olen meinannut kirjoittaa tänne, mut niin… no yritän ainakin.
Syksyllä aloitin käynnit psykoterapiassa. Aikaisemmin kävin siis psykologilla.
Kukaan ei suostu kertomaan mulle miksi tätä mun olotilaa oikein kutsutaan. Sattumalta olen joskus huomannut paperin missä sanottiin jotain traumaperäisestä stressihäiriöstä. Muutama ihminen on sanonut et mulla olisi dissosiaatio tai siihen liittyviä oireita.
En muista hyvin niitä tilanteita, koska pakenen elämää pääni sisälle. En pysty olemaan tässä todellisuudessa. Ulkomaailma tuntuu pelottavalta ja ahdistavalta paikalta.
Mä en tiedä kuka tai mikä mä olen. Tiedän millä nimellä muut ihmiset kutsuu mua mutten sisäistä sitä.
Opiskelen ensimmäistä vuottani ammattikoulussa mikä tuntuu tosi rankalta pitkien päivien takia. On vaikeaa olla ihmisten kanssa tekemisissä kun tietää ettei ole siinä tilanteessa läsnä.
Masentaa tämä tilanne kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua.
En pysty kertomaan kuinka paljon mua ahdistaa syöminen. Mä yritän jatkuvasti laihduttaa ja saada noita kiloja pois. En pysty lopettamaan sitä. Yritän korvata kaiken mahdollisimman vähäkalorisilla tuotteilla. Mä teen kaikkea älytöntä jotta pääsisin tavoitteeseen. Mä vaan pelkään etten tule koskaan löytämään sitä tilaa missä olisin tyytyväinen itseeni.
En ymmärrä itseäni yhtään. Kyllästyttää jokapäiväinen taistelu elämää vastaan.
Anteeksi tekstin sekavuus ja mahdolliset kirjoitusvirheet.
Tuntuu et tästä on pakko avautua jossain kun en muuten pysty kertomaan tästä tilanteesta. ☹️
Hyvä, että kirjoitit.
Vaikea sanoa mitään. Kannattaisi yrittää lopettaa se turha laihduttaminen ennen kuin tapahtuu mitään todella vakavaa painon suhteen. On varmaan ihan hyvä, että sulla on hoito.
Mitä oikein tarkoitat pään sisälle pakenemisella?
Moi nimimerkki pitkospuu,
Mun mielestä sun tekstistä saa kyllä selvää. Oletko saanut psykoterapiassa puhuttua näistä tuntemuksistasi? Esim. näistä:
Miksi sulle ei kerrota, mistä on kyse? Voitko saada tästä jotain tietoa - liittyykö tähän traumaperäisyys tai dissosiaatio?
Miten elää todellisuudessa siten, että se tuntuu itsestäkin hyvältä?
Syöminen, siihen liittyvä ahdistus ja laihduttamisen tarve. Tyytyväisyys ja sen saavuttaminen.
En siis pyydä näihin vastausta, vaan ajattelin että psykoterapeutin kanssa näitä ehkä voisi pohtia. Tämä tuli mieleen, kun luin tekstisi pari kertaa. Se on kyllä ihan totta, että todellisuudesta pakeneminen voi olla hankala ymmärtää joillekin. Varmasti on olemassa myös sellainen tapa olla todellisuudessa kiinni, mikä sopii sulle. Toivottavasti psykoterapeuttisi voisi auttaa sinua sen löytämisessä. Kaikkea ei tarvitse paeta, kun sen kanssa oppii elämään. Mielen ulkopuolella on myös hienoja ja turvallisia asioita. 🙂
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️
Sarjetty kirjoitti 15.11.2015 21:25
Hyvä, että kirjoitit.
Vaikea sanoa mitään. Kannattaisi yrittää lopettaa se turha laihduttaminen ennen kuin tapahtuu mitään todella vakavaa painon suhteen. On varmaan ihan hyvä, että sulla on hoito.
Mitä oikein tarkoitat pään sisälle pakenemisella?
Nyt jaksan vastata ihan ajatuksen kanssa. Jälleen yksi viikko on takanapäin.
Kiitos vastauksistanne 🙂🌻
Todellisuudessa oleminen on mulle niin ahdistavaa, että pakenen sitä mun ajatuksiin.
Aika kuluu nopeammin kun miettii kaikkea muuta mahdollista eikä keskity hetkessä olemiseen. Sitä on todella hankala selittää.
Huomaan usein hyppiväni paikasta toiseen (esim. koulusta -> kotiin) hätkähdän ja olen hieman hämmentynyt siitä, et koulu päivä on jo ohi.
Menen virran mukana mutten ole läsnä missään.
villikettu:
Keskiviikkona mulla oli aika psykoterapiaan enkä saanut sanottua siellä mitään. Olin kovasti miettinyt mitä sanoisin, mut niin... on niin epäonnistunut olo. 😞
En ymmärrä miten se puhuminen on mulle niin vaikeeta. Monta kertaa olen yrittänyt kysyä tästä epätodellisesta olosta. Vastauksen kuuleminen tuntuu pelottavalta.
Samalla pelkään myös omaa reaktiotani.
Mulla on tällä hetkellä niin kammottava olo. Kävin pitkällä lenkillä ja pystyin olemaan kaupassa. Pitäis kai olla ylpeä itsestään mutten ole.
Haluaisin eristäytyä omaan huoneeseeni ja unohtaa kaiken. Olen kyllästynyt tähän elämään ja jokapäiväiseen taisteluun.
Sulla on paljon syytä olla ylpeä itsestäsi. Pystyisitkö kirjoittamaan terapeutille?
Kirjoittamista täytyy tosissaan harkita.
Huomiseksi mulla on aika sinne. Ahdistaa kamalasti ajatella huomista päivää, kun joutuu taas olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. En tiedä yhtään miten jaksan tämän viikon.
Tekee mieli satuttaa itteensä kun tuntuu taas niin pahalta 😭
Huomasin taas tänään sen ettei mun mielipiteillä tai millään ole mitään merkitystä.
Koskaan en saisi näyttää tunteitani.
Kannustan sua kirjoittamaan. Se on usein hyvin toimiva keino silloin, kun tuntuu ettei saa puettua asioita sanoiksi. Ethän satuta itseäsi. Houkutus voi olla suuri, mutta pahaa oloa voi hallita myös muilla tavoilla, jotka eivät aiheuta vahinkoa.
Mitä tarkoitat, ettei mielipiteilläsi ole merkitystä? Sulla on aivan yhtä suuri oikeus muodostaa omat mielipiteesi kuin kaikilla muillakin. Jos joku kohtelee sua niin kuin ei muka olisi, niin se ei ole missään nimessä sun vika. Ilman muuta säkin saat näyttää tunteesi. Ymmärrän kyllä sen, että silloin etenkin tekee mieli vetäytyä yksinäisyyteen, jos muilta ihmisiltä tuntuu tulevan vain kuraa niskaan.
Sä selviät kyllä huomisesta. Saisitko vaikka jotain kirjoitettua sinne? Se voisi jo helpottaa ainakin sitä, ettei tarvitse olla niin sanavalmis sitten paikan päällä, kun asioita on jo paperilla. Onko sulla mitään tapaa rauhoittua, kun olet omissa ajatuksissasi? Tämä voisi osaltaan auttaa jaksamaan viikkoa eteenpäin. Jos mitenkään pystyt, voi myös yhden päivän ajatteleminen kerrallaan auttaa yllättävän paljon. Sinä selviät kyllä ja ansaitset saada apua! 🙂
Tsemppiä ja halauksia. ☺️❤️
Kyllä niillä on väliä ja totta kai saat näyttää tuntees.
Pienen tauon jälkeen tuntuu taas siltä, et nyt täytyy saada jostain tukea.
Mä olen tosi väsynyt. Mulla on muutaman viikon kestävä joululoma käynnissä ja tuntuu etten ole nukkunut yhtään. Nukkumaan meneminen on vaikeeta kun joutuu olemaan yksin ajatuksiensa kanssa. Silloin pahat asiat tulee mieleen... pelkään muistavani jotain mitä en pysty käsittelemään.
Kaikki tuntuu taas niin masentavalta. Muutama päivä sitten näin unta missä hyppäsin auton eteen. Unet kertoo melko suoraan sen mitä mun pään sisällä oikein liikkuu.
Perheeni takia jaksan taistella. Yritän keksiä jotain muuta tekemistä vaikka tuntuu taas pahalta. En suostu lohtusyömiseen. Voisin yrittää nukkua tai lukea jotain kirjaa.
Moi pitkospuu.
Voin kuvitella. Mullakin on kohtuullisen toistuvia painajaisia tietyistä aiheista, viimeksi viime yönä. Oot vahva kun et halua syödä suruusi, se on ihan järkevä päätös. Sekä nukkuminen että lukeminen voi auttaa. Joskus päivällä nukkuminen on helpompaa kuin yöllä, etenkin jos nimenomaan öisin on vaikeaa nukkua.
Joskus tuollaisen käsittelemättömän muiston edessä voi ensin vain lojua sängyllä, ja odottaa ahdistuksen laantumista. Joku mukava tekeminen voi myös auttaa. Kannattaa myös puhua siitä kun pystyy siihen, esimerkiksi terapeutille. Näistä oloista voi myös kirjoittaa, ja niitä kirjoituksia voi pohtia mahdollisesti terapiassakin. Ethän syytä itseäsi, jos et aina saisi kerrottua asioistasi. Ne on vaikeita asioita tajuta itse, ja niiden kertominen voi viedä vähän aikaa. Kirjoittamalla asiat ensin voi helpottaa niiden kertomista, tai sitten voi antaa suoraan kirjoituksen terapeutin luettavaksi. 🙂
Tsemppiä ja halauksia! Älä luovuta! ☺️❤️
Älä satuta itseäsi! Hyvä, ettet lohtusyö ja yrität jatkaa. Kuinka usein sulla on painajaisia? Onko ne aina samanlaisia vai vaihtuuko? Pääsetkö juttelemaan jollekulle?
Painajaisia ei ole ollut enää kun koulu alkoi.
Tuntuu älyttömän pahalta. Mä olen niin kyllästynyt tähän ikuiseen kylmyyteen. Lohtusyöminen jatkuu ja kaduttaa. Vihaan itseäni ja yritän epätoivoisesti laihduttaa. Koko elämä tuntuu pyörivän syömisen ympärillä.
En muista tästäkään koulupäivästä kauheasti mitään. Joku muu olento elää mun elämää, katsoo takaisin peilistä ja vastaa kysymyksiin.
En pääse menneisyydestä pois vaan elän sitä joka päivä uudestaan ja uudestaan.
Mun on pakko tehdä jotain en kestä tätä pahaa oloa.
Pitkospuu,
Pystytkö puhumaan terapiassa näistä tuntemuksistasi? Siellä voit myös sanoa suoraan, ettet kestä pahaa oloasi. Lohtusyömisestä ei kannata liikaa syyllistää itseään, siitä voi kyllä päästä irti ja se helpottaa varmasti kunhan olokin paranee.
Haluatko kertoa, mikä menneisyydessäsi pitää sua kiinni? Ne voi olla kipeitä asioita, mutta niistäkin voi päästä vähitellen irti. Ethän tee itsellesi mitään pahaa. Sua voidaan kyllä auttaa ja ansaitset kaiken avun. 🙂
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️
Muistot seksuaalisesta hyväksikäytöstä pitää mua vahvasti kiinni menneisyydessä. En pääse elämässä eteenpäin vaan elän niitä muistoja joka päivä uudestaan ja uudestaan.
En pysty kertomaan terapiassa tuntemuksistani. En pysty kertomaan edes kotona mitä tunnen tai mitä mulle oikeasti kuuluu. Mä häpeän sitä tapahtumaa niin paljon...
Elämä tuntuu taas niin kaoottiselta. Haluaisin löytää tasapainon ja selvitä tästä hengissä.
Kiitos vastauksista! Saan niistä paljon voimaa 🙂
Pitkospuu,
Se ei missään nimessä ollut sun syytäsi. Sulle tehtiin jotain äärimmäisen pahaa, mikä ei ollut sun vika millään tavalla. Toivon että saat vähitellen käsiteltyä siihen liittyviä tunteita, omassa tahdissasi. Niihin voi saada myös apua, sitten kun susta tuntuu siltä. Olit todella rohkea kun kirjoitit siitä.
Sä voit varmasti löytää tasapainon ja selvitä hengissä eteenpäin. Se voi viedä aikaa ja matkalla voi olla rotkoja, mutta sä selviät kyllä. Kaikki se, mitä pystyt olostasi kertomaan, on jo voitto itsessään. Vaikeat asiat voivat tulla aikanaan. Mutta sä voitat tämän kyllä. 🙂
Halauksia ja jaksamista! ☺️❤️